Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Tampereen kaupunginvaltuusto viimeisteli toimintamallin uudistamisen hyväksymällä uuden hallintosäännön

Tampereen kaupunkiorganisaatio on käynnistellyt uutta toimintamalliaan vuodenvaihteen jälkeen käytännössä virkamiesten voimin. Kokonaisuudessaan uusi toimintamalli otetaan käyttöön kesäkuun alussa, kuun uudet poliittiset luottamuselimet aloittavat toimintansa.

Sitä ennen käydään kunnallisvaalit. Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina 23. tammikuuta uudistuksen tarvitseman uuden hallintosäännön.

Valtuusto aloitti keskustelun hallintosäännöstä pormestarien tai pikemminkin apulaispormestarien määrästä. Apulaispormestarien vakanssien lakkauttamisesta teki esityksen Yrjö Schafeitel (Tapu). Hänen esitystään kannatti ensimmäisenä Lasse Oksanen (Tapu). Apulaispormestarien poistamista organisaatioista Schefeitel perusteli muun muan kaupungin organisaation keventämisellä. Schafeitelin ehdotus hävisi selkein luvuin.

Sen sijaan Ilkka Sasi (kok) teki Atanas Aleksovskin (sd) kannattamana pormestarien määrästä Kokoomuksen ja RKP:n, SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden valtuustoryhmien yhteisen ponsiesityksen. Sen mukaan “apulaispormestareiden lukumäärää voidaan muuttaa, jos se tehtävien hoidon vuoksi arvioidaan välttämättömäksi, esimerkiksi valtakunnallisen sote-uudistuksen takia.” Esitys sai laajan kannatuksen, kuten jo ponsien takana olevista ryhmistä voi päätellä. Se voitti äänin 65-2.

Jäsenten määräkin puhutti

Keskustelua riitti myös tärkeimpien luottamuselinten jäsenten lukumäärästä. Vasemmistoliiton Sirkka-Liisa Virtanen esitti, että kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenmäärä nostettaisiin parilla jäsenellä eli 13 jäseneen. Johtokuntien ja jaostojen jäsenmääräksi hän esitti yhdeksää jäsentä. Nyt jäseniä on seitsemän. Tukea Virtanen sai Vihreiltä ja pienryhmiltä.

Tässä vaiheessa kaupunginvaltuuston saliin asennettu uusi tekniikka teki stopin. Seurasi 10 minuutin tauko, jonka aikana tilanne saatiin hallintaan. Virtasen esitykset voittivat tiukkaakin tiukemmiksi ennakoidut äänestykset luvuin 34-33.

Varsin pitkän jäsenmäärien lisäämisiä koskevan keskustelun jälkeen perussuomalaisten valtuutettu Lassi Kaleva esitti koko hallintosäännön palauttamista. Häntä kannatti omaa uutta ryhmäänsä edustava Aarne Raevaara. Kalevan ehdotus hävisi äänin 58-9.

Suurin osa tyytyväisiä

Vaikka hallintosäännön uudistus poikikin puheenvuoroja, se sai kaiken kaikkiaan hyvän vastaanoton.

Sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi kiteytti varsin laajan näkemyksen toteamalla, että hallintosääntö oli hyvin valmisteltu. Lisäksi hän kiitti sitä, että luottamusihmisillä oli ollut koko prosessin ajan hyvät mahdollisuudet vaikuttaa hallintosäännön tekemiseen.
­­

– Tavoitteena oli tehokas, sujuva ja demokraattinen malli, missä onnistuttiinkin. Meille sosialidemokraateille oli myös tärkeää tilaaja-tuottaja -mallin purkaminen. Kaiken kaikkiaan pormestarimalli on osoittanut vahvuutensa.

Salmi sanoi sosialidemokraattien olevan tyytyväisiä myös lautakuntarakenteeseen. Hän piti hyvänä myös kaupunginhallituksen ja lautakuntien jäsenten nykyistä määrää eli 11 jäsentä. Hallinnolla on edessään suuria muutoksia, joten tällä hetkellä hänen mielestään ei olisi ollut syytä luottamuselinten jäsenmääriä lisätä.

Kolme palvelualuetta

Vuoden alusta lähtien kaupungin palvelut on tuotettu kolmella eri palvelualueella: hyvinvoinnin, kaupunkiympäristön sekä elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueilla.

Nykyiset lautakunnat sen sijaan jatkavat vielä kevätkauden. Uudet poliittiset toimielimet aloittavat kuntavaalien jälkeen. Hyvinvointipalveluiden johtokunnat lakkautettiin vuoden viime vuoden lopulla.

Mikko Nurmisen johtama kaupunkiympäristön palvelualue jaetaan viiteen palveluryhmään: kaupunkiympäristön suunnittelu, joukkoliikenne, kaupunkiympäristön rakennuttaminen ja ylläpito, kestävä kaupunki sekä kehitysohjelmat.

Kaupunkiympäristön palvelualueella poliittiset luottamuselimet ovat kesäkuun alusta lähtien yhdyskuntalautakunta sekä kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta ja alueellinen jätehuoltolautakunta.

Teppo Rantasen johtama elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualue muodostuu kuudesta palveluryhmästä, jotka ovat lukiokoulutus, ammatillinen koulutus, työllisyydenhoito, yritys- ja yhteiskuntasuhteet, kehitysohjelmat sekä kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka. Lisäksi palvelualueen vastuulle tulee Smart City -ohjelma.

Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen poliittiset luottamuselimet ovat kesäkuun alusta lähtien elinvoima- ja osaamislautakunta sekä asunto- ja kiinteistölautakunta.

Taru Kuosmasen johtaman hyvinvoinnin palvelualueen toiminnot jaetaan neljään palveluryhmään: sairaala- ja kuntoutuspalvelut, avo- ja asumispalvelut, kasvatus- ja opetuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut.

Uudet lautakunnat hyvinvoinnin palvelualueella ovat 1. kesäkuuta lähtien sosiaali- ja terveyslautakunta sekä sivistys- ja kulttuurilautakunta. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen siirtyy uusille maakunnille vuoden 2019 alusta. Sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen palvelualueella on vain yksi lautakunta, hyvinvointilautakunta.

Konsernihallinto uudistettiin viime vuonna

Konsernihallinto uudistettiin vuoden 2016 aikana siten, että konsernihallinnossa on seitsemän konserniohjausyksikköä: strategia, kehittäminen, henkilöstö, talous, viestintä, omistajaohjaus ja hallinto. Konsernihallintoa johtaa konsernijohtaja Juha Yli-Rajala. Hän on kaupungin ylin virkamiesjohtaja.

Tampereen kaupungin toimintamallin uudistaminen aloitettiin vuonna 2015.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE