Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kolumnit

Syö kotimaista ruokaa, se on EU:n puhtainta

Hallitus antoi tänä keväänä eduskunnan käsiteltäväksi ruokapoliittisen selonteon. Yleisesti voi todeta, että valiokunta pitää yksimielisesti tärkeänä kotimaisen alkutuotannon ja jatkojalostuksen säilymistä Suomessa.

Kotimainen ruoka koko tuotantoketjussa työllistää alkutuotannossa, jatkojalostuksessa, konevalmistuksessa, kuljetuksessa ja kaupassa yli 300 000 suomalaista, vaikka tiloja on enää noin 50 000.

Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSA:n tekemän tutkimuksen mukaan Suomessa syödään Euroopan puhtainta ruokaa. Suomalaisen ruuan tuotannossa on korkea hygienia, tuoteturvallisuus, tuotantoeläinten hyvinvoinnista huolehtiminen sekä edistynyt teknologia. Kotimainen ruoka tulee ruokapöytiimme suoraan suomalaisilta tuottajilta.

Lähellä tuotetut elintarvikkeet on myös helppo jäljittää, sen takaa ensiluokkainen ruokaketjumme. Kotimaisen ruuan tuottaminen sitoo hiiltä Suomessa. Suomessa riittää vettä yllin kyllin ruuan tuotantoon. Suomessa maatalouden tuotantoyksiköt ovat edelleen kansainvälisessä vertailussa pieniä, ihmisen ja perheviljelmän kokoisia. Kotimainen ruuantuotanto on oleellinen osa suomalaista maalaismaisemaa.

Lähellä tuotetut elintarvikkeet on myös helppo jäljittää.

Kotimainen ruoka on turvallista, sillä meillä ei käytetä antibiootteja säännöllisesti eläintuotannossa eikä meillä ole salmonellaa. Lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita käytetään Suomessa muita maita vähemmän. Maa, ilma ja vesi ovat turmeltumattomampia kuin tiheämmin asutuissa maissa. Lisäksi suomalainen elintarvikevalvonta ja tarkastukset takaavat turvalliset tuotteet.

SDP:n suhde vuosikymmenten varrella maataloustuottajiin on ollut ongelmallinen. Vuosikymmeniä sitten vastakkain olivat tulopolitiikka ja maataloustuotteiden hinnat. Suomen liittyessä vuonna 1994 Euroopan unioniin kansallinen vastakkainasettelu poistui, sillä kansallisesta maatalouspolitiikasta siirryttiin Euroopan yhteiseen maatalouspolitiikkaan.

EU:n maatalouspolitiikan päämääränä on ollut turvata maataloustuotanto koko unionin alueella. Siksi se tarvitsee tukitoimenpiteitä. Lähes 70 % suomalaisista hyväksyy sen ja haluaa kotimaisia tuotteita. EU:n maatalouspolitiikkaa ollaan jälleen uudistamassa.

Toivottavasti SDP:n johdossa löytyy kiinnostusta asiaan. Nykyaikaiseen maataloustuotantoon voit tutustua Farmari100 näyttelyssä 14–17.6 Seinäjoella, jossa on myös Pohjanmaan demareiden tapaamispiste.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE