Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Tämä on kaikille yhteinen suru, vaikka kaikki eivät välttämättä tunteneet uhreja”

Imatran kaupungintalolla pidettiin aamupäivällä henkilöstöinfo, johon osallistui kymmeniä ihmisiä. Imatran hyvinvointikoordinaattori Arja Kujala kertoo kaupunginjohtaja Pertti Lintusen puhuneen menneen viikonvaihteen tapahtumista, kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimineen Tiina Wilén-Jäppisen työskentelytavoista sekä lähipäivien käytännönjärjestelyistä.

– Ei kukaan kaivannut paljon sanoja, tärkeintä oli läheisyys. Tunnelma on hyvin surullinen täällä kaupungintalolla. Tämä on kaikille yhteinen suru, vaikka kaikki eivät välttämättä tunteneet uhreja. Tämä tulee kuitenkin niin lähelle kaikkia, kertoo Kujala.

Kujalan mukaan itsenäisyyspäivän tapahtumat järjestetään suunnitellusti. Ainoastaan kaupungin kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäivän vastaanotto peruttiin tältä aamulta ja siirrettiin myöhemmäksi. Ampumisessa kuolleen Wilén-Jäppisen oli tarkoitus olla mukana vastaanotolla.

– Itsenäisyyspäivän tilaisuudet pidetään suunnitellusti, mutta toki niiden luonne ja puheiden sisällöt voivat muuttua. Muuten pyrimme palaamaan normaaliin rytmiin, Kujala sanoo.

Kujalan mukaan kaupunginvaltuuston luottamushenkilöasioista päätetään myöhemmin.

– Näillä asioilla ei ole kiirettä. Varapuheenjohtajat ovat olemassa, ja kaikki sovitut asiat pystytään hoitamaan.

Viikon päästä Imatralla pidetään kaikille avoin muistovaltuusto Wilén-Jäppisen muistoksi. Kaupungintalon aulaan on myös viety muistokirja, johon kaikki halukkaat voivat jättää viimeisen viestinsä Wilén-Jäppiselle.

Lisää aiheesta

– Kirja on avoimena muistovaltuustoon asti. Valtuusto sitten viimeisenä kirjoittaa siihen, ja sen jälkeen se suljetaan, Kujala kertoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE