Politiikka
16.10.2017 11:16 ・ Päivitetty: 16.10.2017 11:16
Taas yksi PS-vaikuttaja eroaa: ”Puolueesta on tullut yhden asian liike”
Perussuomalaisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja Pekka M. Sinisalo ilmoittaa eroavansa puolueesta ja siirtyvänsä sinisten riveihin. Hän myös jättää Kirkkonummen perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajan tehtävät.
Sinisalo perustelee päätöstään sillä, että hänen poliittinen kotinsa hajosi kesäkuussa Jyväskylän puoluekokouksessa.
– En enää tunnista perussuomalaisia siksi liikkeeksi, johon aikanani liityin ja jonka eteen olen tehnyt töitä liki 15 vuotta. Puolueesta on tullut yhden asian liike.
Hän toteaa tiedotteessaan, että ”toisen poliittisen ryhmän sanoma on lähempänä sitä, johon olen sitoutunut”.
– Tiedän, että sinisten taloudellinen tilanne on perussuomalaisiin verrattuna aivan toinen, mutta aate edellä olemme ennenkin pärjänneet, Sinisalo kirjoittaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
15.10.2017 10:46
”Halla-aho on vastentahtoinen johtaja” – Soini IS:lle: ”Hänen viestinsä on hyvin lahkolaisille sopiva”
Politiikka
26.9.2017 20:59
Perussuomalaisista loikanneelle kansanedustajalle murska-arvostelua, vastaa viiltävästi: ”Pysyn luultavasti raittiina”
Politiikka
25.9.2017 11:41
Halla-aholta suora ukaasi omille – ”Tämä tosiseikka on hyvä tiedostaa”
Politiikka
31.7.2017 10:45
Uudella vaihtoehdolla kuusi piirijärjestöä perusteilla – Elo: Paljon maltillisia perussuomalaisia loikkaamassa