Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä ei ole kansalaisten etu” – Kansanedustaja vaatii sote-järjestöjen asemaan selkiyttämistä

SDP:n kansanedustajat Eero Heinäluoma ja Susanna Huovinen kyselytunnilla eduskunnassa.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen asema vaatii sote-uudistuksen pyörteissä selkeyttämistä, kansanedustaja, Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Vallin puheenjohtaja Susanna Huovisen katsoo.

–  Monet järjestöt ja kolmannen sektorin toimijat ovat kansalaistoiminnan ohella tällä hetkellä myös palveluntuottajina mukana järjestämässä suomalaisille laadukkaita sote-palveluja, Huovinen toteaa.

– Näyttää siltä, että juuri näiden järjestöjen asemasta tulevassa sotessa ei ole vielä riittävästi keskusteltu, eikä siitä ole riittävästi tietoa. Ei ole kenenkään etu, että vuosikymmeniä järjestöihin kerätty osaaminen tässä uudistuksessa vahingossa hukataan.

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli järjesti tänään eduskunnassa sote-seminaarin, jossa pohdittiin järjestöjen huolia koskien tulevaa sote-ratkaisua. Järjestöjen tulisi Huovisen mukaan tietää, millaisissa palveluissa, missä laajuudessa ja millä reunaehdoilla ne voivat palveluntuottajina toimia. Lisäksi pitäisi tietää, miten suuria eroja maakuntien välille voi tässä suhteessa syntyä.

– Maakunnilla tulee olla oman toimintansa suunnittelussa ja toteuttamisessa tiettyä joustavuutta, koska alueetkin ovat erilaisia. Tämä ei saa kuitenkaan johtaa siihen, että järjestöjen asema maakuntien välillä eriytyy, Huovinen sanoo.

Monet haluavat tehdä periaatteellisen valinnan, jossa yleishyödyllinen palvelujentuottaja voi olla luonteva vaihtoehto.

– Tämä ei ole varsinkaan kansalaisten etu. Monet haluavat tehdä periaatteellisen valinnan, jossa yleishyödyllinen palvelujentuottaja voi olla luonteva vaihtoehto. Tämä mahdollisuus tulee olla olemassa riippumatta siitä, minkä maakunnan alueella kansalainen asuu.

Lisää aiheesta

Järjestöt ovat sote-kentän vanhimpia toimijoita, ja työtä tehdään usein sekä paikallisesti kuntien kumppaneina että valtakunnallisesti. Varsinkin paikallisessa työssä on vuosien varrella – usein valtion ja kuntien tuella – rakennettu palvelutuotannon ohella erilaista vapaaehtoistyön ja vertaistuen toimintaa. Tällä osaamisella on käyttöä tulevaisuudessakin, eikä sitä hetkessä rakenneta joko maakunnan oman toiminnan tai yksityisten yritysten toimintaan.

– Nyt on oleellista se, että järjestöt ovat tiiviisti mukana maakuntien sote-valmistelutyössä ja että heidän näkemyksensä myös huomioidaan. Järjestöjen aseman selkiyttämiseen tässä työssä näyttäisi olevan nyt tarvetta tiiviimmälle valtakunnalliselle ohjeistukselle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE