Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tällaista emme Suomeen halua” – Kuntaliiton Tainio varoittaa sortumasta Ruotsin tielle

Valinnanvapaus on Kuntaliiton Tainion mielestä lähtökohtaisesti hyvä asia. – Uuden järjestelmän pitäisi tukea erityisesti pieniä yrittäjiä.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio toivoo, että valinnanvapaus sosiaali- ja terveyspalveluissa toteutetaan huolellisesti, jotta alueelliset erot eivät kärjisty. Hän pitää sinänsä valinnanvapautta hyvänä asiana.

– Suuri huoli on, että palveluita ei ole tarjolla samassa laajuudessa kaikkialla maassa ja ihmiset joutuvat jo lähtökohtaisesti hyvin eriarvoiseen asemaan, Tainio totesi Turussa Varsinais-Suomen kuntapäivässä.

Uuden järjestelmän pitää Tainion mielestä tukea maakuntien pieniä yrittäjiä. Ruotsin tietä pitää välttää.

– Ruotsissa markkinat ovat keskittyneet suurille kansainvälisille yrityksille, jotka ovat vieneet verorahoilla tehdyt voitot ulkomaisiin veroparatiiseihin. Sellaista järjestelmää emme Suomeen halua.

Tainio muistutti, että valinnanvapauden toteuttaminen käytännössä vie paljon aikaa. Samaan aikaan tekeillä on useita muitakin muutoksia.

Toivottavasti päästään eroon potilaan pompottamisesta paikasta toiseen.

– Meillä ei ole varaa järjestelmän toimimattomuuteen edes väliaikaisesti. Ollaanko nyt haukkaamassa liian suurta palaa kerralla, Tainio kysyi.

Lisää aiheesta

Tiistaina julkistettiin väliraportti, joka käsitteli asiakkaan valinnanvapautta ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamista. Tainio pitää yksinkertaistamista tervetulleena uudistuksena.

– Toivottavasti nyt päästään eroon siitä, että potilasta pompotellaan paikasta toiseen epätarkoituksenmukaisesti vain siksi, että hoidon kustannuksia yritetään siirtää toiselle taholle.

Työterveyshuollon ja opiskelijaterveydenhuollon asema on myös tapetilla. Tainio pitää viisaimpana arvioida niiden kohtaloa pienin askelin, kun sote-uudistuksesta on saatu kokemuksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE