Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Tanssiarvio: Alpo Aaltokoski Companyn isossa tanssiteossarjassa vuorossa kaksi sooloa kuolemasta

Suljetut ovet -teoksen kaksi sooloa tapahtuvat yhtä aikaa, mutta esitys on rytmitetty niin, että molemmille tanssijoille (Katja Koukkula ja Jussi Väänänen) annetaan tilaa vuorotellen.

Koreografi Alpo Aaltokoski on aloittanut kuusiosaisen teossarjan, jonka aiheena on kuolema. Ei pelkästään elämän loppumisena, vaan myös menettämisenä ja luopumisena, sillä uuteen siirtymisessä tapahtuu aina myös eräänlaista pienen mittakaavan kuolemista, jonkun entisen jäädessä taakse.

Annikki Alku

Demokraatti

KokoTeatterissa Helsingissä ensi-iltansa saanut Alpo Aaltokoski Companyn Suljetut ovet on Kuusi kuvaa kuolemasta -teossarjan ensimmäinen osa. Tai oikeammin sen kaksi ensimmäistä osaa, sillä esitys muodostuu kahdesta itsenäisestä sooloteoksesta, jotka tapahtuvat samanaikaisesti samassa tilassa. Soolojen esittäjinä ovat tanssijat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen.

Yleisökin tilaelementtinä

Teatterin tummaa esitystilaa hallitsee kaksi valkoista elementtiä: katosta eri suuntiin ja eri korkeudella roikkuvat isot ohuet pyöreät levyt, jotka toimivat valojen heijastuspintoina sekä sinne tänne sijoitellut valkoiset muoviset nojatuolit, joihin osa katsojista voi halutessaan istua. Näin heistä tulee esityksen eläviä tilaelementtejä, joiden seassa ja ympärillä tanssijat liikkuvat.

TANSSI
Alpo Aaltokoski Company, KokoTeatteri
Suljetut ovet
Koreografia Alpo Aaltokoski – Musiikki Joonas Widenius – Ääni Johanna Storm – Valot Teo Lanerva – Puvut Liisa Pesonen­­ – Tanssijat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen

Vaikka soolot tapahtuvat yhtä aikaa, ne on selvästi rytmitetty niin, että tilaa annetaan vuorotellen kummallekin tanssijalle. Useimmiten toisen tanssijan liikkeiden ollessa laajoja tai runsaasti liikkuvia, toisen ilmaisu ja liikekieli on pienimuotoisempaa.

Soolot eroavat selvästi toisistaan. Koukkulan liikekieli on pienimuotoisempaa ja pehmeämpää, kuin enemmän sisäisesti tapahtuvaa. Väänäsen liikkeet suuntautuvat enemmän tilaan ja ovat isompia ja terävämpiä. Kumpikin tanssija käy myös soolossaan eri tavoin läpi laajan skaalan menetykseen liittyviä tunteita hämmennyksestä ja epäuskosta kieltämiseen ja kaiken kattavaan tuskaan.

Minä koin tämän jaon kahtena erilaisena suhtautumisena kuolemaan. Toisethan käsittelevät sitä enemmän sisällään ja itsekseen, toiset haluavat puhua tunteensa ulos.

Vaikka teosten aihetta voi pitää rankkana tai vaikeana, itse esitys ei sitä ole. Niin Koukkulan kuin Väänäsenkin tanssin energia on positiivista silloinkin, kun liike on hurjaa. Mikään ei myöskään ole pinnisteltyä, vaan virtaavaa ja hengittävää.

Vangitsevaa flamencoa

Erittäin tärkeä osa kokonaisuuden tunnelmaa ja dynamiikkaa on muusikko Joonas Widenius flamencokitarointi. Hänen loistava soittonsa ympäröi niin tilan kuin tanssijat ollen yhtä aikaa sekä tanssin taustoittaja ja rytmittäjä että soolojen kolmas esiintyjä.

Teo Lanervan valoissa pelataan paljon kolmella värillä, sinisellä, punaisella ja kellertävän valkoisella sekä niiden heijastumisella levypinnoilta. Välillä ne korostavat tanssijoiden sen hetkistä ilmaisua ja tunnetta, mutta toisinaan tuntuvat elävän aivan omaa elämäänsä.

Suljetut ovet on teossarjan mielenkiintoinen avaus ja herättävät odotuksia kolmanteen osaan, joka on tulossa ensi huhtikuussa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE