Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tänään se ratkeaa – EU:lla vielä mahdollisuus ratkaista terästullikiista

EU-komissaari Cecilia Malmström.

Euroopan unionilla on tänään viime hetken mahdollisuus ratkaista kiista terästulleista Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvaltain asettamien teräs- ja alumiinitullien on määrä astua EU:n osalta voimaan huomenna.

EU on saanut tulleista määräaikaisen vapautuksen, mutta toistaiseksi osapuolet eivät ole onnistuneet neuvottelemaan sopimukselle jatkoa.

EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström yrittää hieroa tänään puhelimitse viime hetken sopua amerikkalaiskollegansa Wilbur Rossin kanssa, kertoo verkkolehti Politico. Myös viime kerralla sopimus syntyi viime tipassa.

Viime viikolla sekä Saksan että Ranskan johtajat vierailivat Washingtonissa, mutta sopua tulleista ei syntynyt. Liittokansleri Angela Merkel arveli, että terästullit astuvat voimaan.

Suurten EU-maiden johtajat tähdensivät eilen, että EU ryhtyy vastatoimiin tarpeen vaatiessa.

– EU:n on oltava valmis reagoimaan tarvittaessa tehokkaasti ja nopeasti, sanoi Ranskan presidentin kanslia tiedotteessa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Merkel keskustelivat asiasta eilen puhelimitse Britannian pääministerin Theresa Mayn kanssa.

Trump käy vaihtokauppaa.

Merkel korosti, että vastatoimien on oltava globaalin kauppajärjestelmän sääntöjen mukaisia.

Saksalaismedian mukaan Yhdysvallat on esittänyt, että EU rajoittaisi vastineeksi teräksen ja alumiinin vientiään Yhdysvaltoihin. Euroopan komissio ei ole suostunut tähän.

Yhdysvallat on myös viestittänyt, että myönnytyksiä voitaisiin tehdä, jos EU laskisi tulleja Yhdysvalloista tuleville henkilöautoille.

EU:n komissio on korostanut, ettei se lähde asiassa vaihtokauppaan vaan tullineuvottelut pitää käydä osana laajempia vapaakauppaneuvotteluja. Ne ovat jäissä presidentti Donald Trumpin vastustuksen vuoksi.

Trump on perustellut tulleja kansallisella turvallisuudella. EU:n mukaan päätös on mielivaltainen ja kansainvälisten sääntöjen vastainen.

EU on uhannut asettaa rangaistukseksi tulleja amerikkalaistuotteille kuten moottoripyörille, farkuille ja appelsiinimehulle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE