Politiikka
15.10.2016 18:47 ・ Päivitetty: 15.10.2016 18:47
Tämä puheenvuoro viimeistään sai Lauri Ihalaisen kysymään: Mitä on tapahtunut vihreille?
SDP:n kansanedustaja, entinen työministeri ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen kysyy Kainuun Sanomien kolumnissaan, mitä on tapahtunut vihreille.
Ihalainen palaa budjettiviikon keskusteluun, jossa hän katsoo mielenkiintoisimman linjatarkistus tapahtuneen vihreiden puheenvuorossa.
Hän siteeraa vihreiden kansanedustajaa Touko Aaltoa, joka sanoi budjettikäsittelyn ryhmäpuheenvuorossa seuraavasti:
”Entinen kokoomusministeri ja Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori sanoi osuvasti, että kolmikanta ja kiky jähmettävät Suomen. Emme pysy enää nopean ja jatkuvasti muuttuvan maailman vauhdissa. Rakenneuudistuksia ei kyetä tekemään kiky-jumin vuoksi, eikä leikkaamalla saada Suomea nousuun. Hallituksen on otettava sille kuuluva valta käyttöönsä. Se ei saa ulkoistaa vastuutaan työmarkkinajärjestöille. Vapaavuori on oikeassa.”
Ihalaisen mukaan puheenvuoro on tulkittava koko vihreän eduskuntaryhmän kannaksi.
Jo tätä ennen vihreiden kansanedustaja Antero Vartia oli kyseenalaistanut Kauppalehden haastattelussa sopimusten yleissitovuuden, Lauri Ihalainen kirjoittaa.
Ihalaisen mukaan kysymys kuuluukin nyt: mihin on kadonnut vihreiden aikaisempi tuki sopimusyhteiskunnalle ja kolmikantavalmistelulle?
Lisää aiheesta
”Tätä linjaa viime hallituskaudella hyvin tuloksin yhdessä toteutettiin. Ei heikennetty sopimusturvaa, ei ajettu pakkolakipakettia eikä heikennetty työlakeja. Nostettiin perusturvaa. Tehtiin kaksi kattavaa tuloratkaisua ja iso eläkeuudistus kolmikannassa”, SDP:n kansanedustaja jatkaa.
Ihalaisen mukaan näissä asioissa ei voida harjoittaa ”tuuliviiripolitiikkaa”.
”Vihreät ovat nyt innokkaasti toteuttamassa irtiottoa kolmikantavalmistelusta ja kiky-kahleista. Onko tullut mietittyä, mitä siitä seuraisi, jos sopimusten yleissitovuus murtuisi?”, Ihalainen kysyy.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.