Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Syytös: Kokoomus pelaa härskiä peliä – “Kuoleman suudelma”

Keskustan kansanedustajan Mikko Kärnän mukaan kokoomuksen tänään esittämä lentoliikenteen ostopalvelusopimus vaarantaisi lentoliikenteen kaikille maakuntakentille.

Demokraatti

Demokraatti

Kärnä parahtaa tiedotteessaan, että kokoomuksen poliittiseksi koukuksi tarkoittama heitto, että valtio turvaisi lentoliikenteen ostopalvelusopimuksin Joensuuhun, Jyväskylään, Kemi-Tornioon, Kokkolaan ja Kajaaniin, vaarantaisi tässä tilanteessa näiden kenttien tulevaisuuden.

“Satun tietämään asian oikein mainiosti, kun olen ollut ostoliikennettä aikanaan Enontekiön lentokentälle järjestämässä. Ostopalvelusopimukset pitäisi hyväksyttää EU:ssa ja pelkkä valtion raha ei riitä, vaan vastinrahaa tarvittaisiin myös kunnissa. Epäilen että sitä olisi tuossa. Meillä ei myöskään olisi mitään takuita siitä, kuka operaattori tämän kilpailutuksen voittaisi. Yksikään lentoyhtiö ei varmasti palauttaisi omaehtoisesti mitään liikennettä näille kentille, ennen kuin nämä ostopalvelusopimukset olisivat maalissa. Sitä se ei olisi mahdollisesti vuosiin.”

Kärnä sanoo epäilevänsä, että kokoomus pelaa ehdotuksellaan härskiä peliä ja haluaakin itse asiassa kaikki Suomen pienet lentoasemat kiinni.

“Suomen lentoliikennestrategia on suosinut aina Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja estänyt maakuntakenttien lentoliikenteen kehittämisen. Ostopalvelusopimuksia vaatimalla saataisiin koko lentoliikenne maakuntiin pitkäksi aikaa seis, jolloin Finavia voisi puolestaan ilmoittaa, että lentoasema suljetaan koska sinne ei ole enää liikennettä. Tämä sopii kyllä hyvin kokoomuksen agendaan. Tämä koko vaatimus on kuoleman suudelma maakunnille.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE