Kolumni

Atanas Aleksovski

Kirjoittaja on Tampereen kaupunginvaltuuston demariryhmän puheenjohtaja

Talousremontin keinojen vaikutukset kyettävä mittamaan

Tampereen kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina 12. helmikuuta kaupungin ”talous- ja strategiaprosessin” eli sen, miten ja minkälaisessa aikataulussa vuoden 2019 talousarvion rakentaminen etenee. Kaupunginvaltuusto puolestaan päätti viime marraskuussa uudesta, vuoteen 2030 ulottuvasta kaupunkistrategiasta, minkä varaan vuoden 2019 talouden suunnittelu perustuu.

Tampereen talous on viime vuodet ollut alijäämäinen. Jo ennen viime vuoden kunnallisvaaleja tiedettiin, että talous on saatava tasapainoon. Talouden sopeuttamistarve on 40-50 miljoonaa euroa. Ongelmaa ratkaistaessa on tarkasteltava sekä tuloja että menoja.

Kaikki tietävät ja tunnustavat, että julkisten palveluiden taso riippuu siitä, minkälaisessa kunnossa on julkinen eli valtion ja kuntien talous. Vahva talous, vahvat palvelut. Heikko talous, heikot palvelut.

Kun talouden tasapainottamisohjelmaa laaditaan, on tärkeää, että jokaisen sen sisältämän toimenpiteen vaikutukset ovat arvioitavissa. Eli on kyettävä mittaamaan, paljonko minkäkin toimenpiteen toteuttamisesta syntyy säästöä.

Säästöjen pitää kohdistua kaikkiin kaupungin toimintasektoreihin, jokainen kivi on käännettävä. On pyrittävä rakenteellisiin uudistuksiin, joista saatavat säästöt ovat yleensä pysyviä. Esimerkiksi hallintoa voidaan uudistaa ja keventää hyödyntämällä digitalisaation antamia mahdollisuuksia.

Uudistuksista huolimatta henkilöstön asema on turvattava. On käytettävä hyväksi niin sanottua luonnollista poistumaan etenkin eläköitymistä.

Kaikkea ei voi leikata

Vaikka Tampereen talouden kuntoonsaattaminen edellyttää osin raskaitakin toimia, on asioita, joihin ei pidä koskea. Mielestäni subjektiivinen päivähoito-oikeus on yksi niistä. Se edistää hyvinvointia ja tasa-arvoa sekä ehkäisee eriarvoistumista ja syrjäytymistä.

Toiseksi peruskoulujen ryhmäkokoja ei pidä kasvattaa. Liian suurissa ryhmissä oppilaiden yksilöllisiä tarpeita on vaikea havaita. Liian isot ryhmät haittaavat myös oppilaiden yksilöllistä opettamista ja opinnoissa auttamista.

Tampere on aina nojautunut kehityksessään koulutukseen. Niinpä jokaiselle peruskoulun päättäneelle on edelleenkin syytä tavoitella opiskelupaikkaa. Niin lukio-, ammmatillisen – kuin korkeakoulutuksenkin parissa riittää jatkuvasti parannettavaa.

Sanomattakin on selvää, että säästöillä ei saa häiritä lakisääteisiä palveluita.

Pormestari Lauri Lylyn pormestariohjelmassa työllisyys nostettiin kaupungin ykkösasiaksi. Yleinen taloudellinen kehitys ja kännistetyt työllistämistoimet ovat työntäneet työllisyyden suotuisaan kehitykseen. Kehitystä on syytä tukea, sillä mitä enemmän ihmiset työllistyvät, sitä enemmän kaupunki saa verotuloja. Verotulojen kasvu on myönteisin vauhdittaja kaupungin talouden tilanteen oikaisemisessa. Mahdollisesta verotulojen kasvustakin on toivottavaa saada mahdollisimman tarkkaa ennakkotietoa.

Kolumni

Heikki Näreikkö

Heikki Näreikkö on Pirkanmaan aluesivujen toimittaja.

Rappari takapiruna?

Kun sosialidemokraattien voitto Tampereella  viime kunnallisvaaleissa selvisi, alkoi aika armoton pommitus demareita vastaan. Uhreiksi valittiin muutama demarivaltuutettu. Kaiken kaluamisen jälkeen käteen jäi vain Atanas Aleksovski (sd.). Monin tavoin sopiva syntipukki. Hänen päänahkansa metsästäminen oli ja on tosi julmaa.

Heti vaalien jälkeen selvisi, että jotkut tahot pitivät demarien vaalivoittoa ja pormestarin paikkaa valitettavana lipsahduksena. Näin tykkäsi etenkin kaupunginvaltuuston oikeisto. Vaalitaistelu seuraavia kunnallisvaaleja ajatellen alkoi välittömästi – maakuntavaaleja unohtamatta.

Porvarikoalition halua palata valtaan kuvastaa se, että entinen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.) istutettiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Ikosen näkyvä paikka kuvastaa porvareiden ajatusta, jonka mukaan seuraavissa vaaleissa valtuuston suurimmaksi puolueeksi palaa kokoomus. Ikonen puolestaan uusii pormestarin  pestinsä.

Kannuja valettiin

Kun demarit voittivat kunnallisvaalit, Ikosen tulevaisuutta spekuloitiin monin tavoin. Valtionhallinnossa hetken vieraillut nainen palaisi vähintäin merkittävään valtion virkaan, asettuisi ehdokkaaksi tulevissa eduskuntavaaleissa jne.

Ikonen ankkuroitui kuitenkin lujasti Tampereelle. Hänelle siunaantui aluksi Tampereen yliopiston professuuri. Sen jälkeen Tampere3 -hankkeen johtajan paikka. Samalla kun hän vetää Tampere3 -hanketta, hän lehtitietojen mukaan hoitaa professuuriaan.

Yliopistoilla lienee oikeus kutsua sopivaksi katsomiaan ihmisiä jopa professoreiksi. Ikosen tieteelliset meriitit netistä katsottuna eivät häikäise. Riittävätkö dosenttuuriin? Käytännön opetusta yliopistoissa ainakin vanhaan hyvään aikaan hoitivat etupäässä lehtorit.

Mielenkiintoista olisi tietää, miten Ikonen jakaa aikansa professuurin ja Tampere3 -hankkeen johtajan tehtävien kesken? Miten asia järjestetään, kun hän vissiin on jo yliopiston lukukauden käynnistämisen myötä aloittanut opetuksensa? Professorilla on ennen kaikkea tutkimus-, mutta myös opetusvelvollisuus. Mitä professori Ikonen tutkii? Mitä luentoja Ikonen pitää? Entä Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävät, niiden hoito ja niiden vaatima aika suhteutettuna professorin ja Tampere3 -johtajan tehtäviin? Veikkaan, että asia on hoidettu Ikosen työsopimuksessa, jonka sisältö olisi tietysti  mukava nähdä.

Rappari sparraajana

Ihan oman sivujuonteensa juttuun antaa se, että Ikosen isä Seppo Mäkinen (kok.) oli aikoinaan A-Insinöörit Oy:n johtajia ja Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu. A-Insinööreillä ja Tampereen kaupungilla on mennyt keskenään ihan mukavasti. Menee varmaan nytkin, vaikka YIT on lyönyt hynttyyt yhteen Lemminkäisen kanssa.

Väkisinkin tulee mieleen, että diblomi-insinööri-isän, jota vapaamuurariksikin on tituleerattu, sekä kaupunginvaltuuston puheenjohtajan perhetapaamisissa jutellaan paitsi kaupungin rakentamisesta myös sen rakentajista. Kyllä, ihan normaalia jutusteluahan se on. Kuten sekin, mitä Mäkinen kavereidensa kanssa ”praataa”, vaikka eläkevaari onkin.

Heikki Näreikkö

Heikki Näreikkö on Pirkanmaan aluesivujen toimittaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Puoskarilakia tarvittaisiin

Vanhemmat kieltäytyvät rokotuksista ja juottavat lapsilleen terveellisyyden nimissä jopa myrkyllisiä aineita. Kuuluuko tällainen menettely, yltiöyksilöllisyys ja kaikkivoipaisuus tähän päivään? Lääkärien ja tieteen asiantuntemus kyseenalaistetaan ja ”kyllä minä tiedän”-periaate jyllää. Omalta uraltani en muista tunnistaneeni tällaista ilmiötä – uskonnon ja uskonnolliset rituaalit parantamiskeinona kylläkin. Mistä tässä voi olla kysymys?

Naapurissamme Ruotsissa syöpäsairaita, raskaana olevia ja alle 8-vuotiaita lapsia ei voi hoitaa kuin henkilö, jolla on lainmukainen terveydenhuollon koulutus. Pitäisikö meilläkin lainsäädäntöä uudistaa tähän suuntaan? Mielestäni yhteiskunnan tulisi voida puuttua ainakin siinä vaiheessa tilanteeseen, kun lapsen edun unohtuminen on ilmiselvää. Tai kun lapsen terveyttä suorastaan vahingoitetaan.

Kaikenlaisten ”terveystuotteiden” ja hopeavesien juottaminen imeväisikäisille on edesvastuutonta.

Rokotuskattavuus on vakava asia. Yhdeksänkymmenenviiden prosentin kattavuus antaa suojan väestölle. Pohjanmaalla on alueita, jossa se on 70 prosentin luokkaa. Kysymyksessä on huomattava riski, koska paitsi lapset altistetaan tarttuville taudeille, niin väestössä on myös ihmisiä, joilla on heikko vastutuskyky. Tällaisia ovat vanhukset ja syöpäsairaat. Tuhkarokko lienee taudeista vakavin. Se saattaa aiheuttaa vakavia jälkitauteja, muun muassa aivokalvontulehdusta.

Kaikenlaisten ”terveystuotteiden” ja hopeavesien juottaminen imeväisikäisille on edesvastuutonta. Pitää muistaa, että yhteiskunta kantaa viimesijaisen vastuun. Kun lapsi sairastuu myrkytykseen, julkinen terveydenhoito hoitaa ja kuittaa laskun hoidosta.

Tuotteiden markkinointia tehdään internetissä ja somessa. Hopeaveden hyödyllisyydestä ei ole tieteellistä näyttöä, vahingollisuudesta sen sijaan on. Poliisi on aloittanut esitutkinnan eräästä tapauksesta. Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausuntoa odotellaan.

Puoskarilaki tulisi säätää nyt, ettei mitään vakavampaa tilannetta pääsisi syntymään.

Ikävää on myös uskonnon avulla parantaminen silloin kun mukaan kuvioihin tulevat esirukouksia järeämmät keinot. Olen nähnyt potilaan ympärillä transsitilassa tapahtuneita ”tansseja” ja taputteluja. Taustalla on soinut kiihkeä uskonnollinen musiikki ja jytkytys. Yleensä toimijat ovat kuuluneet niin sanottuihin vapaisiin uskontokuntiin. Sairaalahenkilökunnalla ei ole juuri mahdollisuuksia puuttua näihin tilanteisiin.

Puoskarilakia on aikaisemminkin yritetty saada lainsäädäntöömme – huonolla menestyksellä Yheiskunnalliseksi asiaksi vaihtoehtohoidot muuttuvat silloin, kun julkinen terveydenhoito joutuu paikkaamaan näistä hoidoista tai hoitamatta jättämisestä aiheutuneita sairauksia. Lainsäädännön tulee suojata lapsia vanhempien arveluttavilta päätöksiltä.

Puoskarilaki tulisi säätää nyt, ettei mitään vakavampaa tilannetta pääsisi syntymään. Lisäksi terveydenhuolto ja uskomushoidot tulisi selkeästi erotella markkinoinnissa ja terveysneuvonnassa sekä hoitoon hakeutumisessa. Sosiaalinen media ja mainonta lienee sekoittanut muutamien vanhempien todellisuudentajun, netissähän eletään virtuaalimaailmaa, jossa elävää yksilöä ei saisi häiritä maallisen maailman tosiasioilla!

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

Helppokäyttöinen digitaalinen raha korvaa setelit ja kolikot?

Voidaan aiheellisesti kysyä, kumpi loppuu maailmasta ensiksi, pilvissä pyörivä digitaalinen raha vai sen tallennustila? Arjessamme olemme konkretisoineet rahan seteleiksi tai pankkikortin saldoksi.

Pankit eivät enää lainaa varsinaista rahaa, vaan velkasuhteita ja –sopimuksia. Ne pyörivät ykkösinä ja nollina palvelimissa. Niitä taas voidaan esimerkiksi kaupitella eteenpäin tai pitää vakuutena. Jos kaikki maailman velat maksettaisiin, maailmassa ei voisi olla enää rahaa.

Maailmantalouden lumetodellisuus johtaa monenlaisiin ongelmiin. Rahaa käytetään spekulointiin ja ”pelaamiseen”. Pörssikurssien ja reaalitalouden välissä on eri tilanteissa ilmaa ja ristiriitaa. Tätä osakkeiden väärää arvostusta hevosmiehet käyttävät hyväkseen ja tekevät rahaa tyhjästä. Rahaa käytetään edelleen mielettömään velkaantumiseen ja loputtomaan talouskasvun tavoitteluun.

Johdannaista voi käyttää riskien hallintaan muun muassa lainan korkojen suojaamiseksi niiden nousulta.

Voisiko maailmassa syntyä tilanne, jossa bitteinä liikkuu suurin osa ihmiskunnan kuviteltavissa olevasta varallisuudesta, jossa kaikki lisäävät panoksia, mitä heillä ei oikeasti ole olemassa? Voiko rahajärjestelmä seota sukkiinsa, vaikka pelin pitäisi olla nollasummapeliä, jossa toinen myy ja toinen ostaa?

Yllä olevaan tuskin kenelläkään on vastausta. Huolestuttavaa on kuitenkin pörssien kaupankäynnin välineet, mm. johdannaiset, optiot ja futuurit. Johdannaisissa on kysymys ”lotosta”. Johdannaisen ostaja veikkaa esimerkiksi öljyn miljoonan barrelin erän hinnan kahden vuoden päästä. Johdannaissopimuksen perusteella hän saa öljyerän joko voittaen tai häviten, riippuen öljyn hintakehityksestä. Johdannaista voi käyttää riskien hallintaan muun muassa lainan korkojen suojaamiseksi niiden nousulta.

Luottolaitos sitoutuu pitämään koron sovitussa tasossa laina-ajan, kun asiakas suostuu maksamaan preemion eli korvauksen siitä. Optiossa sen myyjä tai antaja sitoutuu toteuttamaan sopimusehdot. Osto-option ostaja taas uskoo kohde-etuuden hinnan nousevan tulevaisuudessa. Kun toimitusjohtaja saa option yhtiön osakkeita päivän kurssiin ja luvan myydä ne kahden vuoden päästä, yhtiön pörssikurssin noustessa johtaja kuittaa potin.

Futuureilla käydään kauppaa tulevaisuuden hintatasosta. Kiinalaisten riisikaupasta alkanut ”veikkaaminen” on yleistä. Esimerkiksi ostaja arvaa vehnän hinnan kolmen vuoden päästä ja saa ostaa sopimaansa hintaan viljaerän. Johdannaiset ja muut mainitsemani tuotteet ovat siis pelimerkkejä ja arpalippuja. Raha- ja reaalitaloudessa ne ovat mätiä omenoita, jotka tuhoavat työtä ja sen merkitystä. Kauppaa käydään tyhjillä tynnyreillä.

Joku nörtti odottelee päivää, jolloin paisuvasta markkinasta voisi pyöräyttää niin ison siivun, että yhtenä päivänä ehtisi tehdä vuoden tilin.

Aivan oma aikapomminsa on nykyinen pörssikaupankäynnin robotisaatio ja tekoälyn käyttö sijoittamisessa. Ihmisen osaksi tulee järjestelmien käyttämisessä määritellä riskitasot ja kaupankäynnin taso. Kone pitää huolen lopusta. Ohjelmistot seuraavat globaalisti markkinoiden liikkeitä, käyttävät hyväkseen maailmanajan mikrosekuntien viiveitä ja käyvät kauppaa miljoonilla ostoilla sekä biljoonien summilla. Kyllä siinä tilin tekee päivässä vähäisimmilläkin voitoilla.

Joku nörtti odottelee päivää, jolloin paisuvasta markkinasta voisi pyöräyttää niin ison siivun, että yhtenä päivänä ehtisi tehdä vuoden tilin. Mitä tapahtuu silloin, kun robotit oppivat oppimaan itse? Tyhjästä ei synny mitään paitsi alkemiassa. Tällöin tapahtuu jotakin sellaista, mitä me emme tällä hetkellä tiedä.

Nykyinen korkojen nollaprosenttikriisi on osaltaan syntynyt tästä holtittomasta virtuaalirahamaailmasta, jossa kukaan ei luota toiseen eikä mihinkään. Rahaan liittyvät käsittämättömät määrät katteetonta velkaa, jolloin voidaan vain odotella markkinakuplan puhkeamista.

Rahamarkkinat ovat virtuaalista lumemaailmaa, joka saa vapaasti kulkea yksisuuntaista tietään kohti seuraavaa finanssikatastrofia. Kukaan ei vain tiedä milloin ja missä laajuudessa. Tällöin käteinen raha saattaa jäädä ainoana vaihtovälineenä jäljelle. Sitä voidaan toki painaa lisää, mutta onko sillä sitten mitään arvoa, on jo toinen kysymys. Käypä raha voi todellakin loppua maailmasta!

Esa Kanerva

Kirjoittaja on tamperelainen kaupunginvaltuutettu (sd)

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Esko Vatanen

Kirjoittaja on työelämäasioihin perehtynyt toimitsija Tampereelta

Työn halpuuttamisen ideologia

Keskustelua työstä ja sen hinnasta on käyty lähinnä vientiteollisuuden ehdoilla, jossa vertailukohtana on käytetty keskeisiä kilpailumaita, kuten Saksaa ja Ruotsia. Keskustelussa on liian usein kuitenkin unohdettu, että työn halpuuttamista käytetään, ja varsin tehokkaasti, myös kotimarkkinoilla.

Mistä tässä sitten on kysymys?

Kysymys on julkisen sektorin tehtävien ulkoistamisesta ja yhtiöittämisestä tavoitellen kustannussäästöjä, mutta myös työsidonnaisen ideologiamme muuttumisesta ansaintasidonnaiseen ideologiaan.

Enää työn lähtökohtana ei ole se, että työllä saatavalla palkalla tulisi tulla toimeen. Työllä ja sen hinnalla ei ole sinällään enää merkitystä tuotteen tai palvelun kustannukselle, vaan lähtökohtana on tuotteen tai palvelun tuottaminen mahdollisimman edullisin kustannuksin välittämättä siitä, miten työntekijät tulevat toimeen.

Siinä mielessä luterilainen työkulttuurimme on historiallinen jäänne teolliselta aikakaudelta ja sitä käytetäänkin ainoastaan välineenä työstä syrjäytyneiden syyllistämiseksi heidän jäädessään vaille työtä – syyttään.

Sinällään työn halpuuttamiselle ei  näytä olevan muuta syytä kuin kustannusperuste, mutta asian tarkastelu osoittaa sen olevan laadultaan myös ideologista. Nimittäin kukaan tai missään ei enää aseta työn halpuunnattamisen vastapainoksi vaatimusta tuotteen tai palvelun hinnan alenemista.

Yksityisellä puolella on nopeasti yleistynyt ajatus siitä, että osa työntekijän toimeentulosta katetaan yhteiskunnan tukitoimin sen sijaan, että palkalla tultaisiin toimeen.

Esimerkiksi tuloillaan olevassa SOTE-uudistuksessa ei kaiketi kukaan enää pidä realistisena tavoitteena edes kustannusten nousun leikkaamista, saati kustannusten alenemista. Samoin tavaratuotannossa ei enää puntaroida työkustannusten vaikutusta niinkään tuotteen hintaan, vaan lähtökohtana on tuotantokustannusten pienentäminen, mukaan lukien työn kustannus. Halpuuttaminen käytetään voiton lisäämiseen.

Julkisella sektorilla työn halpuuttamisen kaava on yksinkertainen: Osa tuotantoketjusta ostetaan ulkopuoliselta yrittäjältä suoraan tai perustetaan julkisen sektorin omistama yhtiö työn ulkoistamisen helpottamiseksi.

Jos perustetaan yhtiö, niin työn halpuuttaminen tapahtuu viiveellä, yleensä yhden tai kahden työehtosopimuskierron jälkeen. Sekä ulkoistamis- ja yhtiöittämismallissa on tavoitteena siirtää työntekijät halvempien työehtosopimusten piiriin ja usein myös aikaisempaa heikompien työsopimusehtoihin. Esimerkkejä tästä on olemassa jo runsaasti.

Yksityisellä puolella on nopeasti yleistynyt ajatus siitä, että osa työntekijän toimeentulosta katetaan yhteiskunnan tukitoimin sen sijaan, että palkalla tultaisiin toimeen. Muun muassa asumis- ja toimeentulotuen kytkeytyminen yhä useamman työntekijän jatkuvaksi tulomuodoksi palkkatulon riittämättömyyden vuoksi on osoitus tästä. Samalla se osoittaa työnantajien välinpitämättömyydestä työntekijöidensä toimeentulosta.

Suoranaista piittaamattomuutta edustavat villitykseksi nousseet erimuotoiset 0-työsopimukset ja pätkätyöt, sekä työttömien pakkotyöt pahimmillaan ilman palkkaa. Tämän ideologian poliittisena tukena on toiminut maan hallitus muun muassa erilaisin työlainsäädännöllisin muutoksin ja viimeisimpänä saattamalla voimaan aktiivimallin erimielisestä kolmikantaisesta valmistelusta huolimatta.

Mikä sitten ratkaisuksi ongelmaan?

Kun työn halpuuttaminen on saanut ideologisen muodon, on sen murtaminen tapahduttava myös samoin perustein.

Kun jopa Björn Wahlroos ilmoittautui viime syksynä kansalaispalkan tai yleisturvan kannattajaksi, niin sekin vaihtoehto asian ratkaisuna kannattaa ottaa huomioon.

Kun kansainvälinenkin kehitys yhä kiintyvällä vauhdilla lisää tulo- ja varallisuuseroja, niin pelkkä työtulon varaan rakentuva kansalaisten toimeentulo ei ole jatkossa enää mahdollista. Mutta kansalaispalkka tai yleisturva voivat toimia yhdessä kartutetun tulon jakajana vain siten, että siihen liitetään tuloja- ja varallisuutta tasaava järjestelmä.

Tällainen järjestelmä taas edellyttää kansallisen verotuksemme rakenteen radikaalia kehittämistä tasavertaisemmaksi kaikille tulomuodoille, johon ei ainakaan kuulemani mukaan ole esimerkiksi Wahlroos ilmoittautunut vapaaehtoiseksi – päinvastoin.

Toki palkkasidonnaisen tulonmuodostuksen murtaminen vaatii myös monia kansainvälisiä toimia, joten välineenä tasa-arvoisen toimentulomahdollisuuden turvaamiseksi kansalaisille se ei ole toimiva vaihtoehto kovin lyhyellä tähtäimellä. Mutta pitemmällä aikavälillä se on tavoittelemisen arvoinen asia ja väline taloudellisen demokratian kehittämiselle.

Kun työn halpuuttaminen on saanut ideologisen muodon, on sen murtaminen tapahduttava myös samoin perustein. Silloin välineenä voi olla kansalaispalkan tai yleisturvan mukainen järjestelmä, mutta se edellyttää myös työhön orientoineen yhteiskuntaideologiamme uudelleen tarkastelua.

Esko Vatanen

Kirjoittaja on työelämäasioihin perehtynyt toimitsija Tampereelta

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Antti Jehkonen

Kirjoittaja on Voionmaan koulutuskeskuksen koulutuspäällikkö

Pelastakaa sotamies Pekka Salmen perusoikeudet

Meillä jokaisella on oikeuksia – ne perustuvat vapauteen, jota sosialidemokratia vaalii. Meillä on vapaus järjestäytyä ja vaikuttaa. Valtaosa lainsäädännöstämme pohjautuu järjestäytymisvapauden saavutuksiin. Meidän vapautemme on vapautta köyhyydestä, riistosta ja alistamisesta. Meillä on ihmisarvo, jonka voimalla voimme tasapuolisesti neuvotella työelämän asioistamme – me katsomme omistavaa luokkaa silmiin, emme yksin vaan yhdessä.

Voiko olla vuokratalosäätiön toimitusjohtaja ja valtuutettu yhtä aikaa? Asia on joillekin mitätön – valtapolitiikkaa. Asia on joillekin näpäytystä ja naureskelua. Viisastelua – besserwisseröintiä – pykäläsekoilua. Vaan kun ei ole – kyse on siitä vapaudesta, jolla muutamme maailmaa.

Olla ehdolla vaaleissa – mikä kunnia.

Perusoikeuksiimme ja -velvollisuuksiimme kuuluu osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Jos halutaan estää perusoikeuksien toteutuminen, siihen todistustaakka on oikeuksien estäjällä. Kansalaisen ei tarvitse anella oikeuttaan vaikuttaa eikä osoittaa mieltään, ei tarvitse pyytää sananvapautta eikä äänestämisen oikeutta.

Olla ehdolla vaaleissa – mikä kunnia. Saada ääniä ja menestyä, mikä ilo ja nöyryys siitä seuraa. Valta ja toimeksianto, joka on äänestäjien tahto, on lahjomatonta ja ainutkertaista.

Pekka Salmelta vietiin perusoikeus, oikeus tehdä haluamaansa työtä ja vaikuttaa yhteiseksi hyväksi. Perustuslakikäsityksemme estävät kansanvaltaisen vaikuttamisen niiltä henkilöiltä, jotka katsotaan toimessaan palvelevan kansanvaltaa, annetulla valmisteluvallalla tai tuomiovallalla tai hengellään.

Kuinka kauan säätiön hallitus saa jatkaa ja muokata perusvapauksia?

Haluan kuulla, miten Tampereen poliittinen johto perustelee yhden säätiön luomaa laintulkintaa. Minkä laintulkintaoikeuden omistaja ja säätiön hallituksen nimittäjä (kaupunginvaltuusto) antaa säätiön hallitukselle? Miksi kaupunginvaltuusto antaa säätiön määritellä nimittäjänsä eli kaupunginvaltuuston jäsenen asemaa?

Missä on kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ojentava kanta? Mitä tekee pormestari? Kuinka kauan säätiön hallitus saa jatkaa ja muokata perusvapauksia? Kuuluuko tämä säätiön toimialaan?

Haluan kuulla perustelut, viitaukset oikeustapauksiin ja asiantuntijoiden lausunnot. Päätösvalta ei kuulu säätiölle – päätösvalta valtuuston jäsenyydestä kuuluu valtuustolle ja tuomioistuinlaitokselle sekä ennen kaikkea äänestäjille. Kansanvalta ei ole säätiövaltaa.

Antti Jehkonen

Kirjoittaja on Voionmaan koulutuskeskuksen koulutuspäällikkö

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta