Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Tämä on tasa-arvon sokea piste” – Demarinuoret esittää kansalaispalvelusta asevelvollisuuden sijaan

Demarinuoret esittää SDP:n puoluekokoukselle kaikille Suomen kansalaisille yleistä ja yhtäläistä kansalaispalvelusta.

Demokraatti

Demokraatti

Järjestö perustelee esitystään sillä, että jopa kolmannes alle 30-vuotiaista miehistä jättää varusmiespalveluksen suorittamatta.

Demarinuorten mielestä asevelvollisuusjärjestelmä on uudistettava kaikkia Suomen kansalaisia koskevaksi tasa-arvoiseksi kansalaispalvelukseksi, jonka voivat suorittaa aseellisena tai aseettomana palveluksena kaikki 18–30-vuotiaat.

Esityksen mukaan ennen palvelusmuodon valintaa koko ikäluokan on käytävä läpi kutsunnat. Kutsunnoilla voidaan samalla ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

– Sukupuolen perusteella määrittyvä asevelvollisuus on tasa-arvokeskustelun sokea piste. Asepalvelukseen tulee kartoittaa koko ikäluokasta motivoituneimmat hakijat kutsuntojen yhteydessä, Demarinuorten varapuheenjohtaja Pinja Perholehto toteaa tiedotteessa.

Puolustusvoimille on järjestön mielestä taattava kuitenkin oikeus määrittää palvelukseen astuvien henkilömäärä, jotta tarvittava määrä kansalaisia saadaan koulutettua jokaiseen palvelusmuotoon.

– Jos kutsutulla ei ole edellytyksiä tai halua suorittaa palvelusta aseellisesti, on hänet ensisijaisesti ohjattava aseettomaan palvelukseen vapautuksen myöntämisen sijaan. Järjestelmän uudistamisessa on huomioitava erityisesti palveluksen suorittaneiden mahdollisimman joustava siirtymä jatko-opintoihin tai työelämään ylimääräisten välivuosien välttämiseksi, Demarinuoret painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE