Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä jakaa kansaa” – Haatainen haastoi Niinistöä aktiivimallista Oulussa

Tuula Haatainen Ehdokkaat esiin -presidentinvaalitentissä Oulussa keskiviikkona.

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen (sd.) haastoi jatkokautta hakevaa Sauli Niinistöä työttömyysturvan uudistuksesta ja erityisesti niin sanotusta aktiivimallista tänään Oulussa.

Haatainen kysyi Yle Oulun ja Kalevan yhteisessä presidentinvaalitentissä, mitä mieltä presidentti on työttömien aseman heikentymisestä.

Haatainen totesi, että malli leikkaa työttömyysturvaa, jos työtön ei löydä töitä, onnistu myymään osaamistaan yrittäjätyönä tai osallistu työvoimapalveluihin.

– Samaan aikaan työvoimapoliittista koulutusta on leikattu, Haatainen huomautti – eikä edes pääsyä työvoimavirkailijoiden luokse hänen mukaansa turvata.

– Ei ole ihme, että kansalaisaloitteessa on jo 120 000 nimeä, sillä tämä jakaa kansaa.

Haatainen muistutti hallitukseen runnoneen aktiivimallin läpi “viimeisenä lahjanaan” 100-vuotisjuhlia viettävälle Suomelle ja suomalaisille.

– Tämä tapahtui, vaikka lukuisat kansalaisjärjestöt ja asiantuntijat varoittivat lain ongelmista jo valmisteluvaiheessa. Myös perustuslakivaliokunta piti aktiivimallia ongelmallisena, koska se sisältää sanktioita myös tilanteissa, joihin työtön ei itse voi vaikuttaa, hän jatkoi.

Valitsijayhdistyksen kokoomustaustainen presidenttiehdokas vastasi yleisemmällä tasolla, että työvoimapulan ja työttömyyden ratkaisemiseksi on tehtävä toimenpiteitä.

Haatainen vaatii Sauli Niinistöä vastaamaan, mitä mieltä hän on mallista.

Samaan aikaan työvoimapoliittista koulutusta on leikattu, eikä edes pääsyä työvoimavirkailijoiden luokse turvata.

Niinistö sanoi kannattavansa aktiivimallia, jos jokaisella työttömällä on mahdollisuus täyttää aktiivisuusvelvoite.

Niinistö sanoi eduskunnan lausuman tähtäävän siihen, että aktiivisuusehto on mahdollista täyttää kaikkialla Suomessa.

Aktiivimalli ei hänen mukaansa syvennä kansan kahtiajakoa, jos jokaiselle turvataan mahdollisuus täyttää aktiivisuusvelvoite.

Tuula Haatainen on eri mieltä: työttömuusturvaan iskevä aktiivimalli tulee jakamaan kansaa.

– Olen huolissani, että tällaisilla esityksillä ihmisten ahdistusta kasvatetaan ja kahtiajakoa lisätään, hän sanoi.

Myös vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen piti aktiivimallia eriarvoisuutta lisäävänä politiikkana.

Väittely aktiivimallista sähköisti presidenttiehdokkaiden Oulun vaalitentin.

Tuula Haatainen on MTV3:n yksilötentissä tänä iltana klo 20.30-21.00.

Maarit Feldt-Rannan twiitti lisätty juttuun klo 15.18.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE