Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Syrjäytymisen kierre ei katkea ilman tahtoa” – järjestö vaatii päättäjiä ottamaan vastuuta

Irti Huumeista ry vaatii Suomen poliittisia päättäjiä nostamaan esiin lapsen puutteellisen aseman päihdehuollossa sekä ottamaan vastuun Suomen lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

– Suomessa esiintyvä vakava syrjäytymisen kierre ei katkea ilman tahtoa ja tekoja, Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka toteaa tiedotteessa.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila aloitti keskustelun lasten puutteellisesta asemasta päihdehuollossa kirjoittamalla blogissaan, kuinka Suomella ei ole riittävää tahtoa korjata vuosia lastensuojelussa tunnistettuja ongelmia.

Kurttila korosti kirjoituksessaan, kuinka lapsia ja nuoria ei kuulla tarpeeksi eikä heillä ole mahdollisuutta päästä käyttämään tarvitsemiaan palveluita.

Irti Huumeista ry yhtyy tiedotteessaan Kurttilan esille nostamiin epäkohtiin ja toteaa havainneensa omassa työssään samoja puutteita.

Päihdeongelmien periytyminen on yleistymässä.

Järjestö alleviivaa, kuinka lasten ja nuorten unohtaminen päihdetyössä on erityisen huolestuttavaa aikana, jolloin lastensuojelun resurssit ovat riittämättömät. Sen mukaan varsinkin päihdeongelmien periytyminen on yleistymässä.

Lisää aiheesta

– Lapset, joiden vanhemmat käyttävät huumeita, ja nuoret, joilla itsellään on huumeongelma, ovat vaarassa jäädä palveluiden ja tuen ulkopuolelle.

Irti Huumeista ry vaatii, että suomalaisen yhteiskunnan tulisi tukea näitä lapsia ja heidän perheitään, jotta heidän elämänsä olisi turvallisempaa ja päihteettömämpää.

Lisäksi tiedotteessa korostetaan, kuinka lapsia ja nuoria tulisi kuulla enemmän heitä koskevissa asioissa. Lapset haluavat usein elää vanhempien kanssa silloinkin, kun perheessä on huumeiden käyttöä. Lisäksi biologisten vanhempien rooli on Suomen lastensuojelussa vahva.

Nämä perheet tarvitsevat järjestön mukaan kokonaisvaltaista tukea ja ohjausta. Irti Huumeista ry suunnitteleekin kummihanketta, jonka avulla pyritään tukemaan perheitä, joissa vanhemmat ovat käyttäneet huumeita.

– Vain perheitä kokonaisvaltaisesti tukemalla voimme vaikuttaa päihdeongelmien ylisukupolvisuuteen ja antaa lapsille sen, mitä he tarvitsevat ja haluavat – turvallisen arjen perheen kanssa, Vainikka muistuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE