Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Syyttömille maksetut korvaukset kasvussa – “koppikorvauksia” maksettiin yli 2,1 miljoonaa euroa

Anneli Auer ilmoitti perjantai-iltana hakevansa valtiolta yli kolmea miljoonaa euroa korvauksena vapaudenmenetyksestä.

Syyttömänä pidätetyille, vangituille ja tuomituille maksettujen korvausten määrä kasvoi viime vuonna dramaattisesti. Korvauksia maksettiin viime vuonna yli 2,1 miljoonaa euroa, kun vuonna 2014 summa oli reilu 1,2 miljoonaa. Luvut käyvät ilmi Valtiokonttorin viime vuoden tilinpäätöksestä.

– Korvausmäärät ovat olleet vuosia runsaan miljoonan euron luokkaa, kertoo Valtiokonttorin lakiasiainpäällikkö Pekka Syrjänen STT:lle.

Korvausmäärän kasvu johtuu Syrjäsen mukaan vapaudenmenetysten kestojen pidentymisestä. Erityisesti ulkomaalaisiin kohdistuneet pitkät vapaudenmenetykset ovat lisääntyneet viime vuosina.

– Esimerkiksi ulkomaalaisia huumerikollisia ei voida päästää vapaaksi kesken tutkinnan, koska on todennäköistä, että he lähtevät maasta.

Auer vaatii 20-kertaista päiväkorvausta

Korvaukset nousivat esille, kun Anneli Auer ilmoitti perjantai-iltana asianajajansa välityksellä hakevansa valtiolta yli kolmea miljoonaa euroa korvauksena Ulvilan murhajuttuun liittyvästä vapaudenmenetyksestä. Auer oli muutaman vuoden vangittuna miehensä murhan takia, ja lopulta hänet todettiin syyttömäksi.

Syrjänen arvioi perjantaina STT:lle, että Auerin korvausvaatimuksia käsitellään todennäköisesti loppukesällä tai syksyllä.

Kyseessä on monella tapaa poikkeuksellinen vaatimus. Syrjänen sanoo, että Auerin tapauksessa vapaudenmenetyksen kesto on äärimmäisen harvinainen.

Auer oli asianajajansa mukaan vapautensa menettäneenä yhteensä 1 048 päivää. Normaalisti Valtiokonttorin käsittelemät hakemukset koskevat kestoltaan yhdestä päivästä viikkoon kestäneitä pidätyksiä tai vangitsemisia. Niissä korvaussummat ovat noin 500 euron luokkaa.

Lisäksi Auer vaatii kärsimyskorvausta 2 500 euroa päivältä, mikä on monikymmenkertainen normaaliin päiväkorvauksen määrään verrattuna. Maksettavien päiväkohtaisten korvausten lähtökohta on 100–120 euroa.

Rikoksen törkeys korottava tekijä

Korvattava summa muodostuu päiväkorvauksesta ja vapaudenmenetyksen kestosta. Vapaudenmenetyksen kesto vaikuttaa päiväkorvauksen määrään. Päiväkorvausta korottava tekijä on myös rikoksen törkeysaste.

– Mitä törkeämmästä rikoksesta on epäilty, sitä kovempi on rangaistus, joka siitä voitaisiin tuomita. Tämän on katsottu lisäävän kärsimystä, Syrjänen sanoo.

Myös vapauden menettäneen ihmisen nuori ikä voi korottaa päiväkorvauksen määrää.

– Tapauksen saama julkisuus ei vaikuta suoraan, mutta jonkinlaista merkitystä silläkin voi olla.

Syrjänen lisää, että tarkoitus on korvata vapaudenmenetyksestä aiheutunutta kärsimystä, ei muita rikosprosessin käsittelyssä tapahtuneita asioita.

Auerin vaatimus sisältää myös korvausvaatimuksen 400 000 euron suuruisesta yritystoimintaan liittyvästä tulonmenetyksestä.

Syrjäsen mukaan tulonmenetykset korjataan sataprosenttisesti siten kuin hakija pystyy osoittamaan menetykset toteutuneiksi.

Päätöksestä kantelu voi viedä vuosia

Valtiokonttorin korvauspäätöksestä ei voi valittaa. Päätökseen tyytymätön voi nostaa valtiota vastaan kanteen käräjäoikeudessa. Syrjänen arvioi, että vuosittain tehtävistä 500 päätöksestä 20–30 johtaa kanteeseen.

Asiaa puidaan tarvittaessa vielä ylemmissä oikeusasteissa hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Syrjäsen mukaan noin kymmentä korvaushakemusta on puitu korkeimmassa oikeudessa. Tällöin prosessi kestää vuodesta pariin vuoteen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE