Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Tampereen talous- ja henkilöstöhallinto ylimaakunnalliseen konserniin

Monetra Pirkanmaa Oy tuottaa muun muassa maksuliikenteen palveluja.

Tampere lähtee mukaan toiseenkin uuteen yhtiöön. Kaupunginvaltuusto päätti edelleen maanantaina perustuu Monetra Oy:n, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin, Oulun kaupungin sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kanssa muun muassa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tarjoavan osakeyhtiön. Monetra Oy:stä muodostetaan konsernirakenne, jossa Tampereen kaupunki tulee omistamaan emoyhtiöstä 21 prosenttia.

Konserni tulee rakentumaan neljästä alueyhtiöstä, joista Monetra Pirkanmaa Oy on yksi. Muut paikalliset alueyhtiöt olisivat Monetra Oulu Oy, Monetra Pohjois-Savo Oy ja Monetra Keski-Suomi Oy.

Monetran Pirkanmaan omistajat tulevat olemaan Monetra Oy (51 prosentin osuus), Tampereen kaupunki (21 prosenttia) ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (28 prosenttia). Tampereen Konsernipalveluyksikkö Kopparin nykyisistä konserniyhteisöasiakkaista ja Pirkanmaan muista kunnista on ajateltu yhtiön pienosakkaita.

Alueyhtiö perustetaan kesän aikana, ja se aloittaa palvelutuotannon viimeistään 1. tammikuuta 2019. Tampereen kaupunki merkitsee alueyhtiön osakkeita apportilla, johon sisältyy tietojärjestelmiä sekä kahden kuukauden käyttöpääoma. Siirtyvän henkilöstön lomapalkkavelka tulee olemaan noin 0,9 miljoonaa euroa.

Maakuntauudistuksen valtakunnallisten suunnitelmien mukaan koko maassa tulisi olemaan talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja tuottavia yhtiöitä jatkossa vaiin 4–6 kappaletta.

Valtio on linjannut, että paikallisten in-house -yhtiöiden perustamisessa tulisi pyrkiä ylimaakunnallisiin ratkaisuihin, jolloin mukana olisi jo toimiva palvelukeskusyhtiö. Monetran konsernirakenne vastaa Pirkanmaalla pyrkimykseen. Yhtiö kasvaa merkittäväksi toimijaksi myös valtakunnallisesti.

Palveluja kilpailukykyiseen hintaan

Sekä Monetra Oy että Monetra Pirkanmaa Oy ovat jatkossa Tampereen kaupungin osakkuusyhtiöitä. Yhtiöt toimivat kaupungin sidosyksikkönä (in-house) ja kaupunki voi hankkia yhtiöiltä palveluja kilpailuttamatta.

Omistaja-asiakkailleen yhteisen yhtiön odotetaan tuovan hyötyjä turvaamalla palvelutason ja palvelukyvyn mahdollisimman kilpailukykyisillä hinnoilla sekä tasaamalla tietojärjestelmien hankinta- ja käyttökustannuksia. Tavoitteena on, että hintataso säilyy nykyisellä tasolla tulevina vuosina.

Suunnitelman mukaan ensivaiheessa Monetra Pirkanmaa Oy:n asiakkaita tulevat olemaan Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, jonka osakkeet siirtynevät myöhemmin maakunnalle. Jos sote- ja maakuntauudistus ei toteudu, jää yhtiö Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yhteiseksi yhtiöksi, ja omistusosuudet neuvotellaan uudelleen.

Monetra Pirkanmaa Oy tuottaa alkuvaiheessa kirjanpidon, ostolaskujen, laskutuksen ja maksuliikenteen, palkanlaskennan, matkustamisen, rekrytoinnin ja talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmiin liittyviä ict-palveluita sekä muita asiantuntijapalveluita. Yhtiö toimii Tampereen kaupungin strategisena tukipalvelukumppanina. Yhtiössä tulee työskentelemään arviolta noin 200 henkilöä.

Pirkanmaan-yhtiöön Kopparista siirtyy arvion mukaan noin 120 henkilöä. Muutoksia on käsitelty myös konsernihallinnon yhteistoimintaryhmässä. Henkilöstön osalta laaditaan henkilöstön siirtosopimus.

Monetra Pirkanmaa Oy:n hallitukseen on tarkoitus ottaa henkilöstön nimeämä jäsen, joka toimisi hallituksessa lähes samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin muutkin hallituksen jäsenet. Palvelussuhteessa oleva henkilöstö valitsee tämän jäsenen keskuudestaan, mutta vaalikelpoisia eivät olisi toimitusjohtajan suorat alaiset eivätkä henkilöstöjärjestöjen luottamusmiehet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE