Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Tampereen demarit luopuvat kaksoisrooleista

SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtajana toimii Jyrki Koskinen.

Tampereen Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön edustajisto on päättänyt sosialidemokraattien purkavan kaksoisroolit Tampereen kaupungin luottamustehtävissä.

Kaksoisroolit puretaan toimikausien vaihtuessa yhtiöiden yhtiökokouksissa ja yhteisöjen vuosikokouksissa keväällä 2018 tai keväällä 2019. Kaupunginhallituksen ja sen konsernijaoston osalta muutokset tehdään kesällä 2019.

Päätöksen mukaan SDP ei jatkossa valitse kaupunginhallituksen jäseniksi ja kaupunginhallituksen konsernijaoston jäseniksi kaupungin yhtiöiden tai yhteisöjen johdon tehtävissä toimivia henkilöitä.

Esimerkiksi kaupunginhallituksen konsernijaostossa ei voi olla sama henkilö ohjaamassa niiden kaupungin yhtiöiden ja yhteisöjen toimintaa, joiden johtavissa virka- tai luottamustehtävissä henkilö toimii. Samoin tarkastustoimikuntaan ja tarkastuslautakuntaan ei voida asettaa henkilöä, joka toimii tehtävässä, jonka toimintaa kyseinen elin tarkastaa.

Kaupungin yhtiöiden ja yhteisöjen hallituksiin voidaan valita ulkopuolisia asiantuntijoita mutta kuitenkin siten, että hallituksen enemmistö muodostuu poliittisin perustein valituista henkilöistä. SDP:n edustaja voi olla enintään kahden yhtiön tai yhteisön hallituksessa samaan aikaan.

SDP:n Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja on Jyrki Koskinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE