Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

SVT: Ruotsalaispankissa epäillään laajaa ja järjestelmällistä rahanpesua

Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan ruotsalaisessa Swedbankissa epäillään laajaa ja järjestelmällistä rahanpesua, joka on jatkunut lähes vuosikymmenen ajan.

Uppdrag Granskning -ohjelma kertoo, että ainakin 40 miljardia kruunua (3,8 miljardia euroa) rahaa on kulkenut Swedbankin ja Danske Bankin Baltian-yksikön välillä.

SVT:n saamien tilisiirtotietojen mukaan rahanpesuksi epäillyt siirrot tapahtuivat vuosina 2007–2015. Noin 50 asiakkaan joukossa on muun muassa kätkettyjä omistajia, kulissiyhtiöitä ja yritysasiakkaita, joilla ei ole näkyvää yritystoimintaa, mutta jotka tekevät miljoonien tilisiirtoja.

Swedbankin toimitusjohtaja Birgitte Bonnesen vakuutti viime syksynä, kun Dansken teettämä selvitys Viron-yksikön rahanpesusta julkaistiin, ettei hänen pankkinsa ole sekaantunut kyseiseen vyyhteen.

Danske Bank kommentoi SVT:n tietoja todeten, että pankin Viron-yksiköllä on ollut asiakkaita, “joita sillä ei olisi pitänyt olla”. Pankin mukaan sekä Virossa että konsernitasolla tehtiin virheitä, jotka mahdollistivat epäillyn rahanpesun. Arvio on, että Dansken Viron-yksikön kautta virtasi noin 200 miljardia euroa epäilyttäviä siirtoja.

Viron finanssivalvonta on antanut Danskelle kahdeksan kuukautta aikaa lopettaa Viron-yksikkönsä toiminta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE