Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tämä liitto ei todellakaan halua vahvoja oluita ja viinejä kauppaan – “Lisää kärsimystä, sairautta ja kuolemia”

Lääkäriliitto vastustaa vahvojen oluiden ja viinien tuomista vähittäiskauppoihin. Sen mukaan normien purkua ei tule aloittaa alkoholin vapauttamisella kansanterveydellisistä syistä.

– Normien purkaminen terveyteen liittyvissä asioissa on perusteltua, kun se lisää terveyttä. Turvavyön käyttöpakko ja moottoripyöräilijän kypäräpakko ovat yhteiskunnan keinoja pelastaa elämää rajoittamalla yksilön vapautta. Näin on myös alkoholin myynti vain sitä varten perustetuissa kaupoissa, kuvaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve.

Liiton mukaan alkoholin grammamääräinen myynti on suorassa suhteessa sen aiheuttamiin terveysongelmiin. Alkoholiperäinen tauti tai tapaturmainen alkoholimyrkytys on viime vuosina noussut suomalaisten työikäisten miesten ja naisten yleisimmäksi kuolinsyyksi. Ylivoimaisesti eniten kuolemien lukumäärä on lisääntynyt 50–69-vuotiailla, Lääkäriliitto viittaa THL:n tilastoihin.

– Miltei puolet alkoholijuomien kulutuksesta on THL:n mukaan mietoja juomia, kuten olutta. Jos vahvat oluet tuodaan ruokakauppoihin, niiden kulutus ja alkoholihaittojen määrä nousevat, Pälve sanoo.

Lääkäriliitto haluaa kohdistaa huomionsa “yleisesti alkoholin perusteettoman myönteiseen imagoon yhteiskunnassa” ja erityisesti lasten alkoholinkäyttöön sekä alkoholin vaikutuksiin liikenteessä, perheissä ja työelämässä.

– Lääkärit ovat keskeisiä toimijoita torjuttaessa ja tunnistettaessa alkoholin aiheuttamaa sairautta ja kärsimystä yhteiskunnassa. Lääkärien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten työ ei voi onnistua, jos koko yhteiskunta ei yhdessä toimi asian hyväksi. Yhteiskuntapolitiikan tulee toteuttaa vaikuttavaa terveyspolitiikkaa.

Lääkäriliiton mielestä alkoholijuomien vapauttaminen Alkosta päivittäistavarakauppaan ei toteuta yhteiskunnan terveyspoliittisia päämääriä, vaan lisää kärsimystä, sairautta ja kuolemia. Siihen ei ole terveydellistä, taloudellista eikä inhimillistä perustetta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE