Tampereen raitiotien ensimmäinen rakennusvuosi edennyt suunnitelmien mukaan

Kuva: Tampereen kaupunki
Ensi vuosi on Tampereen raitiotien vilkkain rakennusvuosi.

Tampereen ratikan ensimmäinen rakennusvuosi on Raitiotieallinssin projektipäällikön Mikko Nyhän mukaan edennyt täysin suunnitelmien mukaan: Niin valmistumisasteen, kustannusten kuin tehtyjen työtuntienkin osalta.

Tampereen raitiotien osan 1 eli Hervanta–Pyynikintori–Tays rakentaminen on käynnissä kaikilla viidellä lohkolla: keskustassa, Kalevassa, Hervannan valtaväylällä, Hervannassa ja tulevan varikon tontilla.

Raitiotien näkyvintä osaa eli raidetta on asennettu jo usealle eri kadulle: keskustaan Hämeenkadulle ja Itsenäisyydenkadulle sekä Hervantaan Kanjoninkadulle, Insinöörinkadulle ja Hermiankadulle. Lisäksi kiskoja ja kiintoraidetta on Hervannan valtaväylällä Nekalantien rampilla.

– Noin puolet tämän vuoden raideurakasta on valmiina. Yhteensä osalle 1 valmistuu kaksoisraidetta 15 kilometriä ja varikkoraidetta kolme kilometriä, Nyhä kertoo.

Mittavia johto- ja putkisiirtoja toteutettu

Raitiotien ensimmäisenä rakennusvuonna on toteutettu mittavia johto-ja putkisiirtoja tulevan radan alta.

Kaikilla lohkoilla on tehty jätevesilinjan ja kaapeleiden siirtoja sekä vesihuoltolinjojen muutoksia. Lisäksi on toteutettu kaukolämpötöitä. Posteljooninpuistoon on rakennettu kokonaan uusi hulevesiallas, jolla estetään tulevaisuudessa hulevesien tulviminen asematunneliin. Myös Hämeenpuistoon on rakennettu uutta hulevesilinjaa.

Johto-ja putkisiirrot jatkuvat myös ensi vuonna. Johtoja, putkia ja kaapelireittejä uusitaan ja siirretään pois tulevan radan alta, jotta niiden mahdolliset korjaustoimet eivät tulevaisuudessa haittaisi raitiotieliikennettä.

Raitiotieallianssi rakentaa kaikkiaan kahdeksan uutta raitiotiesiltaa sekä muokkaa kahdeksaa siltaa raitiotielle sopivaksi. Suurin osa siltatöistä tehdään Hervannan valtaväylän varrella. Tänä vuonna valmistuu jo puolet, eli kaikkiaan kahdeksan siltaatyömaata saadaan valmiiksi.

Vuoden loppuun mennessä valmistuu myös valtaosa eli kaikkiaan 17 yhteensä 20:stä raitiotien varteen rakennettavasta tukimuurista. Myös näistä suurin osa sijoittuu Hervannan valtaväylälle siltojen yhteyteen. Ensi vuodelle jää tehtäväksi vielä kolme tukimuuria.

Kustannukset suunnitellulla tasolla

– Raitiotien kustannukset ovat suunnitellulla tasolla. Töiden valmiusaste on tällä hetkellä 12 prosenttia ja projektiajasta on käytetty 18 prosenttia, Tampereen kaupungin raitiotien kehitysohjelman projektijohtaja Ville-Mikael Tuominen toteaa.

Tampereen kaupunginvaltuuston hyväksymä raitiotien osan 1 tavoitekustannus oli 219,018 milj. euroa. Toteutusvaiheen aikana hankkeen sisältö on tarkentunut, ja tavoitekustannus on nyt 219,521 miljoonaa euroa.

Raitiotieallianssi toteuttaa raitiotien rakentamisen yhteydessä Tampereen kaupungin toiveesta myös synergistä kadunrakentamista ja vesihuoltotöitä erikseen tilattuina. Niiden osuus kadunrakentamisen osalta on tällä hetkellä 3,6 miljoonaa euroa ja vesihuollon osalta 6,9 miljoonaa euroa.

Osaa katualueista rakennetaan kaupungin toiveesta enemmän kuin raitiotien rakentaminen edellyttäisi. Näin siksi, että samalla kertaa toteutettavat työt säästävät aikaa ja kaupungille myöhemmin mahdollisesti aiheutuvia kokonaiskustannuksia sekä vähentävät töistä aiheutuvia haittoja. Samasta syystä Raitiotieallianssi tekee johto-ja putkisiirtojen yhteydessä myös vesihuoltoverkoston kunnostusta-ja uusimista.

Raitiotien rakentaminen jatkuu talvikaudella useissa kohteissa. Rakentamiseen liittyy useita työvaiheita, jotka voidaan toteuttaa talviolosuhteista huolimatta.

Ensi vuosi rakentamisen vilkkain vuosi

Vuosi 2018 tulee olemaan raitiotien rakentamisen vilkkain vuosi. Tavoitteena on rakentaa viisi kilometriä valmista kaksoisraidetta, jatkaa ratasiltojen rakentamista ja katurakentamista sekä viimeistellä johto-ja putkisiirtoja. Esimerkiksi Sammonkadun kiskot pyritään rakentamaan kokonaisuudessaan ensi vuonna.

Raitiotien rakentajat korostavat, että töiden aikaisiin liikennejärjestelyihin kiinnitetään erityistä huomiota ja niitä suunnitellaan usean asiantuntijan voimin.

– Työhön osallistuvat raitiotien rakentajat, kaupungin katutilavalvonta ja liikenneinsinöörit, työnaikaisten liikennejärjestelyjen suunnittelijat sekä Tampereen seudun joukkoliikenteen edustajat. Yhteinen tavoite on kaupunkilaisten mahdollisimman sujuva arki myös raitiotien rakentamisen aikana.

Raitiotien rakentamisen vaikutuksista ja liikennejärjestelyistä tiedotetaan töiden edetessä tarkemmin erikseen rakentamisen lähialueilla, Ratikka-Nyssessä ja Raitiotieallianssin eri kanavissa: raitiotieallianssi.fi, Instagram, Facebook, Twitter, YouTube.

Keskustelua aiheesta

Mitä sanotte, jos Touko Aallon sijasta Emma Kari olisi puheenjohtajana vaihtanut puolisoa lennosta?

Olen 42-vuotias poliittisesti aktiivinen mies. En kuulu sodan jälkeen syntyneeseen sukupolveen, mutta suurten ikäluokkien miesten poliittiset toimintatavat puskevat helposti pintaan mallioppimisen ja geneettisen alttiuden vuoksi. Minun sukupolveni ei enää päätä, ketä muut täysi-ikäiset perheenjäseneni äänestävät, mutta silti tarve vaikuttaa läheisteni äänestyspäätökseen on pelottavan suuri.

Pari vuotta sitten keskustaa lähellä oleva Ajatuspaja e2 julkaisi tutkimuksen, jossa tutkittiin eri sukupuolten käsityksiä omasta poliittisesta osaamisestaan. Noin 60 prosenttia miehistä arvioi, että omat poliittiset tiedot ovat korkeammalla tasolla kuin keskimäärin kansalaisilla. Sama prosenttiluku oli naisilla 30. Kun todellisia tietoja mitattiin, miesten ymmärrys politiikasta oli vain niukasti naisia parempi.

Miehillä on politiikassa erilaiset säännöt.

Poliittinen itsetunto on siis miehillä huomattavasti korostuneempi kuin naisilla. Voi olla, että miehet arvioivat muutenkin osaamisensa olevan korkeampi kuin todellisuus osoittaa. Olen itse tästäkin hyvä esimerkki. Kun hain Demokraatin päätoimittajaksi suhteellisen ohuella lehtimieskokemuksella, vaimoni tokaisi:” Miten edes kehtasit hakea paikkaa!” Ehkä arvostelukykyni petti, mutta silti valinta osui minuun.

Nainen arvioi keskimäärin oman osaamisensa varsinkin yhteiskunnallisissa tehtävissä alakanttiin. Sen vuoksi on upeaa, että SDP:n kansanedustajista suurin osa on naisia. Tähän voi sanoa, että päätöksen osaamisesta ovat tehneet äänestäjät, eivätkä ehdokkaat itse. Sosialidemokratia onkin siis tasa-arvoliikkeenä onnistunut antamaan naisille tilaa poliittisessa päätöksenteossa. Silti paljon on vielä tehtävää jäljellä. Puolueen kasvot ovat presidenttiehdokasta lukuun ottamatta kovin miehiset.

Miehillä on politiikassa edelleen erilaiset säännöt. Vaikka Ilkka Kanerva jäi tekstiviestisekoilujensa vuoksi valitsematta eduskunnan puhemieheksi, miespoliitikko selviää pettämiskohusta paljon pienemmillä ruhjeilla kuin nainen. Vai mitä sanotte, jos Touko Aallon sijasta Emma Kari olisi puheenjohtajana vaihtanut puolisoa lennosta? Vaikka Toukolla ei nyt mene politiikan kentällä kovin lujaa, silti vihreät ovat puolueena vältelleet puheenjohtajansa parisuhdekiemuroilla hersyttelemistä.

Moni tavallinen perheenisä puhuu keskiluokan liian korkeista veroista, kitisee sääntö-Suomen yrittäjyyttä kahlitsevasta lainsäädännöstä ja valittaa liian raskaasta julkisesta sektorista.

Kaiken edellä sanotun jälkeen uskallan silti olla huolissaan miesten poliittisesta aktiivisuudesta. Kun seuraan ikäisteni miesten baari-iltojen keskusteluja, eivät sosialidemokraattiset arvot ole suuressa huudossa. Moni tavallinen perheenisä puhuu keskiluokan liian korkeista veroista, kitisee sääntö-Suomen yrittäjyyttä kahlitsevasta lainsäädännöstä ja valittaa liian raskaasta julkisesta sektorista. Tähän jengiin ei pure sinänsä arvokas puhe feministisestä ulkopolitiikasta tai oppivelvollisuuden pidentämisestä.

Mikäli SDP haluaa laajentaa äänestäjäkuntaansa ja palauttaa keskiluokan miehet äänestäjikseen, on palkkatyön verotusta saatava kohtuullisemmaksi ja luotava positiviinen tulevaisuudenkuva osaksi puolueen viestiä. SDP:n viestin täytyy tulevaisuudessa olla kannustavampi; Jos onnistut elämässäsi, ei valtio tai kunta verota sinua hengiltä. Myös sosialidemokraatti saa menestyä. Sen täytyy olla puolueenkin viesti, jos aiomme todella tapella tulevien eduskuntavaalien voitosta.

Keskustelua aiheesta

Jos vain joku tulisi käymään: Maija asuu talon neljännessä kerroksessa. Soitan ovikelloa – mitään ei tapahdu.

Viime viikon perjantaiaamun vietin Hakaniemen metroaseman edessä henkiin herätettyä Työmies-lehteä jakaessa.

Säkkipimeässä Helsingissä vastaan tuli väsyneen näköisiä ihmisiä. Ihmiset ottivat lehden vastaan pääsääntöisesti ilman katsekontaktia. Mietin, miten me suomalaiset osaammekin elää niin yksin yhdessä.

Kun kello tuli kahdeksan, menin myyntipäällikkömme Aila Pääkön kanssa tutustumaan vasta avattuun Hakaniemen ”parakkihalliin”. Tapasimme ilahtuneita entisiä hallikauppiaita, joille joulu oli tullut asiakastulvan muodossa myös tammikuun keskelle.

Yksinäisyydestä mieleeni tuli eräs kohtaaminen viime syksyltä 2017.

Hallin käytävällä vastaani tuli kaksi keski-iän ylittänyttä naista. He ottivat ilahtuneena Työmies-lehden vastaan. Puhe kääntyi pian presidentinvaaleihin. Toinen naisista oli huolissaan vaalien keskustelunaiheista. Hän piti sinänsä hyvänä, että vaalitenteissä oli puhuttu eriarvoisuudesta, maahanmuutosta ja turvallisuudesta. Mutta miksi kukaan ehdokkaista ei puhunut vanhusten ja
ikäihmisten asemasta? ”Kirjoitapa joskus ikäihmisten asioista Demokrattiin”, yllytti nainen ja jatkoi matkaansa.

Totta. Vanhusten ja ikäihmisten asiat loistivat poissaolollaan vaalitenteissä. Oikea aika kunnon arvokeskustelulle lienee maakuntavaalien tai eduskuntavaalien yhteydessä, mutta kasvava ikäihmisten joukko olisi ansainnut kunnon käsittelyn jo näissä vaaleissa.

Yksi suurimpia vanhuuteen liittyviä haasteita on yksinäisyys. Vaikka uskomme teknologian tuovan helpotusta hoivapalvelujen järjestämiseen, vain toisen ihmisen läsnäolo tuo todellista turvaa ja hoivaa askelten lyhentyessä. Kun lähestymme tulevia vaaleja, on työelämän, talouden, koulutuksen ja ympäristöpolitiikan lisäksi alettava puhua myös ikäihmisten asioista. Ihan oikeesti.

Yksinäisyydestä mieleeni tuli eräs kohtaaminen viime syksyltä 2017.

Betonitalon rappukäytävässä leijailee puuterin ja parfyymin pisteliäs haju. Maija asuu talon neljännessä kerroksessa. Soitan ovikelloa – mitään ei tapahdu. Soitan toisen kerran – ei ääntäkään.

Kurkkaan postiluukusta – haalistunut väliovi seisoo tylynä edessä.

Lopulta huomaan ovenkarmin toisella puolella sähköisen soittokellon. Kertapainallus riittää ja Mozartin tuttu melodia valtaa koko rappukäytävän.

Pienen yösoiton loppupuolella väliovi napsahtaa auki. Maija on kotona. Varmuusketju ja lukko avautuvat rauhallisesti. ”Maijahan se siinä”, huokaan. Yhdeksänkymmentä vee. On se hurja ikä.

Kun henkisen sumuverhon keskeltä tutut piirteet alkavat hahmottua, Maija huojentuu. Hänen kasvoilleen leviää maailman kaunein hymy:” Mikko, voi kun kiva nähdä pitkästä aikaa.” Hän unohtaa hetkeksi, ettei enää selviä ilman rollaattoria ja rutistaa puolta pitempää miestä, niin että kylkiluut rutisevat.

Silmiini osuu viimeinen käyttöpäivä: 12.11.2016.

Juomme Maijan kanssa kahvit. Muistelemme aikoja, jolloin Maija leipoi pullia ja minulle maistui. Olisin syönyt kaikki Maijan tekemät pullat, ellei äiti olisi tullut poikkeuksetta väliin.

Seurakuntatalon keittiö oli minulle maailman pyhin paikka. Luulin joskus, että Maija asuu siellä. Kun kahvit on juotu, Maija nousee ja ottaa jääkaapin päällä olevasta laatikosta keksipaketin.

”Nämä minä ostin ihan vaan sitä varten että, jos vain joku tulis käymään”, Maija selventää. ”Avaa sinä, kun sulla on vahvemmat sormet”, hän jatkaa. Ja minähän avaan. Kääntelen ruskeaa keksipakettia kädessäni. Silmiini osuu viimeinen käyttöpäivä: 12.11.2016.

Niinpä. Jos vain joku tulis käymään.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Appiukollani on tapana sanoa, että sadan vuoden päästä ei enää tunnu missään – onko hän oikeassa, kun puhumme Suomen sisällissodasta?

Kun joku perheen tai lähipiirin ihmisistä on törttöilyt oikein kunnolla, on appiukollani tapana sanoa, että sadan vuoden päästä ei enää tunnu missään. Tämä ohje päteekin hienosti epämääräisiin konkursseihin, riitaisiin eroihin ja rattijuopumustuomioihin. Sata vuotta on niin pitkä aika, että historiankirjoitus pyöristää kulmia, ja ihmiset alkavat suhtautua moraalisesti arveluttaviin asioihin hyvinkin lempeästi.

On kuitenkin asioita, jotka vielä sadan vuoden jälkeenkin tuottavat mielessämme voimakkaita tunnereaktioita. Kun vuonna 2039 muistelemme talvisodan 105 kunnian päivää, uudet sukupolvet elävät kansankuntamme kohtalon hetket mielenliikutusten vallassa. Uskon, että talvi- ja jatkosodan tarinat tulevat aina olemaan kansallisen itsetuntomme rakennusaineita. Suomalainen sisu on vuoltu Karjalan männystä ja pettämättömästä graniitista.

Aseisiin tartuttiin, kun kärsimättömyys ja paine kasvoivat liian suuriksi.

Tasan sata vuotta sitten Suomessa käynnistyi sisällissota, kun Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty vallankumouksen merkiksi. Itsenäisessä Suomessa oli ollut levotonta jo vuoden päivät Venäjän tsaarivallan kukistuttua. Venäjän levottomuus, pula elintarvikkeista sekä ylimääräiset eduskuntavaalit hermostuttivat koko poliittista järjestelmää.

Epäoikeudenmukaisuuden kokemus muuttui ensin vihaksi, joka ilmeni kiihkona, mielenosoituksina ja mellakkoina. Aseisiin tartuttiin, kun kärsimättömyys ja paine kasvoivat liian suuriksi. Se on Suomen historian yksi suurimmista virheistä. Vaikka sata vuotta noista kunniattomista tapahtumista on kulunut, vieläkin sydämessä puristaa.

Päätoimittajan huoneesta on suora näköyhteys työväentalon torniin.

 

Sisällissodan surullisimmat tapahtumat liittyvät perheiden hajoamisiin. Kun työläistaustaiset jääkärit palasivat Saksasta Suomeen, he joutuivat isiensä ja perheidensä kanssa eri puolille rintamaa. Noiden haavojen päälle on yritetty laittaa käärettä jo sata vuotta. Trauma on kuitenkin niin syvä, että todellinen puhdistus on alkanut vasta muutama vuosi sitten.

Viime aikoina olen monen toverin kanssa puhunut suvun vaiheista sisällissodassa. Katkeria ovat tarinat, joissa naiset ja lapset ovat joutuneet vankileireillä epäinhimillisen kärsimyksen uhreiksi. Mistä syntyy se käsittämätön viha, joka tekee ihmisestä sotatilanteessa hirviön? Tähän kysymykseen emme koskaan saa varmaa vastausta.

Työmiehen erikoisnumero on kunnianosoitus sata vuotta sitten eläneille ihmisille, jotka epätoivo ja luottamuksen puute ajoivat toisiaan vastaan.

Minun työhuoneeni ikkunasta on suora näköyhteys työväentalon torniin. Tänään sinne ei (Luojan kiitos) syty punaista lyhtyä sodan syttymisen merkiksi. Tuo lyhty on nimittäin turvassa juuri uudistetussa Lenin-museossa Tampereen työväentalolla.

Tornia katsoessani muistan tänään erityisesti omaa isoisän isääni Alfred Wellroosia, joka toimi sisällissodan aikana Tampereella pappina. Hän oli ollut jonkin aikaa vuosisadan taitteessa Japanissa lähetyssaarnaajana. Siellä hän oli nähnyt yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden karmeat vaikutukset. Sotatoimien alettua hän ei kyennyt muiden pappien tavoin menemään valkoisten puolelle. En ole koskaan saanut tietää, tarttuiko hän aseeseen, mutta sydämensä oli aina oikeudenmukaisen punainen.

Työmiehen erikoisnumero on kunnianosoitus sata vuotta sitten eläneille ihmisille, jotka epätoivo ja luottamuksen puute ajoivat toisiaan vastaan. Nuori itsenäinen Suomi sai kannettavakseen valtavan henkisen taakan, jossa todellisia voittajia on vaikea löytää.

Tämä lehti on vahva vetoomus sen puolesta, ettei vastaavaa tragediaa enää koskaan tapahdu.

Teemu Laajasalo teki gradunsa masturboinnin etiikasta ja esiintyi PIMPPI-paidassa – ihailin hänen rohkeuttaan, mutta keihäs ei pysynyt sektorissa

”Mitä suurempi valo, sitä pitempi varjo.” Tämä lause taitaa olla yksi tunnetuimmista ihmislajin kirjoittamattomista ominaisuuksista. On tietenkin sääli osoittaa kyynisyyttä ihmiskunnan suurimpia persoonia kohtaan, mutta näin se vain tuppaa olemaan, eikä Helsingin tuore piispa tee tähän havaintoon poikkeusta.

Tunnen Teemu Laajasalon hyvin jo opiskeluajoilta. Muistan hänen terävän ja läpitunkevan katseensa sekä huikeat verbaaliset kyvyt. Opiskeluissa kaikki tuntui sujuvan Teemulta kuin letkajenkka. Hän selvitti opinnot ennätysajassa ja vihittiin Suomen nuorimpana pappina Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan.

Kun Teemu oli jättänyt gradunsa masturboinnin etiikasta, hän esiintyi viimeisissä teologibileissään paidassa, jossa luki punaisella PIMPPI. Ihailin hänen rohkeuttaan ja ajattelin silloin jo, että tuon miehen keihäskaari kantaa pitkälle, kunhan pysyy sektorissa.

Kyse on holtittomasta elämänasenteesta enemmän kuin yksittäisistä kuittirikkeistä.

Kun Teemua oltiin hypettämässä Helsingin piispaksi, olin ensimmäisten joukossa ilmaisemassa tukeani Teemulle. Vaikka pidin hänen viestinnällisiä kykyjään ylivoimaisina, en silti kannattanut Teemua vain hänen valonsa takia. Tuin häntä, koska tiesin hänen tekevän myös hyvää siellä, mihin julkisuuden valokeila ei osu.

Kun silloinen vaimoni tuskaili kasvatustieteen gradunsa kanssa, Teemu auttoi ja rohkaisi vaimoani niin, että lopulta yliopistollinen lopputyö valmistui töiden ohessa. Teemu oli kasvatustieteen lehtorina perheellemme korvaamaton tuki.

Viime viikon tiistaina toimituksemme sähköpostiin rävähti uunituoreen piispan poikkeuksellinen syntilista. Kirkkoaktiivi Johanna Korhonen oli kunnianhimoisen toimittajan tarkkuudella tehnyt puhuttelevan selvitystyön Teemun harkitsemattomasta luottokortin käytöstä.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että eikö Teemu todellakaan uskonut, että nämä tiedot tulisivat joskus esiin?

Miten hän edes uskalsi lähteä piispakisaan nämä epäselvyydet alitajunnassaan? Keihäs oli lentänyt kauas, mutta nyt ei todellakaan enää pysynyt sektorissa. Kyse on holtittomasta elämänasenteesta enemmän kuin yksittäisistä kuittirikkeistä.

Teemun reagointi kuittiepäselvyyksien paljastuttua on kuin anteeksipyynnön oppikirjasta. Hän kiirehti nopeasti pahoittelemaan tilannetta ja lupasi korvata aiheuttamansa yksityismenot seurakunnalle. Jo muutaman päivän päästä hän esiintyi Asianajapäivillä tutun huumorintajuisena vitsailemalla siitä, miten taksikuitit pitää säilyttää asianmukaisesti. Osa yleisöstä nauroi.

Moni on kysellyt aiheellisesti, eikö piispan anteeksipyyntö riitä? Kysymys on aiheellinen ja menee ihmisarvon ytimeen. Kun piispalla sauva karkaa sektorista ulos, anteeksiannon pitäisi riittää.

Toisin on velkaongelman kanssa taistelevalla ihmisellä, joka muutaman kuukauden vuokrarästin vuoksi menettää luottotietonsa, eikä saa edes omaa puhelinliittymää viiteen vuoteen. Me ihmiset emme todellakaan ole samalla lähtöviivalla.

Joku päivä onni kääntyy.

Kirkolliskokousedustaja Helena Paalanne kiteytti mielestäni Teemu-gaten nasevasti omassa blogissaan:

”Häpeä on hirvittävä taakka, ja se lankeaa kannettavaksi sille, jonka rikkomuksiin valokeila osuu. Silloin ei auta asioiden hengellistäminen, ei vitsailu eikä selittely. Häpeä on vain pakko kantaa ja katsoa, mihin se tie johtaa. Häpeä on asia, jota on vaikea kestää. Siksi sille tarjotaan lääkkeeksi liian helposti halpaa armoa. Armo on tässä tapauksessa halpaa, jos toisen puolesta selitellään asioita parhain päin, yritetään kääntää katseet toiseen suuntaan, ammutaan viestintuoja ja lopuksi heittäydytään rukoukseen.”

Vaikka keihäästä katkeaisi pää, joku päivä onni kääntyy. Sekin on elämän laki.

380 työhakemusta 2 vuodessa ilman tuloksia – eikö kielikuva hallituksen ”aktiivimallista” niskalaukauksena ole oikeutettu?

Afrikkalaisessa tarinassa kerrotaan kuninkaasta, jonka vaimo on jatkuvasti surullinen ja heikko. Eräänä päivänä kuningas huomaa, että kuningaskunnan lähellä asuvalla kalastajalla on vaimo, joka on terveyden ja onnellisuuden perikuva. Kuningas kysyy kalastajalta: ”Kuinka saat pidettyä vaimosi onnellisena?” Kalastaja vastaa: ”Se on helppoa. Annan hänen nauttia kielestä.”

Kuningas on tyytyväinen ja arvelee löytäneensä ratkaisun. Hän komentaa kuningaskunnan parhaat teurastajat hankkimaan laadukkainta kieltä, mitä valtakunnasta löytyy. Surullinen vaimo syö kielestä tehtyjä herkkuja useampana päivänä, mutta heikkenee entisestään. Kuninkaan toiveet valuvat tyhjiin.

Kuningas menee kalastajan luo vihaisena ja sanoo: ”Vaihdetaan vaimoja. Minä haluan iloisemman puolison.” Kalastaja on surullinen, mutta kuninkaan tarjouksesta ei voi kieltäytyä.

Aikaa kuluu ja kuninkaan tyrmistykseksi myös uusi vaimo sairastuu ja muuttuu surulliseksi, mutta hänen entinen, kalastajan kanssa elävä vaimonsa hehkuu terveyttä ja iloa. Eräänä päivänä ex-vaimo tapaa kuninkaan, joka tuskin tunnistaa häntä. Kuningas on ihmeissään ja kyselee, mitä vaimolle on oikein tapahtunut. ”Joka päivä uusi mieheni istuu kanssani, kertoo minulle tarinoita, kuuntelee minua, laulaa, saa minut nauramaan, pitää minut elävänä. Sitä tarkoittaa kielestä nauttiminen, minulle puhutaan ja osoitetaan huomiota”, on vastaus.

Kun mustelma on parantunut, kielen kylvämä myrkky kiertää ruumiissamme lopun elämämme.

Kieli on yksi terävimpiä ja vaikutusvaltaisimpia asioita koko maailmassa. Kuten äskeinen tarina todistaa, sen avulla voi kääntää koko elämän suunnan. Kylvämällä kielellisiä siemeniä ihmissuhteisiin, syntyy yhteisöllisyyttä ja lämpöä.

Kieli voi myös toimia päinvastoin. Se voi myrkyttää perhe- tai työyhteisön. Jokainen muistaa varmaan jonkun lauseen, joka on loukannut sydänjuuria myöten. Kielen voima on usein jopa nyrkkiä vahvempi. Kun mustelma on parantunut, kielen kylvämä myrkky kiertää ruumiissamme lopun elämämme.

Kysyin jokin aika ystäviltämme illanistujaisissa, mikä on pahin asia, mitä olette koskaan sanoneet tai saaneet kuulla? Yksi ystäväni kertoi äitinsä sanoneen hänelle useaan otteeseen, että ”sinua ei olisi koskaan pitänyt synnyttää. Olisinpa tehnyt abortin”.

Eikö kansalaisten hätää olisi saanut ilmaista juuri kuten se oli sanottu?

Mikä sitten on parasta, mitä sinulle on sanottu? Yksi ystäväni kertoi, että tärkeintä oli lapsena kuulla vanhemmiltaan olevansa aina tervetullut kotiin. ”Niin pahaa asiaa et maailmassa ole voinut tehdä, ettetkö kotiin ole tervetullut.” Toinen kertoi taas merkityksellisimmän lauseen tulleen opettajan suusta, kun koulunkäynti oli tuottanut vaikeuksia. Opettaja oli sanonut surkean koetuloksen jälkeen: ”Minä uskon sinuun, älä luovuta.”

Politiikassa kielen ja kynän voima on aivan valtavassa roolissa. Kun Antti Rinne kertasi saamaansa kansalaispalautetta Aamulehden haastattelussa loppiaisaattona, oli palaute yllättävänkin kovaa. Eikö kansalaisten hätää olisi saanut ilmaista juuri kuten se oli sanottu? Eikö kielikuva hallituksen ”aktiivimallista” niskalaukauksena ole oikeutettu, kun lausuja on kahden vuoden aikana lähettänyt 380 työhakemusta ilman tuloksia?

Suurin limbo Rinteen sutkautuksesta luettiin tiistaiaamun Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta, jossa annettiin retorisia ohjeita parempaan argumentaatioon: ”Jos Rinne halusi viitata sisällissotaan, yleisluontoinen viittaus olisi voinut toimia paremmin, esimerkiksi näin: Monella kansalaisella ovat tulleet mieleen sisällissotaan johtaneet tapahtumat.”

Annan Hesarille ilmaisen neuvon: Joskus voi olla viisaampaa vaieta kuin avata suu ja poistaa kaikki epäilykset.