Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Taas paljastuskirja Trumpista – “Sinä olit kuolemassa siellä kuin koira, Paul!”

Valkoinen talo on ollut Donald Trumpin presidenttikaudella riitaisa selkäänpuukotuksen pesä, kertoo Valkoisessa talossa viestintäavustajana työskennellyt Cliff Sims uutuuskirjassaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Team of Vipers (Myrkkykäärmeiden tiimi) -niminen kirja julkaistaan tammikuun lopussa, mutta muun muassa Guardian, New York Times ja Washington Post ovat jo kertoneet sen sisällöstä.

Kirjan mukaan Valkoisen talon henkilöstö on ajoittain ollut täysin kontrolloimattomassa tilassa. Simsin mukaan siitä saavat kantaa vastuunsa kaikki, myös hän itse. Hän kertoo toimineensa toisinaan itsekkäästi ja pelkurimaisesti.

Sims kertoo kaaoksesta ja keskinäisistä kaunoista henkilökunnan keskuudessa ja sanoi, että juonittelu oli kuin suoraan Game of Thrones -sarjasta. Simsin kertomukset tuntuvat vahvistavan aiemman uutisoinnin Valkoisen talon sisäisistä tapahtumista.

Kirjassa kerrotaan myös Trumpin kahnauksista edustajainhuoneen silloisen puhemiehen, republikaani Paul Ryanin kanssa. Presidentti suuttui Ryanille, kun tämä yritti tehdä pesäeroa Trumpiin elokuussa 2017 Charlottesvillen tapahtumien jälkeen.

– Miksi et voi olla uskollinen presidentillesi, Paul?, Trump sanoi Ryanille puhelimessa todettuaan, että demokraatit ainakin ovat uskollisia omille johtajilleen.

– Muistan kun olin Wisconsinissa (lokakuussa 2016) ja sinun oma väkesi buuasi sinulle. Sinä olit kuolemassa siellä kuin koira, Paul. Kuin koira! Ja mitä minä tein? Minä pelastin sinut.

Lisää aiheesta

Sims kertoo myös Trumpin kyllästyneen kuuntelemaan Ryanin puheita terveydenhuoltouudistuksesta ja lähteneen pois toimistostaan kesken tapaamisen Ryanin vielä puhuessa. Trump meni viereiseen huoneeseen katsomaan televisiota, mutta varapresidentti Mike Pence onnistui taivuttelemaan hänet tulemaan takaisin ja jatkamaan tapaamista.

Maa ensin, presidentti vasta sitten

Sims kertoo kirjassaan myös entisen kansliapäällikön John Kellyn esittelypuheesta henkilökunnalle. Kansliapäälliköksi heinäkuussa 2017 pestattu Kelly oli puheessaan antanut ymmärtää, että on palveltava ensisijaisesti Yhdysvaltoja ja vasta sitten presidenttiä.

– Hän tuntui sanovan, että saattaa olla tarpeen ohittaa joitakin presidentin toiveita palvellaksemme jotakin epämääräistä korkeampaa etua, Sims kertoo.

Merijalkaväen kenraali Kelly sai aluksi kiitosta siitä, että hän sai Valkoisen talon toimimaan edes jollakin tavalla. Hänen suhteensa Trumpiin viilenivät vähitellen, eivätkä miehet ilmeisesti olleet loppuvaiheessa enää puheväleissä. Kelly sai lähteä Valkoisesta talosta vuodenvaihteessa.

Simsin mukaan Kelly kuvaili kansliapäällikön tehtävää kamalimmaksi työkseen ikinä.

Alabamalainen konservatiivi Sims liittyi Trumpin sisäpiiriin tämän kampanjan aikana 2016. Hän lähti Valkoisesta talosta viime vuonna, mutta ilmaisee silti kannattavansa Trumpin politiikkaa.

Simsin kirja on yksi monista paljastuskirjoista, joista Trumpin hallinnosta on tämän presidenttikauden aikana kirjoitettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE