Uutiset

Tampereen Infra Liikelaitoksen organisoinnin ”selvittäminen” alkaa tänään – toimintojen ulkoistamista ei valmistella

Tampereen Infran väki rakentaa, korjaa, ylläpitää ja pitää huolta koko kaupungin "ulkonäöstä".
Tampereen Infran väki rakentaa, korjaa, ylläpitää ja pitää huolta koko kaupungin "ulkonäöstä".
Tampereen Infran väki rakentaa, korjaa, ylläpitää ja pitää huolta koko kaupungin "ulkonäöstä".

Tampereen kaupungin Infra Liikelaitoksen organisointia ja koko sen henkilöstöä koskeva selvitystyö alkaa tänään.

– Asian käsittely aloitetaan Infra Liikelaitoksen yhteistoimintaryhmässä 7.2.2018, todetaan konsernijohtaja Juha Yli-Rajalan sekä liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja Arto Vuojolaisen allekirjoittamassa henkilöstölle annetussa ”tärkeässä” tiedotteessa.

­- Infra Liikelaitoksen organisoinnin selvitystyötä jatketaan kaupunginvaltuuston vuoden 2018 talousarvion hyväksymisen yhteydessä asettaman tavoitteen mukaisesti vuoden 2018 aikana. Vuonna 2017 saatiin ratkaistua periaatelinjaukset koskien Infran korjaamotoimintoja. Nyt valmisteilla oleva selvitystyö koskee koko Tampereen Infra Liikelaitoksen organisointia ja koko Infra Liikelaitoksen henkilöstöä, Yli-Rajala ja Vuojolainen kirjoittavat.

Parivaljakko jatkaa, että kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto (nykyinen konsernijaosto) on vuosina 2016–2017 tehnyt periaatteellisia linjauksia Infra Liikelaitoksen tulevaisuudesta. Toiminnan yhtiöittäminen, rakennejärjestelymahdollisuudet ja synergiat silloisen Tilakeskus Liikelaitoksen, nykyisen Tampereen Tilapalvelut Oy:n kanssa on päätetty selvittää.

– Kaupunginhallituksen liiketoimintajaosto on vuonna 2017 linjannut, ettei oman palvelutuotannon ulkoistamisvaihtoehtoja selvitetä – toisin sanoen Infran eri toimintojen siirtoa kaupunkikonsernin ulkopuolisille toimijoille ei tässä selvityksessä valmistella, johtajat kirjoittavat.

Toimintoja voidaan yhdistää – kaupunginvaltuusto päättää

Yhtenä vaihtoehtona selvityksessä tarkastellaan mahdollisuuksia yhdistää Infra Liikelaitoksen toimintoja Tampereen Tilapalvelut osakeyhtiöön, jolloin ainakin osa Infran toiminnoista siirtyisi liikelaitoksesta yhtiöön eli yhtiöitettäisiin.

– Positiivisten talousvaikutusten johdosta asia on ollut esillä myös osana kaupungin talouden tasapainottamisohjelman valmistelua, johtajat toteavat.

Ennen päätöksentekoa asiaa käsitellään yhteistoimintamenettelyssä. Asian käsittely aloitetaan Infran yhteistoimintaryhmän kokouksessa 7. helmikuuta. Valmistelun aikana kaikille infralaisille varataan mahdollisuus esittää asiaan liittyviä kysymyksiä. Kaupunginhallituksen konsernijaoston on tarkoitus käsitellä valmistelun tilannekatsausta maaliskuussa ja tehdä sen pohjalta jatkolinjauksia.

Mahdollisesta Infra Liikelaitoksen ja Tilapalvelut Oy:n toimintojen yhdistämisestä päättää kaupunginvaltuusto. Se tapahtunee aikaisintaan kesä-syyskuussa. Sitä ennen asiaa käsittelevät kaupunginhallitus ja sen konsernijaosto.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat