Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Taksilaki huolettaa – valtaavatko ulkomaalaiset jätit markkinat ja millä hinnalla?

Taksilakiuudistukseen liittyvää. Asia, mistä julkisuudessa on vaiettu. Toivottavasti on otettu edes laskelmissa huomioon.

Petri Jalo

Jos ihminen on laitospaikalla esimerkiksi vuodeosastolla ja hänet täytyy siirtää vaikkapa röntgen-kuvauksiin ja palauttaa takaisin vuodeosastolle, niin tämä kuljetushan ei kuulu Kelan piiriin, vaan tulee kuntayhtymän tai tulevan maakunnan maksettavaksi. Mutta. Kuten jo tiedossa on, haasteita uuden taksilain ympärillä riittää.

Yrittäjien lopettaessa toimintaansa on jo nyt paikoitellen vaikeuksia saada invataksia, paikkakunnasta riippuen. Kilpailutukseen liittyy uhkakuvia. Herää kysymys ulkomaalaisten taksijättien asettumisesta. Suomalainen perustaksiyrittäjä ei todennäköisesti pystyisi kilpailemaan isoa massayritystä vastaan. Suuri jättiyritys kun voi ajaa tilaisuuden salliessa jonkin aikaa lähes nollakatteella vallatakseen markkinat. Tällä välin pienet yrittäjät joutuvat toteamaan, ettei homma enää lyö leiville.

Taksilakiuudistus kulkee käsi kädessä terveydenhoidon kanssa.

Uhkakuvana on, että laitosten välisissä kuljetuksissa tulevaisuudessa saattaa käydä niin, että kilpailua ei jossain kohtaa ole – jos ja kun pienet yrittäjät eivät pysty siihen vastaamaan. Pahimmassa tapauksessa käy niin, että verovaroista maksetut kuljetuskustannukset siirtyvät ulkomaalaisiin tilipusseihin. Valvonnassa riittää tekemistä.

Taksilakiuudistus kulkee käsi kädessä terveydenhoidon kanssa. Terveyspalveluiden yksityistäminen ja palveluiden keskittäminen suurille paikkakunnille, sotekeskuksiin, ei vähennä kuljetustarvetta, vaan päinvastoin. Kustannuksia riittää jatkossakin ja entistä enemmän. Pieniltä paikkakunnilta viedään terveyspalveluita ja resursseja pienennetään, vaikkakin samaan aikaan tarjontaa pyritään saamaan yksityisellä sektorilla. Puhutaan valinnanvapaudesta.

Kun mennään vuosia eteenpäin ja verovaroista maksellaan terveysjäteille ja mahdollisesti myöskin kuljetusjäteille, voidaan hyvin yksinkertaisella matematiikalla ja nopealla ynnäilyllä tehdä se havainto, että jatkossa verovarojen kulkeutuminen ulkomaalaisten suuryritysten tilipussiin on enemmän kuin todennäköistä. Jokainen taksiyrittäjä työllistää itsensä ohella myöskin muutaman muun. Jokaisen yritystoimintansa lopettavan taksiyrittäjän ohella työnsä menettää siis moni muukin. Se tarkoittaa vähemmän verorahoja, rahoja joilla yhteiskunta pyörii.

Lisää aiheesta

Kirjoittaja on Maskun SDP:n puheenjohtaja, SDP:n poliittisen liikennetyöryhmän jäsen ja taksinkuljettaja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE