Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tämänkin lain muuttamiselle vankat perusteet: Laatu jää yhä hinnan jalkoihin

Demariedustajien mielestä hankintalain muutosesitys voisi vaikeuttaa muun muassa kunnallisten jäteyhtiöiden toimintaa.

Eduskunnan talousvaliokunnan sd-kansanedustajat arvostelevat hallituksen esitystä hankintalainsäädännön uudistukseksi.

Demariedustajien mukaan esitys ei ohjaa riittävän vahvasti hankintojen tekijöitä huomioimaan hankinnoissaan laadullisia tai ympäristö- ja sosiaalisia näkökulmia, kuten paikallisia työllisyysvaikutuksia.

Julkinen sektori hankkii tavaroita ja palveluita vuosittain 34 miljardin eurolla. Lakiesitys painottaa aiempaa enemmän laatua hinnan sijaan. Mutta ei tarpeeksi kansanedustaja Lauri Ihalaisen (sd.) mielestä.

– Käytännön kokemusten valossa tämä johtaa siihen, että hankintoja tehdään yhä paljolti halvimman hinnan perusteella. Nykyinenkin laki on tarjonnut mahdollisuuksia monenlaisten laatukriteerien huomioimiseen, mutta sitä on hyödynnetty valitettavan varovasti.

Hallituksen esityksessä rajataan yleisestä eurooppalaisesta linjasta poiketen voimakkaasti kuntien sidosyksiköiden eli niin sanottujen in house -yksiköiden toimintaa. In house -yksiköt ovat kuntien yksin tai yhdessä omistamia yhtiöitä tai muita toimijoita, jotka tuottavat palveluita pääasiassa ne omistaville kunnille.

Osalla niistä on kuitenkin rajoitetusti myyntiä vapaille markkinoille, silloin kun se on perusteltua esimerkiksi yksityisen tuotannon vähyyden vuoksi.

Hankintoja tehdään yhä paljolti halvimman hinnan perusteella.

Lisää aiheesta

Hallituksen esityksessä halutaan rajata in house -yhtiöiden ulosmyynti viiteen prosenttiin liikevaihdosta tai korkeintaan 500 000 euroon. Muualla Euroopassa noudatettava EU-direktiivien mukainen raja on 20 prosenttia ilman euromääräisiä ylärajoja.

– Tämä aiheuttaa merkittäviä vaikeuksia esimerkiksi kunnallisten jäteyhtiöiden tai kunnallisen työterveyshuollon mahdollisuudelle järjestää toimintaansa tarkoituksenmukaisella tavalla. Se voi johtaa tilanteeseen, jossa moni kunta joutuu luopumaan tämänkaltaisten palveluiden tuottamisesta itse ja ostamaan ne yksityisiltä markkinoilta, kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) varoittaa.

Hänen mukaansa in house -yhtiöiden ulosmyynnin loppuminen voisi aiheuttaa vaikeuksia myös monelle pienelle yritykselle, jotka nykyisin turvautuvat niiden myymiin palveluihin esimerkiksi jätehuollossa.

Kansanedustajat toivovat, että sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnoissa painotettaisiin enemmän palveluiden laatua ja ihmisten yksilöllisten tarpeiden huomioimista.

– Tällä hetkellä esimerkiksi vammaisten asumispalveluissa asiakkaan asuinpaikka ja hoitohenkilökunta voi vaihtua parin vuoden välein uuden kilpailutuksen myötä. Tähän tarvittaisiin lisää joustoa ja mahdollisuutta asettaa palvelun saajan tarpeet vahvemmin etusijalle, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) huomauttaa.

Kansanedustajien käsityksen mukaan hallituksen esityksen muuttamiselle on erittäin vankat perusteet.

– Tämän suuntaisia näkemyksiä on kuultu myös hallituspuolueiden sisältä, Ihalainen painottaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE