Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

”Tämä sarjatuli vähän ihmetyttää” – näin työnantajapuoli reagoi Teollisuusliiton ja Pron lakkovaroituksiin

LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron tiistaina antamat uudet lakkovaroitukset kirvoittivat työnantajapuolelta kritiikkiä.

Demokraatti

Demokraatti

Teollisuusliiton lakkovaroitukset koskevat teknologiateollisuutta ja kemianteollisuutta. Pron varoitukset puolestaan koskevat teknologiateollisuutta sekä suunnittelu- ja konsulttialaa.

– Ammattiliitoilla on toki työtaisteluoikeus, mutta kyllä tämä sarjatuli vähän ihmetyttää. Aiemmin ilmoitettujen lakonuhkien sovittelu on saatu hädin tuskin käyntiin, kun tulee jo uusia varoituksia, Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi ihmettelee tiedotteessa.

− Toivottavasti kaikki energia käytetään nyt sovun hakemiseen eikä uusien lakkosuunnitelmien tekemiseen. On kaikkien etu, että ratkaisut syntyvät mahdollisimman pian. Ostovoimaa syntyy työtä tekemällä, Ruohoniemi sanoo.

KEMIANTEOLLISUUDEN näkemyksen mukaan työtaistelu-uhka rapauttaa yritysten kilpailukykyä. Tämän lisäksi lakkotoimilla ja ylisuurilla palkankorotusvaatimuksilla uhataan Kemianteollisuuden mukaan palkansaajien työpaikkoja.

– Mopo on karannut täysin käsistä Teollisuusliitolta. Isoja korotuksia perustellaan milloin Saksalla, milloin pörssiyritysten tuloksilla. Fakta on se, että lakkoilemalla Teollisuusliitto on valmis romuttamaan yritysten kilpailukyvyn ja aiheuttamaan kohtuuttomat vahingot vientiteollisuudelle hinnalla millä hyvänsä, Kemianteollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä lataa tiedotteessa.

Kemianteollisuuden isoimpien työehtosopimusten neuvotteluja käydään tällä hetkellä valtakunnansovittelijan johdolla.

Lisää aiheesta

– Sovittelussa työnantajapuolella olisi ratkaisuhalukkuutta, mutta työntekijäpuolen osalta vaikuttaa siltä, että nyt vain odotellaan ja odotellaan, jotta käyntiin saadaan lisää lakkoja ja sitä kautta aiheutetaan paljon vahinkoa yhteiskunnalle. Tämä asetelma ei palvele ketään, Etu-Seppälä sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE