Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tällainen on juhlaraha – tekijänä teloituskolikolla kohua herättänyt suunnittelija

Satavuotias Suomi saa oman juhlarahan, jonka tunnuspuolella on ote Suomen itsenäisyysjulistuksen tekstistä suomeksi ja ruotsiksi.

Kolikon arvopuolella on Heimolan talo, joka toimi eduskuntatalona vuosina 1911–1931. Jugend-rakennus sijaitsi aikoinaan Helsingin keskustassa Kluuvikadun päässä. Eduskunta hyväksyi Heimolan talossa Suomen itsenäisyysjulistuksen 6. joulukuuta 1917.

Suomen Rahapaja kertoo, että Suomen itsenäisyys 6.12.1917 -juhlarahaa lyödään 2017 kappaletta. Kolikko on hopeaa, ja sen nimellisarvo on 20 euroa. Juhlarahan on suunnitellut muotoilija, arkkitehti Ilkka Suppanen. Hän oli myös kuva-aiheiden vuoksi perutun Suomi 100 -juhlarahasarjan takana. Kohua herätti erityisesti kansalaissodan aikaista teloitusta kuvannut kolikko.

Juhlaraha julkaistaan 27. marraskuuta. Julkaisua aikaistettiin aiemmin suunnitellusta, sillä alun perin kolikon piti ilmestyä alkuvuonna 2018.

Juhlarahan myyntihinta Suomen Rahapajan verkkokaupassa on 70 euroa. Juhlarahoja voi ostaa myös jälleenmyyjiltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE