Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Tämä ei ole minun presidenttini” – Trumpin lausunnot Charlottesvillestä herättivät “yökötystä”

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin uusimmat kommentit Charlottesvillen tapahtumista ovat herättäneet laajaa kritiikkiä.

Trump muun muassa sanoi tiistaina New Yorkissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että Charlottesvillen tapahtumat olivat molempien osapuolten syytä. Hänen mukaansa kaikissa tarinoissa on aina kaksi puolta.

– Ryhmä yhdellä puolella oli paha ja ryhmä toisella puolella oli myös hyvin väkivaltainen. Kukaan ei halua sanoa sitä, mutta minä sanon sen nyt, Trump totesi CNN:n mukaan.

32-vuotias nainen sai surmansa lauantaina, kun auto ajoi vastamielenosoittajien joukkoon äärioikeistolaisten ja heitä vastustaneiden mielenosoittajien välisten yhteenottojen aikana.

Trumpin lausuntoja on muun muassa kuvailtu “yököttäväksi”.

Demokraattien edustajien kommentteja koonneen CNN:n mukaan Trumpin lausuntoja on muun muassa kuvailtu “yököttäväksi”.

– Yhdysvaltain presidentti esiintyi juuri televisiossa ja puolusti ihmisiä, jotka osallistuivat valkoista ylivaltaa kannattavien kokoontumiseen. Yksinkertaisesti yököttävää, kirjoitti Twitterissä senaattori Bob Menendez.

Lisää aiheesta

– Trump ei taaskaan läpäissyt testiä. Tässä ei ole epäselvyyttä, herra presidentti. Uusnatsit, alt-right-liike ja valkoinen ylivalta ovat PAHOJA, tviittasi puolestaan demokraattien edustaja Gerry Connolly.

– On vain yksi osapuoli, joka toi brutaaliuden, natsiliput ja hakaristit Charlottesvilleen, kommentoi senaattori Dirk Durbin Twitterissä.

– Juutalaisena, amerikkalaisena, ihmisenä sanat eivät riitä kuvailemaan inhoani ja pettymystäni. Tämä ei ole minun presidenttini, kirjoitti senaattori Brian Schatz niin ikään Twitterissä.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies, republikaani Paul Ryan kirjoittaa puolestaan Twitterissä, että valkoinen ylivalta on vastenmielistä. Hänen mukaansa fanaattisuus on vastoin kaikkea sitä, mitä Yhdysvallat edustaa. Hänen mukaansa siinä ei ole mitään monitulkintaista.

Trumpin kommentit tarkoittavat sitä, että presidentti hyväksyy fanaattisuuden ja kotimaisen terrorismin.

Lisäksi useat Yhdysvaltojen teollisuusneuvoston jäsenet ovat ilmoittaneet jättävänsä paikkansa neuvostossa Trumpin lausuntojen takia.

Uutistoimisto AFP:n mukaan neuvoston jätti Yhdysvaltojen suurimman työntekijäjärjestön johtaja Richard Trumka, sillä hänen mukaansa Trumpin kommentit tarkoittavat sitä, että presidentti hyväksyy fanaattisuuden ja kotimaisen terrorismin.

Guardian kertoo, että myös lääketeollisuusyritys Merckin, urheiluvaateyhtiö Under Armourin ja tietokoneyhtiö Intelin toimitusjohtajat ovat ilmoittaneet jättävänsä neuvoston Trumpin kommenttien jälkeen.

Guardianin mukaan kesäkuussa neuvoston jättivät Disneyn hallituksen puheenjohtaja Bob Iger ja Teslan toimitusjohtaja Elon Musk. Iger ja Musk hylkäsivät neuvoston sen jälkeen, kun Trump ilmoitti Yhdysvaltojen irrottautuvan Pariisin ilmastosopimuksesta.

Ensimmäisenä neuvostosta lähti Uberin toimitusjohtaja Travis Kalanick. Hän jätti neuvoston jo helmikuussa Trumpin maahanmuuttopolitiikan takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE