Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Syytösryöpyn saanut Lauri Törhönen avautui Ylellä: “Itse olen machoillut vähemmän”

Seksuaalisesta häirinnästä syytöksiä saanut ohjaaja Lauri Törhönen myöntää, että hän on varmaan häirinnyt ihmisiä. Törhönen kommentoi sunnuntaina Yle TV1:n Arto Nyberg -ohjelmassa kohua, jonka keskiöön hän joutui tammikuun lopulla parinkymmenen naisen tultua asiassa julkisuuteen.

Törhösen mukaan väitteet väkisin annetuista kielisuudelmista tai seksiehdotuksista ovat kuitenkin perättömiä. Hän ei kiistä, että ihmiset muistavat subjektiivisesti niin tapahtuneen, mutta tekijänä on Törhösen mukaan ollut joku muu kuin hän.

Taideteollisen korkeakoulun professorina vuosina 1995–2006 ollut Törhönen korostaa, että asiassa kyse on harmaan sävyistä mustan ja valkoisen välillä.

– Jos vastaan kysymykseen häirinnästä kyllä, se ei ole koko totuus. Jos vastaan ei, sekään ei ole oikea termi. Olen varmaan temperamenttini vuoksi käyttäytynyt tyhmästi ja harkitsemattomasti. Siitä on voinut häiriintyä.

Törhönen katsoo, että syytöskohun vuoksi hänen maineensa on mennyt lopullisesti.

Konkariohjaajan mukaan miljoonat miehet ovat joutuneet me too -kampanjan jälkeen miettimään, mitä on tullut tehtyä.

– Aika on muuttunut kuin katkaisijasta vääntämällä.

Lisää aiheesta

Törhönen painottaa, että elokuvakoulu ja teatterikoulu eivät ole pappisseminaareja. Machokulttuuri on ollut hänen mukaansa pesiytyneenä näille aloille.

– Itse olen machoillut vähemmän. Mutta olen varmaan tehnyt virheitä tämän nykyisen koodin mukaan.

Törhönen kertoo toivovansa, että hänen anteeksipyyntönsä otetaan vastaan.

STT–PERTTI MATTILA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE