”Tämä oli kuvottava hyökkäys” – tarkoituksena oli tappaa mahdollisimman monta muslimia

Kuva: Lehtikuva

Britannian pääministeri Theresa May vakuutti maanantaina, että taistelu terrorismia vastaan jatkuu. Ainakin kymmenen ihmistä loukkaantui pakettiautolla liikkuneen 48-vuotiaan miehen ajettua tahallaan ihmisten päälle lähellä pohjoislontoolaista moskeijaa yöllä.

– Tämä oli kuvottava hyökkäys. Taistelun terrorismia, ääriajattelua ja vihaa vastaan on jatkuttava, olivatpa niistä vastuussa ketkä tahansa, May sanoi.

Poliisi vahvisti maanantaina, että tapausta tutkitaan terroritekona. Kaikki uhrit ovat muslimeja.

Silminnäkijöiden mukaan osa uhreista raahautui metrikaupalla auton alla.

– Hän karjui: ”Kaikki muslimit, tahdon tappaa kaikki muslimit”, kuvaili tapahtuman nähnyt Khalid Amin BBC:lle.

Paikallinen imaami esti vihaista väkijoukkoa käymästä autoa ajaneen hyökkääjän kimppuun ja piti yhdessä kolmen muun miehen kanssa tätä paikallaan, kunnes poliisit ottivat hyökkääjän kiinni. Vihainen väkijoukko yritti lyödä ja potkia miestä.

Yliajopaikalla myös kuoli yksi ihminen, mutta hän oli todennäköisesti saanut sairauskohtauksen juuri ennen hyökkäystä.

Yliajo tapahtui Finsbury Parkin moskeijan lähellä Seven Sisters Roadilla.

Finsbury Parkin moskeijaa on pidetty aiemmin radikaali-islamistien kokoontumispaikkana, mutta sen maine on muuttunut täysin viime vuosina. Moskeijan entinen imaami tuomittiin vuonna 2015 Yhdysvalloissa elinkautiseen vankeuteen terrorismirikoksista. Britanniassa hänet oli tuomittu väkivaltaan yllyttämisestä.

Britannian muslimiyhteisö vetoaa kaikkiin hyviin ihmisiin.

Moskeija sai vuonna 2005 uuden johdon, joka on pyrkinyt lisäämään avoimuutta ja uskontojen vuoropuhelua.

Moskeijaa oli uhkailtu Pariisin terrori-iskujen jälkeen.

– Britannian muslimiyhteisö vetoaa kaikkiin hyviin ihmisiin, jotta he tukisivat meitä pahuutta ja väkivaltaa vastaan, sanoo yhteisön edustaja Mohammed Shafiq.

Hänen mukaansa islamofobia on lisääntynyt vuosi vuodelta. Myös muslimien ihmisoikeusjärjestön mukaan muslimien vastaiset viharikokset ovat olleet rajussa kasvussa.

Britanniassa on tehty aiemmin tänä vuonna kolme terrori-iskua.

Kesäkuun 3. päivänä kolme terroristia ajoi pakettiautolla ihmisten päälle London Bridgen alueella ja puukotti ihmisiä. Miehet ehtivät surmata kahdeksan ihmistä ennen kuin poliisi ampui heidät kuoliaaksi. Isis on sanonut olleensa iskun takana.

22. toukokuuta itsemurhaiskun tekijä räjäytti itsensä popkonsertin ulkopuolella Manchesterissa. Surmansa sai 22 ihmistä.

Maaliskuun 22. päivänä auto ajoi ihmisten päälle Westminster Bridgellä Lontoossa ja poliisia puukotettiin. Viisi ihmistä sai surmansa. Poliisi ampui iskun tekijän.

Trooppisen myrskyn aiheuttamat maanvyöryt vaatineet ainakin 26 hengen Filippiineillä

Kuva: Lehtikuva

Filippiineillä kymmeniä ihmisiä on kuollut tai joutunut kateisiin trooppisen myrskyn aiheuttamissa maanvyöryissä. Viranomaiset kertoivat sunnuntaina 26 ihmisen kuolleen ja yli 20:n olevan kateissa.

Kai-Tak-myrsky moukaroi lauantaina Filippiinien itäosia. Se katkoi sähkölinjoja ja nostatti tulvia. Lauantaina myrsky laantui, mutta viranomaiset varoittivat uusien tulvien ja vyöryjen vaarasta.

Lauttaliikenne myrskyn piinaamalla alueella oli sunnuntaina yhä poikki, ja 15 000 ihmistä oli sen vuoksi jäänyt jumiin.

– Olen ollut jumissa kolme päivää ja nukkunut bussissa. Haluan vain päästä kotiin perheeni luo joulua viettämään, valitti 55-vuotias maanviljelijä AFP:lle.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Ruotsin pääministeri: Uudessa laissa lisättäisiin raiskaukseksi luettavia tekoja ja rangaistuksia kovennettaisiin

Ruotsin hallitus ehdottaa lakia, jonka mukaan seksi olisi kiellettyä henkilön kanssa, joka ei ole nimenomaisesti sanonut kyllä tai aktiivisesti osoittanut halukkuutta olla mukana.

Pääministeri Stefan Löfven perustelee lakihanketta sillä, että seksin pitää olla vapaaehtoista. Jos se ei ole vapaaehtoista, se on laitonta. Uudessa laissa lisättäisiin raiskaukseksi luettavia tekoja ja rangaistuksia kovennettaisiin.

Esityksen pohjalla on komiteaehdotus, josta vallitsee suuri yksimielisyys puolueiden kesken.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Veitsihyökkäys Gabonissa – kaksi tanskalaista haavoittui turistien suosimalla torilla

Kaksi tanskalaista on eilen haavoittunut veitsihyökkäyksessä Gabonissa Afrikan länsirannikolla. Toisen vammat ovat vakavia. Miehet ovat sairaalahoidossa.

Hyökkäys tapahtui turistien suosimalla torilla. Gabonin viranomaiset ovat pidättäneet teosta nigerialaisen miehen. Hänet otettiin kiinni tekopaikalla.

Gabonin viranomaisten mukaan mies kertoi halunneensa kostaa Yhdysvaltain muslimien vastaiset hyökkäykset ja Jerusalemin tunnustamisen Israelin pääkaupungiksi.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Salaperäinen ”ohjusmies” napattiin kiinni – toimi viranomaisten mukaan Pohjois-Korean puolesta

Australiassa on pidätetty mies, joka yritti poliisin mukaan myydä Pohjois-Korean hyväksi muun muassa ohjuksiin liittyvää teknologiaa. Poliisi sanoo miehen toimineen Pohjois-Korean taloudellisena agenttina.

Kaupat olisivat rikkoneet Pohjois-Korealle määrättyjä kansainvälisiä pakotteita.

Mies on ilmeisesti korealaistaustainen ja asunut poliisin mukaan Australiassa noin 30 vuotta.

Keskustelua aiheesta

”Olen tehnyt jotain mitä kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt” – USA:ssa ufo-ohjelma: miljoonarahoitus piilotettiin

Yhdysvalloissa puolustusministeriö Pentagonilla on ollut vuosia ufo-ohjelma, kertoo New York Times.

Lehden mukaan tunnistamattomia lentäviä esineitä tutkiva ohjelma käynnistyi vuonna 2007 ja sai 22 miljoonan dollarin rahoituksen puolustusministeriölle varatusta budjetista. Rahoitus oli piilotettu 600 miljardin dollarin vuotuiseen budjettiin.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Pentagon on myöntänyt ohjelman olemassaolon. Puolustusministeriö kertoo, että ohjelma lakkautettiin vuonna 2012, mutta New York Timesin lähteiden mukaan ohjelma on edelleen käynnissä.

Ohjelman laittoi alulle nykyisin eläkkeellä oleva demokraattisenaattori Harry Reid. Hän kertoo lehdelle, ettei häpeä tai ole pahoillaan siitä, että käynnisti ohjelman.

– Olen tehnyt jotain mitä kukaan muu ei ole aiemmin tehnyt, hän sanoi.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta