Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä antaa hyvät saumat” – puoluesihteeri Rönnholm on tyytyväinen SDP:n ehdokkaiden määrään ja laatuun

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Huhtikuun kuntavaalien ehdokashakemukset oli jätettävä kuntien vaalilautakunnille viimeistään tänään tiistaina kello 16 mennessä.

SDP lähtee vaaleihin yli 6 000 ehdokkaalla.

– Hyvä määrä. Olen tyytyväinen siihen, SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kommentoi Demokraatille.

– Tämä antaa meille hyvät saumat lähteä kuntavaaleihin tavoittelemaan sitä suurimman puolueen paikkaa.

Valittavien ja siten myös ehdokkaiden määrä on vähentynyt edellisistä kunnallisvaaleista. Onhan kunnissa vähennetty valtuustopaikkoja. Toteutunutta korkeampaa ehdokastavoitetta asetettaessa ei otettu huomioon, että myös valtuutettujen määrä vähenee.

Ei Rönnholm silti yritä laskevaa trendiä iloksi muuttaa.

– Olisi se pitkällä aikavälillä parempi suunta sellainen, että olisi kuitenkin enemmän niitä ehdokkaita.

Lisää aiheesta

– Tärkeätä on myös se, että ehdokkaat ovat motivoutuneita – kuten varmasti nyt onkin, hän painottaa.

Rönnholmin tuntuma on se, että on paljon sellaisia jäseniä, jotka ovat pitkään olleet mukana, eivätkä enää jaksa tai halua olla ehdokkaina.

– Sitten on vastaavasti tullut nuoria tai nuorempia uusia ihmisiä, jotka ovat omaehtoisesti hakeutuneet myös toimintaan – eikä ole “pakotettu” eikä ole tarvinnut hakemalla hakea. Sellainen tilanne on tietysti positiivinen, hän arvioi.

Se periytyy, että olemme pitkän linjan historialliset toimintatavat ja päätöksenteko-osaamisen taitava puolue.

SDP:llä on pitkät perinteet. Se on omiaan auttamaan uuden polven ehdokkaita.

– Se on motivaatio ja se, että ehdokas osaa toimia ja tuntee, mihin mukaan tulee. Kun uusia tulee, niin se periytyy, että olemme pitkän linjan historialliset toimintatavat ja päätöksenteko-osaamisen taitava puolue. Osataan toimia, eikä päätöksenteko ole hapuilua.

Myös tämä on ensiarvoisen tärkeä. Ei pelkästään ehdokkaiden määrä.

Kuntavaaleilla on aina myös yleispoliittinen, valtakunnan tason viestinsä.

– Jos ja kun me hyvä vaalityö tehdään, se tulee antamaan myös osviittaa siihen, että olemme matkalla kohti vuoden 2019 eduskuntavaalivoittoa, Rönnholm kannustaa yli 6 000 sd-ehdokasta ja näiden tukiryhmiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE