Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

IS: Taas kauhupellet asialla – hyökkäsivät nyt kirkon lasten päiväkerhoon Helsingissä

Kauhupellet olivat taas asialla - nyt kirkon alaikäisten lasten päiväkerhossa. Kuva on lavastettu.

Lapsia pelottelevat kauhupellet olivat taas asialla torstaina Helsingissä, kertoo Ilta-Sanomat.

Suomessa tapahtui torstai-iltapäivällä jälleen yksi kauhupellejen hyökkäys, minkä seurauksena lapset ovat peloissaan ja vanhemmat raivoissaan. Pellet ovat piinanneet Suomea ja useamman viikon ajan. Ilmiö rantautui Yhdysvalloista.

Pellejoukkio pelotteli alakouluikäisiä lapsia Helsingissä Pakilan seurakunnan Hyvän Paimenen kirkon iltapäiväkerhossa torstaina kolmen aikoihin. Peloteltuaan lapsia Helsingin Pakilan Hyvän Paimenen kirkolla pellet yrittivät rynnätä viereiseen päiväkotiin.Iltapäiväkerho-ohjaaja Helkky Pennanen kertoo, että jo ennen hyökkäystä lapset olivat keskustelleet tällä viikolla kerhossa siitä, kumpi olisi pelottavampi kohtaaminen – kohtaaminen kidnappaajan vai kauhupellen kanssa.

– Kuin kummallisena sattumana, kun olimme lähdössä torstaina ulos, ikkunasta kurkisti pellenaamareita. Lähdin ulos ja yritin ottaa heistä puhelimella kuvia, mutta he lähtivät vikkelästi pois, Pennanen kertoo Ilta-Sanomissa.

Pellet pötkivät pakoon ja yrittivät kirkon jälkeen rynnätä läheiseen Päiväkoti Pakilaan. He eivät kuitenkaan päässeet sisään. Päiväkodista vahvistetaan Ilta-Sanomille, että pellet yrittivät sisään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE