Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Taas hyökkäys Ukrainan presidentin neuvonantajaa kohtaan – aseena Molotovin cocktail

LEHTIKUVA / AFP

Ukrainan Kiovassa presidentti Volodymyr Zelenskyin (kuvassa) neuvonantajan taloa heitettiin perjantaina Molotovin cocktaililla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Poliisi kertoi ottaneensa neljän aikaan aamulla kiinni miehen, joka oli heittänyt Igor Zhovkvan talon pihalle syttyvää ainetta sisältäneen pullon.

Hyökkääjä oli poliisin mukaan 25-vuotias koditon mies, joka oli löytänyt netti-ilmoituksen, jossa luvattiin teon toteuttamisesta 4  000 dollarin eli noin 3  400 euron palkkio.

Presidentin tiedottajan mukaan kukaan ei loukkaantunut hyökkäyksessä.

Kyseessä oli jo toinen Zelenskyin henkilökuntaan kohdistunut hyökkäys muutaman viikon sisällä.

Presidentin pääneuvonantaja Serhi Shefir joutui salamurhayrityksen uhriksi tasan kuukausi sitten, kun häntä kuljettanutta autoa kohti ammuttiin useita laukauksia. Shefir selvisi vammoitta, mutta autonkuljettaja haavoittui vakavasti.

Viranomaiset ovat epäilleet, että Shefirin murhayritys on voinut olla kosto lakihankkeesta, jolla pyritään rajoittamaan oligarkkien vaikutusvaltaa Ukrainassa. Lakiesitys hyväksyttiin murhayritystä seuraavana päivänä.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE