Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Tanska pyysi apua esineen nostamisessa Nord Stream 2 -kaasuputken räjähdyspaikkojen läheltä

AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT
Nord stream 2 vuoti viime vuoden syyskuussa maakaasua.

Tanska on pyytänyt Nord Stream 2 -kaasuputkea operoivan yhtiön apuun nostamaan tuntematonta esinettä, joka löytyi merenpohjasta läheltä viime syksyn räjähdyspaikkoja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tanskan energiavirasto kertoi esittäneensä pyynnön venäläisen kaasujätin Gazpromin enemmistöomistamalle Nord Stream 2 AG -yhtiölle. Yhtiö otti kutsun vastaan, ja Kremlin tiedottajan Dmitri Peskovin mukaan Tanskan kutsu oli positiivinen uutinen.

- On kriittisen tärkeää tunnistaa, minkälainen esine se on ja liittyykö se tähän terroritekoon – ilmeisesti liittyy – ja jatkaa tutkintaa, Peskov sanoi perjantaina Guardianin mukaan.

Tanska kertoi viime viikolla esineen löytymisestä sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin oli ilmoittanut Gazpromin löytäneen antennimaisen esineen noin kolmen kilometrin päässä räjähdyspaikasta. Putinin mukaan asiantuntijat uskovat, että se voisi olla antenni, joka vastaanotti signaalin räjähteen laukaisemiseksi.

Tanskan viranomaisten mukaan esineestä ei ole välitöntä vaaraa ihmisille tai meriliikenteelle.

Vuodot Itämeren pohjassa Venäjältä Saksaan kulkevissa Nord Stream 1 ja 2 -kaasuputkissa havaittiin syyskuun lopussa. Vuotokohtia oli kaikkiaan neljä: kaksi Ruotsin ja kaksi Tanskan talousalueella. Putkien vauriot varmistuivat tutkinnassa sabotaasiksi. Kaasuputkien läheltä löytyi muun muassa jäämiä räjähdysaineista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE