Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Taas uusi veroparatiisikohu – Yle: Suomalaisia mukana ainakin 27

Bahama-paperit sisältävät tietoja yli 175 000 yhtiöstä, jotka ovat siirtäneet varojaan veroparatiisiin.

Veroparatiiseja koettelee jälleen uusi tietovuoto, nyt saarivaltio Bahamalta, kertoo Yleisradio. Bahaman kaupparekisteri tiedot paljastavat muun muassa entisen EU-komissaarin ja ministereitä.

Alun perin Bahaman tiedot luovutettiin saksalaiselle Süddeutsche Zeitung -lehdelle, kuten keväällä vuodetut Panaman paperitkin. Ylen MOT-ohjelma sai tiedot kansainvälisen toimittajajärjestön ICIJ:n kautta.

Vuoto sisältää tietoja yli 175 000 yhtiöstä aina 1990-luvun alusta nykypäivään.

Bahamalaisyritysten johdossa toimii tai on toiminut muun muassa entinen EU-komissaari Neelie Kroes ja Kolumbian entinen kaivos- ja energiaministeri Carlos Caballero Argáez sekä muita poliittisia päättäjiä.

Tiukkana EU-komissaarina tunnettu hollantilainen Neelie Kroes salasi lähes vuosikymmenen ajan yhteytensä veroparatiisiyhtiöön.

Suomalaisia on ollut mukana Ylen tietojen mukaan bahamalaisissa yhtiöissä ainakin 27. Heidän joukossaan ei kuitenkaan ole eturivin poliitikkoja tai raskaan sarjan talousvaikuttajia, kuten keväällä Ylen uutisoimissa tiedoissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE