Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Talviunesta herääminen liian myöhään johti käsittämättömään mokaan” – sd-edustajat: Orpo sai leväperäisen mandaatin ensi viikon Kreikka-neuvotteluihin

Tytti Tuppurainen.

Eduskunnan suuri valiokunta käsitteli perjantaina iltapäivällä Kreikan lainaohjelman väliarviota ja velkahuojennuksia. Asiaa Facebookissa kommentoineet kansanedustajat, suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) ja SDP:n valtiovarainvaliokuntavastaava Krista Kiuru eivät pidä asian käsittelytapaa kelvollisena.

– Asian käsittelyyn on vaikea olla tyytyväinen. Vielä alkuviikosta ei ollut mitään tietoa, että Kreikka nousee päiväjärjestykseen. Valtioneuvoston kirje asiasta saatiin vasta tänään vähän ennen puoltapäivää, kun päätös asiasta piti tehdä klo 13.30 alkavassa kokouksessa. Suuri valiokunta ei saanut omaa kantaansa varten asiantuntija-arviota valtiovarainvaliokunnalta, koska sille ei ollut ehditty toimittaa asianomaisia asiakirjoja. Moitittava käsittely kaiken kaikkiaan, toteaa Tuppurainen.

Krista Kiuru.

– “Suomi katsoo, että edellytyksenä väliarvion hyväksymiselle ja siihen liittyvän lainaerän maksamiselle on, että euroryhmä tai euroryhmän työryhmä voivat todeta ohjelman etenevän sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Suomi ei kuitenkaan hallitusohjelman mukaisesti ole valmis hyväksymään ratkaisuja, joissa Suomen vastuut kasvavat.” Näillä kahdella tiedotteessa olevalla virkkeellä hallitus kuittasi julkisuuteen Suomen kannan Kreikan jatkotukemiseen, toteaa Kiuru.

– Pitkästä talviunesta herääminen liian myöhään johti käsittämättömään mokaan, kun eduskunnan valtiovarainvaliokunta ei voinut aikataulusyistä ottaa kantaa ja arvioida mahdollisia Kreikasta tulevia lisävastuita. Valtiovarainministeri Orpolla on nyt varsin leväperäinen mandaatti lähteä ensi viikon Kreikka-neuvotteluihin, sillä rivien väliin jäävät tulkinnat eivät luottamusta herätä siihen, että piikki on oikeasti kiinni, Kiuru jatkaa.

– Itse asiat ovat vaiteliaisuuden alaisia, joten varsinaisista päätöksistä ei voi julkisuudessa puhua. Tukipaketit olivat perussuomalaisten vaalimateriaalia heidän ollessaan oppositiossa. Nyt hallituspuolueena heillä on nähtävästi valmiutta viedä asiat läpi ilman asiantuntijavaliokunnan arviota, Tuppurainen päättää.

Krista Kiurun Facebook-päivitys: https://www.facebook.com/krista.kiuru.3/posts/1705610639454766

Lisää aiheesta

Tytti Tuppuraisen Facebook-päivitys: https://www.facebook.com/tyttituppurainen/posts/1664868430207483

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE