Politiikka

SYL: ”Eikö opiskelijoiden kurittaminen jo riitä?” – Kimppakämpissä asuvilta lähtemässä jopa 20% tuista

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari

Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL pitää hallituksen esitystä asumistuen muuttamisesta haitallisena sekä opiskelijoille että yhteiskunnalle.

Hallitus on esittänyt käyttöön otettavaksi niin kutsuttua osa-asunnon normia. Normin käyttöön ottamisen myötä henkilöt, jotka asuvat alle 20 neliön asunnossa tai vuokraavat osaa asunnostaan, menettävät asumistukea jopa 20 prosenttia. Hallituksen esittämä osa-asunnon normi tulisi heikentämään SYL:n mukaan etenkin kimppa-asumisen houkuttelevuutta.

– Esitetty muutos kannustaa opiskelijoita muuttamaan kalliimpiin yksiöihin kohtuuhintaisten kimppakämppien sijaan. Esitetty osa-asunnon normi tullee vaikuttamaan opiskelijoiden halukkuuteen hakeutua asumaan kimppa-asuntoihin, varsinkin kun ruokakunta- ja avoliittotulkinnat varjostavat jo valmiiksi vaihtoehdon valovoimaisuutta, SYL:n puheenjohtaja Riina Lumme sanoo.

Esitetty muutos enimmäisasumismenojen leikkaamisesta asunnon osaa vuokraaville onkin erityisen vahingollinen alhaisempien enimmäisasumismenojen alueella solu- ja kimppa-asunnoissa asuville opiskelijoille, SYL tiedottaa.

Esitetyllä enimmäisasumismenojen hinnalla ei järjestön mukaan pysty tarjoamaan kaikkia soluasuntojaan edes voittoa tavoittelemattomat toimijat, kuten opiskelija-asuntosäätiöt.

– Opiskelijat siirrettiin vasta kaksi kuukautta sitten yleisen asumistuen piiriin ja on käsittämätöntä että opiskelijoiden asumistukitilannetta halutaan heikentää jo nyt.

Esitys myös kohdistuu käytännössä suurimmaksi osaksi opiskelijoihin.

Esitys myös kohdistuu Lumpeen mukaan käytännössä suurimmaksi osaksi opiskelijoihin, sillä muut pienituloiset ryhmät ovat oikeutettuja täydentämään leikattua asumistukeaan toimeentulotuella. Opiskelijat kuitenkaan eivät.

– Voisi kysyä: eikö opiskelijoiden kurittaminen jo riitä? 80% osa-asunnon normi vaikuttaa myös opiskelija-asuntojen soluihin. Soluasuntojen kysyntä on entuudestaan heikentynyt yleisen asumistuen myötä, toteaa puolestaan hallituksen jäsen Jani Sillanpää.

– Mikäli niissä tulee tyhjäkäyttöä, yhteiskunta häviää kahdella tapaa: toisaalta valtion tukema asuntokanta on vajaakäytöllä, toisaalta valtio kustantaa opiskelijoiden yksityisten markkinoiden kovempia vuokra asumistuella.

Esitys kääntyy hyvin nopeasti itseään vastaan.

SYL:n puheenjohtaja Lumme toteaa SYL:n toivovan, että hallitus pyrkisi ratkaisemaan kohtuuhintaisen, tarvetta vastaavan asumisen kysymyksiä muilla tavoilla kuin yhteiskunnan pienituloisimpia rankaisemalla.

– Osa-asunnon normin käyttöönoton arvioidaan säästävän asumistukimenoja noin 4 miljoonaa euroa vuodessa. Me epäilemme, että hallitus ajaa toimillaan opiskelijoita yksiöihin.

– Esitys kääntyy hyvin nopeasti itseään vastaan ja asumismenot jatkavat paisumistaan, jos kimppa-asuminen ei ole opiskelijoille edullinen asumismuoto. Tästä kärsivät sekä opiskelijat että yhteiskunta.” Lumme summaa.

 

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat