Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Tampere saa monitoimiareenan ja Libeskind-taloja ratapihan päälle

Tampereen kaupunginvaltuuston kohutuimmaksi asiaksi nousi maanantaina Kansi ja Areena -hanke. Hanketta esiteltiin valtuutetuille ja yleisölehterillä istuneille ennen varsinaista päätöksentekoa, joka käytiin suljetuin ovin.

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina paljon puhutun Kansi ja Areena -hankkeen. Valtuusto väänsi asiasta peräti kolme tuntia suljetuin ovin. Lopulta hanke hyväksyttiin varsin suurella enemmistöllä 60-7. Areenakäsittelyn alkuosa oli julkinen, mutta varsinainen päätös ja sitä edeltänyt keskustelu salainen.

Mikäli suunnitelma lähtee liikkeelle, nousee Sorinsillan pieleen junaradan päälle uusi monitoimiareena ja sen lähistölle radan päälle kannet, joille rakennetaan korkeita kerrostaloja yhdysvaltalaisen arkkitehdin Daniel Libeskindin suunnitelmin. Jotta hanke toteutuisi, Kannen ja Areenan sijoittajien tulee tehdä vielä varsinainen rakentamispäätös tämän vuoden loppuun mennessä.

Kaupungin panostus kokonaisuuteen on 60 miljoonaa euroa. Siitä 26 miljoonaa menee joko kokonaan tai osittain monitoimiareenan omistavaan kiinteistöyhtiöön, jolloin kaupungista tulee suurhallin osaomistaja. Summasta osa voidaan sijoittaa myös markkinaehtoisena lainana halliyhtiölle. Keskusareenan kannen rakentamisesta kaupunki maksaa 22,7 miljoonaa ja kerrostalojen pohjiksi tulevien kansien infrasta 11,7 miljoonaa euroa.

Monitoimiareenan tontista ja kannesta kaupunki saa vuokraa 420 000 euroa vuodessa. Kaupunki ei kompensoi millään tavalla areenan tontin vuokraa tai kiinteistöveroja, vaan saa nämä tulot normaalin käytännön mukaisesti. Toteutussopimukseen sisältyy myös se, että hankkeen toteuttaja SRV:n yritysryhmittymä saa mahdollisuuden ostaa tontteja käypään hintaan uudelta Ranta-Tampellan alueelta.

Kaupungin 60 miljoonan panostuksella saadaan liikkeelle arviolta 500 miljoonan euron hanke.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE