Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Tampereen perussuomalaisten linja pitää: Kiemunki jatkoon

Terhi Kiemunki jatkaa Tampereen perussuomalaisten johdossa. Valinta oli yksimielinen.

Tampereen perussuomalaiset ovat valinneet yksimielisesti Terhi Kiemungin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana myös ensi vuonna.

– Me emme hyväksy maahanmuuttajien ohituskaistoja tai suomalaisten syrjintää millään sektorilla. Tamperelaisten ei pidä joutua hallitsemattoman maahanmuuton maksajiksi, yhdistys linjaa vuosikokouksensa tiedotteessa.

Kiemunkia vastaan nostettiin lokakuun alussa syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyttäjän mukaan Kiemungin blogikirjoituksessa paneteltiin ja solvattiin islaminuskoisia. Hän on ollut usein otsikoissa kirjoittelunsa vuoksi.

“Emme hyväksy maahanmuuttajien ohituskaistoja tai suomalaisten syrjintää millään sektorilla.”

Pääsiäisen jälkeen Pirkanmaan perussuomalaisten piirihallitus erotti Kiemungin varapuheenjohtajan tehtävästä luottamuspulan vuoksi. Uudesta Suomesta poistetussa blogikirjoituksessa Kiemunki kirjoitti muun muassa, että Suomeen ja Eurooppaan rantautuu kulttuuri, uskonto ja laki, jolle julmuus vääräuskoisia kohtaan on itsestäänselvyys.

Hän kiistää kirjoituksessa, että maltillista islamia olisi ja yhdistää islamin ja terrorismin toisiinsa.

Kiemunki työskentelee kansanedustaja Lea Mäkipään (ps.) eduskunta-avustajana.

Lisää aiheesta

Kansanedustaja ei ole vielä kertonut, miten menettelee avustajansa kanssa.
Mäkipää kertoi syytteiden nostamisen jälkeen selvittävänsä asiaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE