Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Tämä mies aikoo lähettää ihmisiä Marsiin, mutta sitä ennen hän tulee Suomeen

Ihmisten lähettämisestä Mars-planeetalle haaveileva hollantilainen liikemies Bas Lansdorp on yksi tulevaisuuteen luotaavan NextM-seminaarin puhujista. NextM-seminaari järjestetään Suomessa maaliskuussa jo toista kertaa.

GroupM-konsernin luoma markkinoinnin, median, datan ja teknologian murroksen sekä näihin liittyvien innovaatioiden mahdollisuuksia yhdistävä NextM-seminaari kokoaa alan vaikuttajia Helsinkiin Tapahtumakeskus Telakalle 21.–22. maaliskuuta.

Yksi puhujista on seminaarin päälavalle nouseva hollantilainen yrittäjä, Mars One -säätiön toimitusjohtaja Lansdorp, joka on perustanut yhdessä NASAn eksperttien, nobelistien sekä sisällöntuottajien kanssa projektin, jonka kunnianhimoisena tavoitteena on asuttaa Mars.

Kaupallisilla alustoilla, kuten sisältökonseptilla, medianäkyvyydellä, mainosrahoituksella ja oheistuotteilla on merkittävä rooli hankkeen rahoituksessa. Projekti kuvataan kokonaisuudessaan aina 24 astronautin valinnasta yhdyskunnan perustamiseen asti.

Ensimmäisten ihmisten on tarkoitus laskeutua Marsiin vuonna 2032, eikä osallistujilla ole planeetalta paluulippua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE