Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Tampereen kaupunki edellyttää korjauksia maakunta- ja soteuudistukseen

Sote- ja maakuntauudistuksen myötä vähenevät kaupungin verotulot ja valtionosuudet huolestuttavat Tampereella. Palvelujen tarjoaminen uudistuksen jälkeen vaatii kasvavassa kaupungissa edelleenkin rahaa.

Tampereen kaupunki suhtautuu kriittisesti maakunta- ja soteuudistukseen. Kaupunginhallitus käsittelee kaupungin virkamiesten asiasta valmistelemaa lausuntoluonnosta seuraavassa kokouksessaan 4. kesäkuuta. Luonnoksessa todetaan, että väestön ikääntymisen, palveluiden kysynnän kasvun ja julkisen talouden paineiden vuoksi valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta toki tarvitaan. Nyt esitetyllä tavalla sote-uudistukselle aiemmin asetettuja tavoitteita ei kuitenkaan saavuteta.

Kaupungin lausuntoluonnos menee edelleen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Näillä näkymin se tapahtuu valuuston kesäkuuun kokouksessa.

Uudistus tulisi kaupungin mielestä toteuttaa harkitusti ja vaiheittain. Näin voitaisiin välttää kerralla toteutettavan ison uudistuksen palvelujen jatkuvuudelle aiheuttamat riskit.

– Varsinkin suurten kaupunkien kehittämät ratkaisut monimuotoisiin haasteisiin ovat usein asuinaluekohtaisia ja poikkihallinnollisia. Tällaisia ovat esimerkiksi asuinalueiden parantaminen, aikuissosiaalityö, perheiden tukeminen, kotouttamisen edistäminen, pitkäaikaistyöttömien palvelut, kasvatus- ja opetuspalvelut sekä nuorisotyö. Palveluiden järjestäminen ja kehittäminen liittyy kiinteästi myös alueiden- ja maankäytön suunnitteluun. Palvelujen sujuvuutta ei saa vaarantaa luomalla keinotekoisia raja-aitoja, lausunnossa todetaan.

Tampereen kokemuksista mallia

Tampereella on muun muassa etupainotteisesti purettu kehitysvammaisten laitoshoitoa, kehitetty hyvinvointineuvolatoimintaa ensimmäisten joukossa Suomessa sekä luotu Tesomalle Suomen ensimmäinen hyvinvointipalveluiden allianssimalli.

– Tampereella saavutettuja tuloksia ja kokemuksia on hyödynnettävä osana uudistusta, lausunnossa todetaan.

Kunnat käyttävät nykyisin vuositasolla työllisyydenhoitoon noin miljardi euroa eli enemmän kuin ELY-keskukset ja TE-toimistot yhteensä.

Jotta kunnat myös tulevaisuudessa osallistuisivat nykyisen suuruisilla resursseilla työllisyydenhoitoon, tulee niille jättää kaupungin mielestä siihen työkaluja.

– Tällaisia työkaluja ei nyt annettuun hallituksen esitykseen sisälly. Työmarkkinatuen kuntaosuuden tulee järjestämisvastuun vaihtuessa siirtyä maakuntien tai kokonaan valtion maksettavaksi. Järjestämis- ja rahoitusvastuiden tulisi olla samalla taholla. Kuntaosuuden maksattaminen kunnilla ilman vaikuttamiskeinoja on ongelmallista, kaupunki toteaa.

Huolena myös valtionosuuksien pieneneminen

Lisäksi maakunta- ja sote-uudistuksen taloudellisia vaikutuksia kaupunkien toimintakykyyn yhdessä valtionosuusjärjestelmän uudistamisen kanssa ei tamperelaisten melestä ole ollut mahdollista arvioida kunnolla.

– Riskinä on kuntien tulevien valtionosuuksien pieneneminen maakuntien sote-menojen paineesta johtuen samaan aikaan kun kuntien tuloverot pienenevät alle puoleen nykyisestä. Tampereen valtionosuudet ja taloudellinen asema on turvattava osana uudistusta. Kasvavat kaupungit tarvitsevat jatkossakin ennen kaikkea uusia kouluja, varhaiskasvatuksen palveluja ja maankäytön sekä logistiikan investointeja.

– Tampereen seudulla tulee olla pääkaupunkiseutuun rinnastettavat erivapaudet osana lainsäädäntöä. Suurten kaupunkien roolia osana uudistusta on vahvistettava. Keinona voi olla esimerkiksi suurten kaupunkien maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusmenettelyn turvaaminen ja täten suurten kaupunkien ja seutukuntien rahoitusaseman vahvistaminen valtion tasolla ja osana valtioneuvoston työskentelyä, kaupungin lausunnossa perustellaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE