Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tampereen ex-kaupunginjohtaja Pekka Paavola on kuollut

LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Tampereen entinen kaupunginjohtaja Pekka Paavola on kuollut 89-vuotiaana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta kertoi hänen poikansa Mikko Paavola, jonka mukaan hänen isänsä kuoli lauantaina varhain aamuyöstä.

-  Kuusi viikkoa aiemmin 5.2.2023 kuoli äkillisesti Pekka Paavolan puoliso Leena Paavola, jonka yllättävä kuolema mursi Pekka Paavolan lopullisesti, Mikko Paavola kirjoittaa tiedotteessaan.

-  Pekka Paavolan kuolema tapahtui kuitenkin rauhallisesti hyvässä hoidossa Hatanpään sairaalan palliatiivisella osastolla.

Paavola vaikutti Tampereen kunnalliselämässä 1960-luvun alusta aina tälle vuosituhannelle saakka.

Kaupunginjohtajana hän toimi vuodet 1969-1985, jolloin hänet tunnettiin sosialidemokraattina. Paavola toimi myös oikeusministerinä Rafael Paasion (sd.) toisessa hallituksessa vuonna 1972.

Kansallisbiografian mukaan Paavola tuli tunnetuksi lujaotteisena ja värikkäänä Tampereen kaupunginjohtajana. Tampere kasvoi ja vaurastui Paavolan kaupunginjohtajakaudella, mutta hänen toimintaansa sävyttivät erilaiset skandaalit.

PAAVOLA jätti tehtävänsä kaupunginjohtajana niin sanotun Noppa-jutun tutkimusten aikaan. Oikeus katsoi hänen syyllistyneen muun muassa hyödyttämistarkoituksessa tehtyihin virkarikoksiin ja tuomitsi sakkorangaistukseen.

Paavola palasi Tampereen kunnalliselämään vuonna 1992, jolloin hänet valittiin kaupunginvaltuustoon Tampereen puolesta -nimiseltä ehdokaslistalta. Myöhemmin valtuustoaikanaan hän siirtyi kuitenkin sitoutumattomien ryhmään, jonka puheenjohtajanakin hän toimi.

Paavola sai vuonna 1999 vankeustuomion veropetoksesta, ja tuomio pysyi voimassa. Korkein oikeus ei antanut Paavolalle valituslupaa. Kaupunginvaltuusto erotti hänet valtuustosta ja kaikista kunnallisista luottamustehtävistä vuonna 2002.

Paavola palasi vielä kaupunginvaltuustoon vuoden 2004 vaaleissa, ja hänet valittiin vuoden 2006 lopulla valtuuston puheenjohtajaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE