Demariristeily27.-20.8.2016
”Suvakkiterroristi” oikealla asialla

Loppiaisena Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry käynnisti puheenjohtajansa Hanna Huumosen johdolla kampanjan avoimen rasistisena tunnettua MV-verkkolehteä vastaan.

Kampanjan tavoitteena on kertoa verkkosivustolla tahallisesti tai tahattomasti mainostaville yrityksille, että heidän varoillansa rahoitetaan vihapuhetta, rasismia ja valheellista tietoa levittävää mediaa.

Vaikka vasta viikko on kampanjaa takana, MV-sivustolta on kadonnut suuri osa mainostajista. SONK on saanut yrityksiltä kiittävää palautetta tärkeästä hoksautuksesta. Suurin saavutus lienee se, että yksi iso mainosjakelija veti kaikki sivustolle välittämänsä mainokset pois.

Kaikki eivät ole ymmärrettävästi olleet SONKin tempauksesta innoissaan. Puheenjohtaja Huumonen on viime päivinä saanut osakseen poikkeuksellisen aggressiivisia ja uhkaavia viestejä. Hän on joutunut jatkuvan puhelin- ja viestiterrorin uhriksi, ja hänen henkeään on avoimesti uhattu.

Mainostajiansa menettänyt MV-lehtikin syyllistyi sivustollaan poikkeukselliseen mustamaalaamiseen kutsumalla Huumosta ”suvakkiterroristiksi”. Lisäksi jutun yhteydessä julkaistiin Huumosen kuva sekä hänen yhteystietonsa.

Pääasiallinen ongelma ei siis liity maahanmuuttajiin vaan suomalaisen yhteiskunnan koventuneisiin arvoihin ja perheiden pahoinvointiin.

SONKin lanseeraama #loppumvlehdelle-kampanjan ympärillä käyty keskustelu on ylittänyt kaikki soveliaisuuden rajat. MV-lehden sivuilla ja Hanna Huumosen Facebook-seinällä on ollut ahdistukseen saakka vihapuheeksi lukiteltavaa vastenmielistä tekstiä.

Tästä karmivimpana esimerkkinä on Peran kirjoitus: ”Toivon hartaasti, että sinä, lähipiirisi ja kaikki aatetoverisi saisitte kunnon joukkorikastuksen (lue raiskauksen) laittomilta maahantunkeutujilta niin alkais silmät aukeamaan. Toivon todella että näin tapahtuu.” Kylmäävää tekstiä.

Hanna Huumosen kokema massiivinen hyökkäys kertoo karusti suomalaisesta tukahdutetusta vihasta, joka purkautuu maahanmuuttajien ja heidän oikeuksiaan puolustavien niskaan. Suomalaiset ovat aiemmin tulleet tunnetuksi sisäänpäin kääntyneestä vihastaan, jonka seurauksena on usein masennus.

Nyt purkautuessaan viha menee aivan väärään kohteeseen. Taustalla on usein näiden rasistien itse kokema vääryys tai hylkääminen, joka on perua lapsuuden ja nuoruuden kokemuksista. Pääasiallinen ongelma ei siis liity maahanmuuttajiin vaan suomalaisen yhteiskunnan koventuneisiin arvoihin ja perheiden pahoinvointiin.

Hallitsematon ja käsittelemätön viha on yksi yhteiskuntamme suurimpia ongelmia. Sen vuoksi puhe suomalaisen yhteiskunnan henkisestä kestävyysvajeesta on erittäin perusteltua. Tarvitsemme yhteiskuntaamme enemmän välittäviä aikuisia, jotka kiinnittävät huomiota nuorten patoutuneeseen vihaan. Vihan hallintaan ja purkamiseen täytyy löytää parempia kohteita kuin maahanmuuttajat.

Muuten olemme hallitsemattoman voiman vietävänä, joka lopulta rikkoo yhteiskuntarauhan pysyvästi.

JK

Vuoden ensimmäisen Demokraatin Cheek-kolumni herätti some-ilmiön. Päätoimittaja Salmi sai kirjoituksestaan jopa tappouhkauksen. Demareiden maine kateutta tihkuvana puolueena sai vahvistusta. Nuorisoa emme kuulemma osaa puhutella. Mene ja tiedä.