Tampereella radiosta soi tänään pelkkää Popedaa – Pate Mustajärvi: ”Valtiojohto voisi julistaa tuon kansalliseksi Popeda-päiväksi?”

Kuva: Lehtikuva
Tamperelaisyhtye Popedan keikkauran alusta tulee tänään kuluneeksi 40 vuotta.

Tamperelainen Radio 957 tempaisee perjantaina sen kunniaksi, että Popedan ensimmäisestä keikasta tulee kuluneeksi päivälleen neljäkymmentä vuotta. Kanava soittaa päivän ajan pelkkää Popedaa aamukuudesta puoleenyöhön.

– Onhan se ny mahtavaa, että kotikaupungin legendaarinen radiokanava omistaa kokonaisen päivän kaupungin legendaariselle yhtyeelle! Ja minä päivänä, Popedan virallisena ensimmäisenä keikkapäivänä 2.2. Mitähän seuraavaksi? Valtiojohto voisi julistaa tuon kansalliseksi Popeda-päiväksi, yhtyeen nokkamies Pate Mustajärvi pohtii tiedotteessa.

Radio 957 teki paluun taajuuksille viime marraskuussa. Kanavajohtaja Ari Ojalan mukaan Ysiviisseiska ja Popeda ovat oleellinen osa tamperelaista identiteettiä.

– Radio 957 haluaa vetää kättä lippaan Popedan loistavan uran edessä. Kun maailman tamperelaisin radio ja maailman tamperelaisin yhtye laitetaan samaan pakettiin, siinä on muilla ihmettelemistä, Ojala sanoo.

Pate Mustajärvi saapuu lähetykseen kello 11-13. Päivän Popeda-annos on koottu kuulijoiden äänestämistä suosikkikappaleista, bändin jäsenten omista suosikeista sekä ”Popeda-helmistä, jotka eivät yleensä radiossa soi”.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Vajaasta 2 000 jääkäristä kolmasosa punaisia jääkäreitä – harva heistä osallistui sisällissotaan ?

Kuva: Vapriikin kuva-arkisto
Kenraali Mannerheim tarkastamassa joukkojaan.

Itsenäisyysliikkeen keskeiset vaikuttajat pitivät viime vuosisadan alussa välttämättömänä oman armeijan muodostamista Suomeen. Suomalaiset reservin upseerit eivät  kuitenkaan suostuneet sotilaskoulutusta antamaan. Yhteyttä otettiin muun muassa Ruotsiin ja Tanskaan, mutta apu löytyi lopulta Saksasta. Tammikuussa 1915 Saksa ilmoitti kouluttavansa 200 suomalaista. Miehet matkustivat Saksaan partioliikkeeseen viittaavaan peitekoulutukseen Pfadfinder-kurssille.

Suomalaiset koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissa. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Kaikkiaan Saksassa koulutettiin noin 1900 suomalaista sotilasta. Keväällä 1916 joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 majuri Maximilian Bayerin johdolla.

Suomessa oli käynnistetty aikaisemmin jääkärien salainen värväys. Yhtenäistä värväystä maahan ei kuitenkaan saatu aikaiseksi, vaan se oli paikallista. Vilkkainta värväystoiminta oli Uudellamaalla, Pohjanmaalla ja Karjalassa.

Koulutuksensa ja itärintamalla käymiensä taistelujen jälkeen jääkärit saapuivat Suomeen osin tipotellen, mutta lähinnä kahtena pääjoukkona, joista jälkimmäinen saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918. Tänään tuosta hetkestä tulee kuluneeksi tasan sata vuotta. Tapahtunutta juhlistettiin lauantaina Vaasassa muun muassa sotilasparaatilla, johon osallistui myös osasto saksalaisia sotilaita.

Pääasiassa valkoisten puolella

Jääkärit osallistuivat vuoden 1918 taisteluihin Suomessa pääosin valkoisten puolella. Heidän panostaan sisällissodassa luonnehditaan ”merkittäväksi”. Kaikki jääkärit eivät kuitenkaan olleet niin uskollisia itsenäisyyden saavuttaneen Suomen hallinnolle kuin yleisesti on uskottu. Siitä esimerkkinä poliittisesti epäluotettaviksi luokitellut sotilaat, joita oli jouduttu jääkärien joukosta poistamaan ennen joulukuuta 1917.

Paitsi jääkärien ikäjakauma (15- 50 vuotta) myös heidän sosiaalinen taustansa oli laaja; eniten jääkäreitä tuli maanviljelijöiden, työläisten ja opiskelijoiden joukosta. Karkeasti laskien jokaisesta ryhmästä oli suunnilleen yhtä suuri joukko eli kolmannes jääkäreistä. Lockstedtin jääkäreitä onkin nimitetty myös ylioppilaiden ja työläisten pataljoonaksi.

Kun suomalaisia saapui Saksaan sotilaskoulutukseen kaikkiaan noin 1900 miestä, enimmillään 600 heistä oli lähtöisin työväestöstä. Tätä lukua tukee tieto, että vuosina 1915-1918 sotilaskouluksen Saksassa aloittaneista jääkäreistä sisällissotaan osallistui hieman vajaat 1 300 miestä. Sekin tiedetään, että satoja työväestöstä lähtöisin olevia jääkäreitä jäi tai jätettiin Saksaan.

Punajääkärit tai punaiset jääkärit olivat siis jääkäriliikkeeseen osallistuneita, Jääkäripataljoona 27:ssä koulutettuja, vasemmistolaisesti suuntautuneita työläisjääkäreitä. Osa heistä taisteli punaisten puolella Suomen sisällissodassa. Heistä annettu kuva on sävyttynyt sisällissodan voittajapuolen kannan mukaiseksi. Tutkimusta heistä on tehty verraten vähän.

Jääkärit lähtivät Saksaan sotilaskoulutukseen taistellakseen venäläisiä vastaan Suomen itsenäistämiseksi. Sisällissodan aikainen poliittinen tilanne tuli heille tästä näkökulmasta katsottuna yllätyksenä, vaikka he toki kotimaan tapahtumia seuraamaan kykenivätkin. Koulutuksen aikana ainakin ruotsin- ja suomenkielisten jääkäreiden välillä oli jännitteitä.

Vanhan työväenliikkeen sen ajan vaikutusvaltaisista poliitikoista muun muassa K. H. Wiik, Oskari Tokoi ja Yrjö Mäkelin tukivat jääkäriliikettä. Viimeksi mainitun poika Leo Mäkelin liittyi jääkärien riveihin vielä 14. helmikuuta 1916. Saavuttuaan Suomeen sisällissodan aikana hän kieltäytyi taistelemasta omia maanmiehiään vastaan. Jääkärivääpeli Leo Mäkelin joutui siten istumaan vankilassa koko sisällissodan ajan. Vuonna 1919 hänet vangittiin uudelleen ja myöhemmin hän pakeni maasta.

Suomen poliittinen tilanne siis muuttui. Niinpä syntyi myös jääkärioppositio, joka järjestäytyi kesäkuussa 1917 pataljoonanneuvostoksi. Sen perustamiseen oli otettu vaikutteita Venäjällä samoihin aikoihin muodostetuista sotamiesneuvostoista. Syyskuussa 1917 joukko työläisjääkäreitä perusti Työläisjääkärien toimeenpanevan komitean. Perustavassa kokouksessa päätettiin palata Suomeen muiden jääkärien mukana ja valita siellä oma puoli mahdollisessa konfliktissa.

Paluu kotiin edellytti uskollisuuden vannomista

Työläisjääkärien liikehdintä toki huomattiin. Niinpä Saksan päättäessä jääkärien kotiuttamisesta pari viikkoa Suomen sisällissodan syttymisen jälkeen, se laittoi kotiinpalulle ehdon. Jokaisen jääkärin oli valaehtoisesti ja allekirjoituksella luvattava taistelevansa seuraavan vuoden ajan Suomen laillisen hallituksen puolesta.

Valtaosa pataljoonasta, joukossa myös jokunen punajääkäri, vannoi valan. Nelisensataa ainakin henkisesti pääjoukosta erilleen kasvanutta jääkäriä jäi tai poliittisesti epäluotettavaksi luokiteltuina jätettiin siviilitöihin Saksaan. Eräät punaisiin lukeutuvat olivat jo eronneet pataljoonasta. Punäjääkärit tiesivät, että venäläisjoukkojen lisäksi vastapuolella oli Punakaartiksi järjestäytynyttä oman maan työläisväestöä. Tästä syystä noin kolmasosa jääkäreistä ei palannut Suomeen. Osaa heistä ei päästetty lähtemään, osa jäi Saksaan vapaaehtoisesti.

Jotkut allekirjoittivat ”hammasta purren” palvelusopimuksen hallituksen joukkoihin, koska sitoumus takasi paluumatkan kotimaahan ja kotiin. Joidenkin lähteiden mukaan pian jääkärien Suomeen paluun jälkeen joukko jääkäreitä yritti jonlaista pommiattentaattia kenraali Mannerheimin esikuntajunaan.

Osa jälkeen jääneistä, yli 200 miestä, oli rangaistusosastoon passitettuja ”bahrenfelttareita” Altona-Bahrenfeldin työkomennuskunnassa, joka toimi viheliäisissä oloissa Hampurin lähellä olleessa tykistövarikossa.

Osa palasi siviiliin, osa jäi sotilaiksi

Jääkäreiden pääjoukko palasi Vaasaan päivälleen kolme vuotta koulutuksen aloittamisen jälkeen. Jääkärien koulutus kesti Lockstedtissa ainakin aluksi vain muutaman viikon. Myöhemmin joillekin annettiin kurssin lopulla myös upseeri- ja aliupseerikoulutusta. Taisteluihin Suomessa osallistuneistä 1 261 jääkäristä kaatui 131 ja haavoittui 238.

Sodan jälkeen valtaosa jääkäreistä palasi siviilielämään. Pääosa oli työläisiä, pienviljelijöitä ja toimenhaltijoita. Joka viides oli suorittanut ylioppilastutkinnon. Joitakin jääkäreitä nousi talous- tai kulttuurielämän huipulle. Osa jatkoi sotilasuraa. Muutamia jääkäreitä siirtyi Neuvosto-Venäjälle.

Valtaosa jääkäreistä osallistui talvi- ja jatkosotaan. Jääkärit olivat merkittävässä osassa luotaessa ja kehitettäessä itsenäisen Suomen puolustusvoimia. Heidän merkityksensä oli tärkeä myös Suomen sodissa 1939- 45.

Yhteensä 49 jääkäriupseeria sai kenraalin sotilasarvon, heidän joukossaan jalkaväenkenraalit Erik Heinrichs, Kaarlo Heiskanen, Taavetti Laatikainen, Armas-Eino Martola, Aarne Sihvo, Alonzo Sundman, Paavo Talvela ja Väinö Valve. Jääkäreiden vaikutus Suomen puolustusvoimien kehittämisessä oli hyvin suuri 1950-luvulle asti. Viimeinen jääkäri, jääkärikenraali Väinö Valve kuoli 1995.

Lähteet:
Katso esimerkiksi: Tauno Kuusimäen/Matti Lauerman jääkärihaastattelut. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos ja Yleisradio. Omistusoikeus Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistys. Osa aineistosta löytyy verkosta.
Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. 
Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? Jääkäreiden tuntematon historia: Jääkäriliikkeen ja jääkäripataljoona 27:n (1915–1918) synty, luonne, mielialojen vaihteluita ja sisäisiä kriisejä sekä niiden heijastuksia itsenäisen Suomen ensi vuosiin saakka. Helsinki: Otava, 2000.
Lauerma, Matti (toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka): Jääkärien tie. Helsinki: WSOY, 1984.
Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27: Vaiheet ja vaikutus. Helsinki: WSOY, 1966.

Keskustelua aiheesta

Ponnistelut Tammerkosken tehdasmaiseman saamiseksi Unescon maailmanperintökohteeksi jatkuvat – Jari Niemelä olisi työssä mukana

Kuva: Anna-Liisa Blomberg
Tammerkosken kulttuurimaisema sopii tamperelaisten mielestä säilyttämisen arvoiseksi.

Tampereen kaupunki jätti 1990-luvun lopulla Museovirastolle hakemuksen Tammerkosken teollisuushistoriallisen ympäristön saamiseksi Unescon maailmanperintökohteeksi. Virasto koordinoi, hallinnoi ja valmistelee mainitunlaisia hankkeita Suomessa.

Tampereen kaupungin mukaan museopalvelut on työskennellyt monien alan asiantuntijoiden kanssa aiheen parissa jo vuosia. Museopalvelut on muun muassa pyytänyt arvioita kohteen merkityksestä kansainvälisiltä asiantuntijoilta. Niissä on todettu Tammerkosken vahvuus nimenomaan kaupungin ydinkeskustassa sjjaitsevana teollisena kulttuurimaisemana. Aluetta on pidetty myös laadukkaan uudiskäytön näyttämönä. Hanke kirjattiin Tampereen arkkitehtuuriohjelmaan vuonna 2008.

Museovirasto on koonnut Suomesta noin 100:n maailmanperintökohteeksi pyrkivän hankkeen luettelon. Virasto käy läpi hankkeet Unescon kriteerien ja hankkeiden toteuttamismahdollisuuksien näkökulmasta. Lisäksi niistä kootaan vuoden 2018 aikana aielista, joka käsitellään Valtioneuvostossa. Luonnollisesti osa hankkeista karsiutuu.

Maailmanperintökohteiden valinnassa pyritään yksittäisten kohteiden sijasta toteuttamaan laajempia, saman teeman ympärille rakentuvia kokonaisuuksia -esimerkiksi Alvar Aalto –kaupungit ja Oulujoen voimalaitokset.

Tammerkosken teollisuusmiljöötä koskeva hakemus on Museoviraston alustavassa luettelossa. Tampereen lisäksi teollisuusperintöön liittyviä hankkeita ovat Forssan ja Porin teollisia miljöitä koskevat hakemukset.

Niinpä Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina ponnen, jonka mukaan ”Tampere selvittää yhteistyön mahdollisuutta niiden kaupunkien kanssa, jotka myös ovat jättäneet tehdasmiljöötä koskevan hakemuksen”.

Jari Niemelän aloitteet – palvelutalo Lielahteen

Kaupunginvaltuusto sai kokouksessaan vastauksen useisiin valtuutettujen jättämiin aloitteisiin.

Edesmennyt kaupunginvaltuutettu Jari Niemelä (sd.) ehdotti aikoinaan, että Tampereen kaupunki ryhtyy ”tutkimaan mahdollisuuksia muuttaa Lielahden punatiilinen kartanorakennus vanhusten palvelutaloksi”. Niemelä esitti, että palvelut toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä.

Aloitteeseen antamassaan vastauksessa kaupunki toteaa, että ”asemakaavatyön yhteydessä selvitetään tarkemmin myös yksittäisten rakennusten, kuten Kartanorakennuksen erilaiset käyttömahdollisuudet. Kartanorakennuksen käyttöä mietittäessä tulee huomioida rakennuksen kulttuurihistoriallisten arvojen säilyttäminen”.

Keskustorille elämää

Valtuusto sai vastauksen toiseenkin Jari Niemelän aloitteeseen. Siinä hän esitti, että ”Tampereen kaupunki lisää Molinin tontin kehittämisen seuraavaan tarkistettavaan asemakaavoitusohjelmaan ja ryhtyy valmistelemaan arkkitehtikilpailua tavoitteena Molinin tontille sijoitettava julkinen/puolijulkinen rakennus tai museotalo kuntalaisten parhaaksi ja tori-ilmeen ryhdittämiseksi”.

Apteekkari Molinin tontti, jossa oli parikin taloa, sijaitsi tai sijaitsee Vanhan kirkon pohjoispuolella suunnilleen vastapäätä nykyistä Kelan taloa ja kaupungin virastotaloa.

Aloitteen mukaan Molinin tontille tulee rakentaa edustava, vähintään kaksikerroksinen monitoimitalo, jossa olisivat esimerkiksi kunnallisina toimintoina kaupungin palvelupiste, matkailua palveleva Tourist Information, eläkeläisten ja nuorison omat infotiskit ja terveysneuvontapiste. Taloon voi lisäksi sijoittaa yksityisia palveluja.

Vastauksessa aloitteeseen kaupunki toteaa, että ”Molinin tontin kehittäminen on ollut alusta asti mukana Viiden Tähden Keskustan kehittämisohjelmassa. Tontin kehittämisestä ja käyttötarkoituksesta ei ole vielä päätöksiä tai linjauksia. Tontin kehittämisvaihtoehtoja tutkitaan vuonna 2017 käynnistyneessä ja vuonna 2018 jatkuvassa Viiden tähden keskustan kehittämisohjelmaan kuuluvassa Keskustorin ja sen lähiympäristöä koskevassa laajassa visiotyössä”.

Ehkä Jari Niemelän elämäntyö näkyy joskus paitsi Tamperetta koskevassa kirjallisuudessa myös Lielahdessa ja kaupungin sydämessä.

Keskustelua aiheesta

Kauhan varressa ja puoluetyössä

Elsa Koskinen on pitkän päivätyön jälkeen eläkkeellä.

Pirkanmaan Demarinaiset viettivät viime vuonna yhdistyksensä 100-vuotisjuhlia. Juhlallisia tilaisuuksia oli enemmänkin kuin yksi. Varsin mieleenpainuva tilaisuus vietettiin Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtuman yhteydessä. Kyse oli Pirkanmaan Demarinaisten ja Pirkanmaan sosialidemokraattisen piirin juhlaseminaarista.

Seminaarista teki juhlavan muun muassa se, että tilaisuuden yhteydessä naispiiri muisti pitkäaikaista aktiiviaan Elsa Koskista kiertävällä Sandran pystillä, joka on nimetty Sandra Välimaan mukaan. Välimaa oli Tampereen Sosialidemokraattisen Naisyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja. Aikanaan Välimaa lähti Amerikkaan paremman elämän ja toimeentulon toivossa eikä hänen myöhemmistä vaiheistaan ole tietoa. Naispiiri on saanut valmiiksi myös 100-vuotishistoriikkinsa. Kirjaa on edelleen saatavilla.

Vaikka Välimaa on oman tarinansa ansainnut, niin nyt on kuitenkin kyse Elsa Koskisesta. Aktiivisesta naisesta, joka on toiminut vuosikymmeniä niin puolue- kuin ammattiyhdistyspolitiikassakin. Nytkin hän vaikuttaa Pirkanmaan Demarinaisten hallituksessa. Vuonna 2009 hänet valittiin naispiirin kunniajäseneksi ja viime vuonna Demarinaisten, siis SDP:n valtakunnallisen naisjärjestön, kunniajäseneksi.

Oi aikoja, oi tapoja

Koskinen aloitti työt Tampereen kaupungin palveluksessa Raholan lastenkodin keittiössä vuonna 1964. Keittiöt tulivat tutuiksi, sillä Koskinen muistelee työskennelleensä muun muassa Tahmelan ja Metsolan lastenkodeissa, Hyhkyn, Koivistonkylän, Nekalan, Peltolammin, Multisillan ja Kalevan lastentaloissa.

– Tuolloin työskenneltiin tarhan ja seimen puolella. Myöhemmin nimet muuttuivat päiväkodeiksi ja niitäkin listalle mahtuu useita. Keittiöhenkilökunta oli osa päivähoidon henkilöstöä.

– Olin kerran laitosapulaisen sijaisena Hyhkyn lastentalon seimessä pesemässä lattiaa ja päätin helpottaa urakkaani lainaamalla lastenkodin varsiharjaa. Johtajatar huomasi asian ja huomautti, että meillä on aina pesty lattiat kontaten, että tulee puhdasta. Kerran Hyhkyssä tarvittiin korjausmiehen apua, kun appelsiinien päällyspaperit olivat tukkineet viemärit. Kun johtajatar oli tarkka taloudenpidossa, niitä käytettiin wc-paperina.

– Raholan lastenkodilla minut määrättiin mattopyykille 12-vuotiaan pojan kanssa. Matto oli iso ja painava. Emme olisi selvinneet urakasta. Sain onneksi luvan pestä maton kotona iltatöinä mieheni kanssa.

Koskinen muistelee pelänneensä aamuisin, kun hän meni pimeää kujaa pitkin työpaikalleen Metsolan lastenkotiin, jossa asui ”isoja pojanköriläitä”. Yhtenä iltana hänen tullessa työpaikalleen pojat pallottelivat pienikokoista hoitaja-Irmeliä heittelemällä häntä sylistä syliin.

– Eräässä päiväkodissa sain huomautuksen, kun en ollut työvuorossa kiillottanut tiskipöytää öljyllä ja pyyheliinalla. Yhdessä paikassa ulkorappuset pestiin aina lauantaisin juuriharjalla ja saippuavedella. Toisessa talossa pestiin ikkunat ulkopuolelta joulujuhlaa varten. Kylmäkään ei sitä estänyt. Kerran pesin ikkunat Sinolilla 25 asteen pakkasessa. Seuraavana päivänä minulla oli kuumetta 38 astetta.

Mukaan ay-toimintaan ja politiikkaan

Epäkohdat herättivät Koskisen kiinnostuksen vaikuttamiseen. Ammattiosastonsa, KTV 250, välityksellä hän sai ensimmäiset tuntumat ay-toimintaan.

Matka Anneli Kulmalan ja Eino Elorannan kanssa vei Helsinkiin selvittämään keittiöapulaisten palkkausta. Työ oli kuumennuskeittiöiden tulon myötä käynyt aikaisempaa vaativammaksi. Tuloksena reissusta oli palkkojen tarkistaminen ja uusi työnimike – vastaava ruuanjakaja.

Ammattiosasto oli aktiivinen. Yhteistyösuhteet solmittiin niin STS-pankin kuin vakuutusyhtiö Turvankin kanssa. Turvan helmaan siirtyi myöhemmin koko ammmattiliitto – silloinen KTV. Oman liiton liittokokoukset tulivat tutuksi keittiöväen luottamusmiehenä.

Puoluetyö alkoi Tampereen pohjoisen sosialidemokraattisen yhdistyksen piirissä. Myöhemmin osasto muutti nimensä Hakametsän sosialidemokraateiksi. Koskinen on vaikuttanut paitsi naispiirissä ja puolueosastossaan myös Tampereen sosialidemokraattisessa kunnallisjärjestössä. Hän on toiminut myös Tampereen kaupungin vammaisneuvostossa.

Ison päivätyön hän on tehnyt erilaissa talkoissa, joita on pidetty niin puolueen kuin ammattiyhdistysliikkeenkin puitteissa. Väliin Koskinen kuljetti erilaisia tarvikkeita, siivosi, keitti ja tarjoili kahvia tykötarpeineen. Lisäksi hän toimi Turvan ja Kansan Lehden asiamiehenä. Kirjoittaminenkin onnistui.

Koskinen muistelee, että hänen osallistumisensa ensimmäisinä vuosikymmeninä poliittinen toiminta oli laajaa ja tunteita nostattavaa. Väkeä tarvittiin talkoisiin muun muassa silloin, kun SDP piti vuonna 1972 puoluekokoustaan Tampereella. Kokouspaikka oli Sampola, mutta juhlia vietettiin myös ulkona Pyynikin laululavalla. Silloin Koskinen oli mukana keittämässä ja tarjoilemassa juhlaväelle kahvia näkötornilla.

Myöhemmin hän teki vaalitöitä muun muassa Tampereen kaupungin ktv-läiselle pääluottamusmiehelle Arja Koivulalle. Monet kupilliset kahvia Koskinen keitti ja tarjoili muissakin vaaleissa. Monet ovat nekin tapahtumat, joihin hän on osallistunut erilaisissa tehtävissä Tottijärvellä Ruskeapään lomakodilla.

Nyt Elsa Koskinen on eläkkeellä. Hänen viimeinen työpaikkansa oli Tohlopin päiväkodin keittiö.

– Sielläkin meillä oli erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi keväällä ennen eskarilaisten lähtöä järjestimme ”laivan seisovan pöydän” herkkuineen.

Keskustelua aiheesta

Pirkanmaalle kiitosta perheiden liikuttamisesta – Nokia nappasi kisassa kultaa, Tampere pronssia

Kuva: OKM / Katarina Koch
Perheliikuntamyönteisimpiä kuntia palkittiin tänään Helsingissä.

Kaksi pirkanmaalaista kuntaa palkittiin perjantaina perheliikuntaan panostamisesta. Nokia valitiin Suomen perheliikuntamyönteisimmät kunnat -kilpailun voittajaksi ja Tampere ylsi kilvassa kolmannelle sijalle. Suomen toiseksi perheliikuntamyönteisin kunta on Kouvola ja pienistä kunnista perheiden liikuntaa parhaiten edistää Eurajoki.

Tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta perheiden liikunnan edistämiseksi Nokian kaupunki saa kilpailun voittajana 4 000 euroa. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Kouvola ja Tampere saavat kumpainenkin 2000 euroa.

Perusteena Nokian voittoon on, että kunta kannustaa lapsiperheitä niin omaehtoiseen kuin järjestettyyn liikkumiseen monin tavoin. Esimerkiksi Perhe-Liikkis -hanke edistää perheiden yhteistä ja omaehtoista liikkumista monialaisesti varhaiskasvatuksen, kirjaston sekä neuvolan kanssa. Nokialla on paljon avoimia ja maksuttomia matalankynnyksen liikuntaryhmiä, joissa liikkuvat yhdessä sekä vanhemmat että lapset.

Tampereen palkisemiseen on kilpailun raadin mukaan aihetta, koska kaupungissa lapsiperheillä on monipuoliset mahdollisuudet niin omaehtoiseen kuin järjestettyyn liikkumiseen ja kaupunki rakentaa kattavaa palveluverkkoa aktiivisesti. Esimerkiksi Tampereen kirjastoista voi lainata liikuntavälineitä ja lasten pihaliikuntavälineitä.

Eurooppa-, kulttuuri ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) palkitsivat voittajat tänään Helsingissä. Kilpailun arviointiraatiin kuuluivat opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön edustajien lisäksi Suomen Kuntaliiton ja Suomen Olympiakomitean edustajat. Valtakunnallisten palkinnot rahoittaa Suomen kuntasäätiö.

Kilpailun avulla haluttiin tuoda nykyistä vahvemmin esiin hyviä esimerkkejä toimivista ja edullisista lapsiperheiden liikuntamahdollisuuksista sekä nostaa esiin ansiokkaita toimia lapsiperheiden liikkumisen edistämiseksi. Kilpailun taustalla on Liikkuva lapsuus -yhteistyölupaus, joka kuuluu osaksi Suomi 100 -tekoja, Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa kerrotaan.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Tampereella täysi rähinä päällä – opetusministeriä vaaditaan puuttumaan tilanteeseen

Kuva: LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen
Tampereen yliopiston henkilökunta ja opiskelijat marssivat ulos viime torstaina. He eivät hyväksy johtosääntöluonnosta, joka kaventaisi merkittävästi yliopistolaisten mahdollisuuksia vaikuttaa yliopiston toimintaan.

Tampereelle perustettavan uuden yliopiston Tampere3:n taival ei ole sujunut toivotunlaisesti. SDP:n kansanedustajat, dosentti Pilvi Torsti ja entinen opetusministeri Jukka Gustafsson vaativat, että kaikki keskeiset toimijat voivat osallistua ratkaisuihin.

– Kun tilanne nyt on kärjistynyt, opetusministerin on viipymättä kutsuttava osapuolet kokoon ja arvioitava tilanne.

Heidän mukaansa tulehtunut tilanne johtuu eduskunnan ratkaisusta, jossa ei kuunneltu tiedemaailmaa.

– Teimme kaikkemme, jotta sivistysvaliokunnan kansanedustajat olisivat ymmärtäneet, kuinka olennaisia ratkaisuja johtosääntö ja uuden yliopiston rehtorin valinta ovat. Yliopistodemokratia takaisi sen, että kaikki keskeiset yliopistoryhmät – johto, henkilöstö ja opiskelijat – olisivat mukana päättämässä. Nyt näin ei ole, Torsti arvostelee.

Ei ole kenenkään etu, että uusi yliopisto lähtee liikkeelle riitaisessa tunnelmassa.

Sivistysvaliokunta päätyi Torstin kritisoimaan ratkaisuun yhden äänen enemmistöllä. Torsti on työskennellyt aiemmin Helsingin yliopistossa tutkijana ja opettajana. Valiokunnan toinen tiedetaustainen jäsen ei ollut mukana äänestyksessä.

Valiokunnan päätöksen mukaisesti yhdistyvien yliopistojen hallituksien sijaan päätöksiä tekee nyt erillinen siirtymäkauden hallitus. Väliaikainen elin valitsee myös uuden yliopiston rehtorin.

Torsti ja Gustafsson korostavat, että nyt avainasemassa on siirtymäkauden hallitus. He painottavat, että sen jäsenten täytyy ymmärtää, että heillä on oikeus ja velvollisuus päättää niin hyvästä johtosäännöstä kuin mahdollista. Monet asiat voidaan jättää myös päätettäväksi myöhemmin.

– Koska tilanne on kärjistynyt ja tulehtunut, myös ministerin on syytä tehdä kaikkensa, jotta yliopistolaiset pääsevät päättämään omasta tulevaisuuden yhteisöstään. Ei ole kenenkään etu, että uusi yliopisto lähtee liikkeelle huonosti valmisteltuna ja riitaisessa tunnelmassa, Gustafsson varoittaa.