Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Syy on mielestäni täysin selvä” – IS: Kulttuuriministeri Terho kieltäytyi luovuttamasta palkintoa Louhimiehelle

Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) kieltäytyi luovuttamassa Jussi-gaalassa yleisöpalkintoa elokuvaohjaaja Aku Louhimiehelle, kertoo Ilta-Sanomat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Syy on mielestäni täysin itsestään selvä. Minun mielestäni tässä tilanteessa ei ole oikein, että kulttuuriministeri jakaa sellaisen viestin, että tämmöinen käyttäytyminen elokuvaohjauksessa on hyväksyttävää, ministeri kommentoi.

Terho sanoo, että se, mitä ohjauksessa on tapahtunut, on ollut väärin.

– Louhimies käsitteli tilaisuudessa asiaa hienosti ja pahoitteli, mutta kulttuuriministeri ei voi lähettää sellaista viestiä, että tällainen käyttäytyminen on ok, hän totesi Ilta-Sanomille.

Suomen kansa ei Terhon mielestä kuitenkaan tehnyt väärin äänestäessään Tuntemattoman sotilaan yleisösuosikiksi, “eihän kansa tiennyt äänestäessään tästä”.

Terhon korvasi gaalassa MTV:n entinen ohjelmajohtaja Jorma Sairanen. Ministerin mukaan tuotantoyhtiöllä oli aikaa etsiä hänen tilalleen korvaaja.

– Meidän suunnitelmamme menivät aika nopealla tahdilla uusiksi. Onneksi löytyi hyvä jakaja, kommentoi tilannetta IS:llä tuotantoyhtiö Solarin Samuli Norhomaa.

Yleisö valitsi Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan viime vuoden parhaaksi elokuvaksi. Kiitospuheessaan Louhimies pyysi vielä kerran nöyrästi anteeksi kaikilta, joita hän on työssään loukannut.

Ikitie kahmi eniten pystejä.

Ilkka Matilan tuottama ja AJ Annilan ohjaama Ikitie oli suurin voittaja kotimaisen elokuvan Jussi-gaalassa. Elokuva palkittiin vuoden parhaana ja Annila sai palkinnon parhaasta ohjauksesta.
Lisäksi elokuvassa esiintyneet Sidse Babett Knudsen ja Hannu Björkman saivat Jussit parhaasta nais- ja miessivuosasta.

Ikitien kuvaaja Rauno Ronkainen palkittiin parhaasta kuvauksesta ja lavastuksen tehnyt Kalju Kivi parhaasta lavastussuunnittelusta.

AJ Annila vastaanotti parhaan ohjaajan Jussi-palkinnon. Kuva: Lehtikuva

Ikitie-elokuvasta parhaan ohjaajan Jussin saanut AJ Annila oli juuri lehdistötilassa antamassa haastatteluita Jussi-patsas kädessään, kun elokuvatuottaja Markus Selin ilmoitti lavalta parhaan elokuvan Jussi-voittajan.

Vastoin monia ennakkoarvioita illan tärkein palkinto meni Ikitielle eikä Aku Louhimiehen ohjaamalle Tuntemattomalle sotilaalle.

Kun Annila kuuli tämän, hän karjaisi riemusta ja tuuletti lehdistön edessä.

– Ihan käsittämättömän hieno juttu, Annila sanoi.

Annila kertoi haaveilleensa Jussi-voitosta koko uransa ajan. Ikitiessä moni asia loksahti kohdalleen. Annila jakoi kiitosta niin alkuperäisteoksen kirjoittaneelle Antti Tuurille kuin pääosassa loistaneelle Tommi Korpelallekin.

– Usein ohjaajana inhoan omia elokuviani, kun niitä joutuu katsomaan kerran toisensa jälkeen. Tätä elokuvaa en jostain syystä inhonnut.

Ohjaaja kertoi, että nyt edessä ovat juhlat. Jussi-patsaalle hänellä oli tiedossa mielenkiintoinen käyttötapa.

– Tämä ei ole mikään painava. Se menee lasten leikkeihin.

Alla luettelo kaikista palkituista:

Paras elokuva: Ikitie, tuottaja Ilkka Matila.

Paras ohjaus: AJ Annila, Ikitie.

Paras naispääosa: Krista Kosonen, Miami.

Paras miespääosa: Eero Aho, Tuntematon sotilas.

Paras naissivuosa: Sidse Babett Knudsen, Ikitie.

Paras miessivuosa: Hannu-Pekka Björkman, Ikitie.

Paras käsikirjoitus: Teemu Nikki, Armomurhaaja.

Paras kuvaus: Rauno Ronkainen, Ikitie.

Paras musiikki: Timo Kaukolampi, Tuomo Puranen, Armomurhaaja.

Paras äänisuunnittelu: Kirka Sainio, Tuntematon sotilas.

Paras leikkaus: Ben Mercer, Tuntematon sotilas.

Paras lavastussuunnittelu: Kalju Kivi, Ikitie.

Paras pukusuunnittelu: Anna Vilppunen, Tom of Finland.

Paras maskeeraussuunnittelu: Salla Yli-luopa, Tuntematon Sotilas.

Paras dokumenttielokuva: Hobbyhorse revolution, ohjaaja Selma Vilhunen.

Paras lyhytelokuva: Katto, ohjaaja Teppo Airaksinen.

Yleisöpalkinto: Tuntematon sotilas, ohjaaja Aku Louhimies.

Betoni-Jussi elämäntyöstä: ohjaaja Maunu Kurkvaara.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE