Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Syyriassa järjestetään presidentinvaalit 26. toukokuuta – Bashar al-Assad ei ole vielä ilmoittautunut ehdokkaaksi

Lehtikuva

Syyriassa järjestetään presidentinvaalit 26. toukokuuta, maan parlamentin puhemies kertoi sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Presidentinvaalit ovat jo toiset, jotka Syyriassa pidetään vuonna 2011 alkaneen sisällissodan aikana. Presidentti Bashar al-Assad ei ole vielä virallisesti ilmoittautunut ehdokkaaksi, mutta hänen odotetaan saavan vaaleissa uuden seitsenvuotisen virkakauden.

Syyriaa vuodesta 2000 hallinnut Assad voitti ylivoimaisesti 88 prosentin ääniosuudella vuonna 2014 järjestetyt edelliset vaalit, joita on yleisesti pidetty epädemokraattisina. Vaalit pystyttiin pitämään vain niissä osissa maata, jotka olivat hallituksen hallussa.

Vaaleihin voi hakea ehdokkaaksi maanantaista lähtien. Ehdokkaaksi päästäkseen on pitänyt asua Syyriassa yhtäjaksoisesti vähintään viimeiset 10 vuotta, mikä sulkee vaaleista pois maanpaossa olevat oppositiopoliitikot. Ehdokkaalla pitää olla myös vähintään 35 kansanedustajan tuki.

Ulkomailla asuvat syyrialaiset voivat äänestää suurlähetystöissä 20. toukokuuta.

Edellisiin vaaleihin nähden tilanne Syyriassa on muuttunut merkittävästi, ja vaalit pystytään todennäköisesti järjestämään suuremmassa osassa maata kuin viimeksi. Assadin hallinto on vuodesta 2015 lähtien päässyt Venäjän tuella selvästi niskan päälle sisällissodassa, ja sen arvioidaan kontrolloivan noin kahta kolmasosaa Syyriasta, mukaan lukien maan pohjoisosan tärkeintä kaupunkia Aleppoa.

Viime vuosi oli Syyrian sodan toistaiseksi rauhallisin kuolonuhrien määrässä mitattuna, mutta todellista loppua konfliktille ei ole vielä näköpiirissä. Syyria on myös vakavan talouskriisin kourissa, jonka takia nälänhätä uhkaa suurta osaa väestöstä.

Syyrian sodassa on kuollut vähintään 380  000 ihmistä, ja puolet syyrialaisista on joutunut jättämään kotinsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE