Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Syyttäjä: “Joku merkitys on annettava sille, että Abderrahman Bouanane on päättänyt ikuistaa itsensä, kun on lähtenyt tätä tehtäväänsä suorittamaan”

Turun joukkopuukotusoikeudenkäynti jatkuu toista päivää Turun vankilassa kirjallisten todisteiden käsittelyllä. Käsittelyssä ovat aamupäivällä olleet todisteet, joilla syyttäjä perustelee näkemystä teon raakuudesta, julmuudesta ja suunnitelmallisuudesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Valvontakameramateriaalista näkyy eri vaiheita tapahtumapäivältä. Ensimmäisessä nopeutetussa videossa näkyy, kuinka hahmo liikkuu Kauppatorilla juuri ennen tekoaikaa 18. elokuuta 2017. Ensimmäisen puukotuksen aikana lähin valvontakamera on kääntynyt toisaalle.

Oikeussalissa kuultiin myös hätäkeskustallenne, joka oli taltioitu joukkopuukotuksen alkuvaiheessa.

– Täällä Kauppatorilla on puukotus. Täällä on mies puukko kädessä, hätääntynyt nainen aloittaa puhelun.

Tallenteella naisen huomiot muuttuvat kirkumiseksi ja sekoittuvat torilla käynnissä olevan tilanteen ääniin ja hätäkeskuksen päivystäjän lisäkysymyksiin.

Toisella videolla näkyy, kuinka juokseva hahmo tekee silmukan toisen hahmon ympärillä.

– Hän kiertää (naisuhrin taakse) ja tekee tämän verityönsä, syyttäjä kuvailee tilannetta videolla.

Lisää aiheesta

Erään liikkeen valvontakameran kuvaan on tallentunut myös kuva miehestä, joka on veitsi kädessä selin kameraan.

– Tässä näkyy hyvin myös hänen vaatetuksensa, jos olisi epäselvyyttä tekijästä, syyttäjä sanoo.

Runsas videomateriaali päättyy poliisin kiinniottotilanteen jälkeiseen hetkeen. Tallenteella kuuluu sireenien ulvontaa.

Abderrahman Bouananen puolustus on myöntänyt teot tappoina ja tapon yrityksinä. Syyttäjä vaatii Bouananelle rangaistusta kahdesta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhasta ja kahdeksasta terroristisessa tarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä.

Kuvasi itsensä ennen iskua

Iskupäivää edeltäneen yön Bouanane nukkui Kaarinassa, josta hän polki Turkuun pyörällä. Iskussa käytetyt veitset ovat peräisin samasta asunnosta. Kello 12.52 Bouanane tallensi itsensä selfieen rappukäytävässä ennen kuin lähti liikkeelle.

– Joku merkitys on annettava sille, että hän on päättänyt ikuistaa itsensä, kun on lähtenyt tätä tehtäväänsä suorittamaan, syyttäjä totesi.

Kolmen aikaan Bouanane kuvasi manifestivideonsa. Kahtena kappaleena kuvattuun manifestivideoon syvennytään oikeudessa vasta toukokuussa.

Bouanane latasi Facebookiin Isisin mustan lipun, joka poistettiin välittömästi. Ennen iskua Bouanane kävi bussilla myös linja-autoasemalla, mistä hän kuitenkin saapui takaisin ydinkeskustaan.

Neljän paikkeilla elokuisen päivän tapahtumat alkoivat tallentua valvontakameramateriaaliin, jota oikeudessa on tänään käsitelty.

STT–MIKKO GUSTAFSSON

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE