Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Talouspolitiikan arviointineuvosto: Hallitus ei saa julkista taloutta tasapainoon nykymenolla

Hallitus ei saavuta julkisen talouden tasapainottamiseksi ja työllisyysasteen nostamiseksi asettamiaan tavoitteita ilman uusia toimenpiteitä, toteaa talouspolitiikan arviointineuvosto. Neuvosto kävi eduskunnan valtionvarainvaliokunnalle antamassaan lausunnossa läpi julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2018-2021.

Hallituksen tavoitteet perustuvat arviointineuvoston mukaan nykyennustetta nopeampaan talous- ja työllisyyskasvuun.

Ennusteiden valossa suhdannetilanteen muutokset huomioiva rakenteellinen jäämä ei neuvoston mukaan kohene seuraavan kahden vuoden aikana siinä määrin kuin vakaus- ja kasvusopimus sitä edellyttäisivät. EU:n jäsenmaiden välisen vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan vuosittaisen alijäämän on oltava alle 3 prosenttia.

Arviointineuvoston mukaan hallituksen tavoitteet julkisyhteisöjen menojen, velan, alijäämän ja rakenteellisen alijäämän kehitykselle ovat vakaus- ja kasvusopimuksen kanssa sopusoinnussa mutta eivät riitä hallitusohjelman finanssipoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Veronkevennysten takia vuoden 2017 finanssipolitiikka on elvyttävää. Veroleikkaukset kasvattavat neuvoston mukaan kestävyysvajetta ja lisäävät sopeutusten tarvetta tulevina vuosina.

Monivuotisten tavoitteiden täyttymiseen johtava talouskasvu vaatisi neuvoston mukaan veropohjan kasvun merkittävää nopeutumista.

– Hallituksen tavoiteskenaariossa työllisyys kasvaa tuotantoa nopeammin, mikä johtaa tuottavuuskehityksen pysähtymiseen. Mitään näistä skenaarioista ei voi pitää todennäköisenä, talouspolitiikan arviointineuvosto toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE