Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Talousarvion visio hukassa – SDP:n kansanedustajat: Tutkimukseen ja innovaatioihin 20 miljoonaa lisää

Talousvaliokunnan sosialidemokraatit esittävät valtion tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitukseen 20 miljoonan euron lisäystä.

Lisävaroista kaksi miljoonaa euroa tulisi Lauri Ihalaisen, Johanna Ojala-Niemelän ja Ville Skinnarin mielestä käyttää kiertotalouden edistämiseen ja kolme miljoonaa euroa luovien alojen kasvuohjelmaan.

Business Finlandille, entiselle Tekesille, osoitetut uudet panostukset ovat valiokuntaryhmän mukaan tervetulleita mutta eivät kompensoi niitä leikkauksia, joita hallituskaudella on tehty T&K&I-panostuksiin.

Talousarviosta uupuu heidän mukaansa pitkän aikavälin visio esimerkiksi keskeisissä infraratkaisuissa, uuden ajan elinkeinopolitiikassa sekä tulevaisuusinvestoinneissa.

Valiokuntaryhmä on jättänyt talousvaliokunnan budjettimietintöön eriävän mielipiteen.

“Hallituksen olisi pitänyt tehdä rohkeampia ratkaisuja.”

“Suomen talous perustuu korkeaan osaamiseen ja innovaatioihin. Suomessa tarvitaan vahvaa ja alueellisesti laajaa elinkeinoelämän kasvua ja työllisyyttä, jotta talouden lyhyen ja pitkän aikavälin haasteet kyetään kestävällä tavalla ratkaisemaan”, valiokuntaryhmä toteaa tiedotteessaan.

“Suomen talouskasvu perustuu jatkossakin ennen kaikkea osaamiseen, korkeasti koulutettuun työvoimaan ja korkeaan jalostusasteeseen. Tutkimuksella, osaamisen kehittämisellä ja innovaatioilla on keskeinen merkitys elinkeinorakenteen uudistumisessa. Tässä suhteessa hallituksen olisi pitänyt tehdä rohkeampia ratkaisuja”, Ihalainen, Ojala-Niemelä ja Skinnari toteavat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE