Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

“Syyllistäminen on huono motivaattori muutokseen” – näin kansalaiset kokevat ilmastokeskustelun

Suomalaisista noin 80 prosenttia pitää elämäntapaansa ympäristön kannalta täysin tai jokseenkin kestävänä. Tämä käy ilmi Ilmassa ristivetoa – löytyykö yhteinen ymmärrys? -hankkeen kansalaiskyselystä.

Demokraatti

Demokraatti

Lähes 40 prosenttia vastaajista kokee kuitenkin omien käytännön tekojensa ja tavoitteidensa välillä ristiriitaa.

Hallitus on asettanut tavoitteen hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä tähän on pyrittävä ennen kaikkea systeemitason muutoksella.

– Vaikuttavimmat toimet edellyttävät valtakunnan tai vähintään alueellisen ja kuntatason päätöksentekoa. Ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevia päätöksiä ja valintoja ei voida sälyttää yksittäisten kansalaisten harteille, hän toteaa tiedotteessa.

Kaksi kolmasosaa vastaajista kokee julkisen ilmastokeskustelun syyllistäväksi. Kansalaiset syyllistyvät esimerkiksi yksityisautoilusta, ruokavaliosta, lentomatkailusta ja kuluttamisesta. 40 prosenttia pitää keskustelua vaikeaselkoisena.

– Valinnoilla on merkitystä, mutta syyllistäminen on huono motivaattori muutokseen. Kaikilla suomalaisilla ei edes ole samoja mahdollisuuksia samoihin ilmastotekoihin, emmekä voi edellyttää jokaiselta kansalaiselta laajaa perehtymistä oman elämäntapansa vaikutuksiin. Arjen ilmastoystävällisten valintojen on oltava helppoja ja kustannusneutraaleja.

Noin 40 prosentilla vastaajista ilmastotekoihin motivoi mahdollisuus säästää rahaa.

– Tämä on hyvin luonnollista ja tulisi huomioida ihmisten motivoinnissa, Palola korostaa.

“Työpaikkatason toimilla voidaan saavuttaa merkittäviä muutoksia.”

Kuluvalla viikolla vietetään kestävän kehityksen viikkoa. STTK kannustaa suomalaisia työpaikkoja seuraamaan omaa hiilikuormaansa ja asettamaan omia hiilineutraalisuustavoitteita.

– Työpaikkatason toimilla voidaan saavuttaa merkittäviä muutoksia, mutta myös vahvistaa ihmisten tietotaitoa kestävän kehityksen mukaisesti. Organisaatioilla ja toimialoilla on myös yksittäisiä ihmisiä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa päätöksentekoon ja siten edistää muutosta.

STTK laski oman hiilijalanjälkensä ensimmäisen kerran vuonna 2017.

– Toimintamme suurin hiilikuorma muodostuu energiankulutuksesta, joka edelleen tuotetaan hiilivoimalla. Hiilineutraalisuustavoitteen saavuttaminen edellyttää meiltä ja muilta, että yhteiskunta luo edellytyksiä tehdä oikeita valintoja, Palola painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE