Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä esitys on Troijan hevonen” – hallitus yrittää taas heikentää työsuhdeturvaa

Sosialidemokraatit eivät voi hyväksyä hallituksen jatkuvaa työsuhdeturvan nakertamista, työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaryhmä summaa.

Marja Luumi

Demokraatti

Valiokunta on käsitellyt viime viikot hallituksen esitystä oppisopimuksella työskentelystä. Demarien mielestä hallitus on rakentanut esityksen sellaiseen muotoon, että se itse asiassa heikentämää työnantajan velvollisuutta ottaa takaisin työntekijä, joka on irtisanottu taloudellisista ja tuotannollisista syistä.

Laki hyväksyttiin tänään pääosin hallituspuolueiden äänin 101–55. Vastalauseensa ilmaisivat sosialidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto.

– Vastalauseen keskeinen syy on, ettemme voi hyväksyä hyväksyä takaisinottovelvollisuuteen kohdistuvia työsuhdeturvan heikennyksiä – vaikka oppisopimuksen laajemman käytön tukeminen onkin kannatettava asia, valiokunnan jäsen Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.) perustelee.

Hänen mielestään asiaa voidaan edistää paremmilla tavoilla ja erityisesti parempilaatuisella lainsäädännöllä ilman, että työntekijöiden työsuhdeturvaa lähdetään jälleen kerran heikentämään.

– Tämä esitys on Troijan hevonen, vastalauseen ensimmäinen allekirjoittaja Mäkisalo-Ropponen puuskahtaa.

“Kannattaa muistaa, että ikääntyneen työntekijän on yhä vaikea työllistyä uudelleen.”

Lisää aiheesta

Sosialidemokraatit haluavat varmistaa, ettei lainsäädäntöä käytetä väärin. Tämä tarkoittaa sitä, ettei pitkään työssä olleita ja suuremmalla palkalla olevia henkilöitä aleta korvaamaan oppisopimusopiskelijoilla.

– Suurin osa työnantajista toimii varmasti sovittujen pelinsääntöjen mukaan, mutta myös toisenlaisia esimerkkejä tulee esille. Työelämän lainsäädännön tehtävänä on suojella heikoimmassa asemassa olevaa, Mäkisalo-Ropponen muistuttaa.

Vastalauseessa ehdotetaan myös pykälämuutoksia, joilla olisi varmistettu osa-aikatyötä tekevien oikeusturva. Työntekijöiden oikeutta saada tietoa ja velvoitetta neuvotteluihin työpaikoilla on lisättävä.

– Korostamme, että työpaikoilla voidaan toki sopia oppisopimusopiskelijan ottamisesta, vaikka siellä on lyhennettyä työaikaa tekeviä. Pitää kuitenkin ensin varmistaa, etteivät osatyötä tekevät halua tai voi lisätyötä ottaa, Ilmari Nurminen (sd.) linjaa.

Hän painottaa, että oppisopimusopiskelijan ottamiselle ei ole esteitä, jos työpaikalla on vapaaehtoisesti osa-aikatyötä tekeviä.

– Tämän mahdollistamiseksi ehdotimme, että sekä työnantajalla että henkilöstöryhmän edustajalla olisi mahdollisuus tehdä neuvottelualoite asiassa.

Tarja Filatov (sd.) pelkää, että irtisanotun työntekijän takaisinottovelvollisuuden heikentäminen saattaa johtaa ikääntyneemmän työvoiman vaihtamiseen nuorempiin oppisopimuskoulutettaviin.

– Hallitus on jo lyhentänyt takaisinottovelvollisuutta, ja tämä laki heikentää sitä täysin perusteetta lisää. Kannattaa muistaa, että ikääntyneen työntekijän on yhä vaikea työllistyä uudelleen, jos hän menettää työpaikkansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE